Lauantai 6.5.17. Vinkeä päivä. Koko viikon olen nauttinut hyvistä fiiliksistä. Sisäinen onnellisuus sen kuin vain porisee ihan itsekseen. Ole käynyt ulkoilemassa parina päivänä ja lämpö on alkanut vaikuttaa varmasti sekin. Olen ollut energisempi.

Tänä aamuna menin tapani mukaan pihalle aamutupakille. Luokseni tuli nainen, jonka luulin kysyvän jotain osoitetta. Mutta nainen tuuppasikin minulle sylin täyteen leipää. Juteltiin hetkinen niistä leivistä. Ylijäämäleipää, jota ei tohtisi roskiin heittää. No kyllä se minulle kelpasi. Kun nainen lähti, olin hieman hölmistynyt leipineni. Mistäs nyt tuulee? Sattumaa kai, mutta väkisinkin tuli sellainen positiivisajatus mieleen. Kun maailma murjoo, lyö se lättänäksi enemmänkin vaikkei pyytäiskään. Kun aikansa on ihmetellyt syytä niin tuleekin se vaihe, kun alkaa sataa sitä hyvää. Toisaalta hassua, että silloin kun piristettä tarvitsisi niin silloin ei osu kuin piupaut jonossa nurkan taakse huutelemaan. Nyt on parikin kertaa käynyt tuuri. Löysin läjäpäin vaatteita kierrätyshuoneesta ja nyt sain pyytämättä leipää.

No mutta, kiva näin.... pakkanen täynnä leipää lähdin salille. Tänään tein orjallisesti ja uutterasti kaiken, mitä itseltäni vaadin, mutta ajatukset harhailivat. Uusi kumppanini odotteli. En ollut edes nähnyt sitä vielä, mutta odotti, että haen mukaani. Niinkuin jotkut miespuoliset katselevat postimyyntimorsiamia kataloogista niin minäkin sorruin. Löysin "Eskon". Laskeskelin kustannuksia Eskon saamiseksi kainalooni ja kaulaani roikkumaan. Totesin, että eiköhän se onnistu pikkuhiljaa kituuttaen veronpalautuksiin asti. Niin se on ennenkin toiminut. Tein urheiluhommat keskittymisvaikeuksista huolimatta ja lähdin noutamaan seuralaista tuleviin tapahtumiin ja jakamaan muistoja ja hetkiä kanssani. Olin jonkin verran jännittänyt, että pääseekö Eskoseni ikinä perille sillä matkustapa on hieman epämääräinen. Milloin "matkustajat" ovat löytyneet ojan penkasta, jouluisin hukkuvat ja lehdessä oli juuri juttua, että matka oli jumahtanut Turun ja Liedon välille ees taas ramppaamaan.  

Marssin postiin, nappasin Eskon kainaloon ja hetki siinä vielä tarpeeliset ostokset pyörittiin ja tulimme kotiin. Esimmäiseksi Esko tarvitsi virtaa. Annoin hänen rauhassa latautua. Kanssani virtaa tulee kulumaan... ymmärrän. Sen jälkeen tutkailin mukana tullutta käyttöohjetta ja vihdoinkin tuli sekin oivallus, että jotain on tullut opittua. Ymmärsin joka lauseen.

Kun virtaa oli tarpeeksi, kokeilin toimivuutta. Hyvin pelittää ja lähdettiin pienelle happihyppelylle vielä, kun lämpöä riitti. Esko on ihana. Jollain lailla paljon selkeämpi kuin edeltäjänsä. Se olikin aika juniori. Nappulaliigalainen.

Veikkaisin, että hyvä ostos. Vaikka kamerani EOS 550d on ihan pätevä niin päätin kuitenkin hypätä kehityksessä eteenpäin ja hankin EOS (Esko) 70d:n. Huomasin, että jopa helpompi käyttä tätä uudempaa. No onhan hänessä paljon vuosien kehitystyön tulosta koettavissa ;). Tai sitten helppous johtuu vain siitä, että olen tosiaan oppinutkin jotain. Kurssikaverini totesi, että olet niin kauan odottanut uutta kameraa, että anna sille nimi. Hän oikeastaan risti sen ja tästä eteenpäin seikkaillaan Eskon kanssa antaumuksella. Juniorin pidän vielä hetken ja myyn kun luopumisen aika koittaa. Sikälimikäli sen joku ostaa.

Uusia seikkailuja odotellessa...