Jos muissa suhteissa onnentaso on ollut matalahkoa niin naapuruussuhteissa on käynyt yleisesti ottaen hyvä tuuri.

Jokaikisessä talossa on ollut  vähintäänkin yksi mummo, joka ennemmin tai myöhemmin on heittäytynyt hankalaksi. Mutta sitä kurjuutta on sitten aina kompensoinut vähintään yksi ihan älyttömän hyvä naapuri.

Kakaravuosina kavereita löytyi samasta rapusta. Teininä viereisestä talosta uusia ystäviä. Nuorena aikuisena parannettiin seinänaapurin kanssa muutaman kerran maailmaa kera viinin ja hyvän ruuan.

Sitten oli pieni aikakausi kun mummot loppuivat ja löytyi nuorempi pariskunta inhokiksi. Koska heidän lapsi tuntui nukkuvan aina niin jokaikinen elämisen ääni oli valituksen arvoinen asia. Sain syyt talon jokaisesta pihahduksesta vain siksi, kun asuin heidän yläpuolella. Ihmettelin tätä syntynyttä metelin määrää kun silloin elin suurinpiirtein seuraavan kaavan mukaan: Työ-koti-kauppa-suihku-sohva-sänky. Tietty kokkailin välillä ja vedin vessan, mutta luulisi se täydellä vuokralla olevan ihan sallittua normi aikaan. Eräänä kauniina päivänä, kun olin sopivalla tuulella kotiin palatessa ja tämä ylisuojeleva perheenisä, joka hakkas patteriin jos joku erehtyi toisessa rapussa poraamaan, oli tulossa kohti kertomaan jälleen ystävälliseen sävyyn ääniä jotka minun pitäisi taas lopettaa. Ennen kuin ehti aloittaa niin nousin vastarintaan. Ilmoitin päättäväisellä äänellä, että tyypin kannattaisi hankkia parempi kuppi minkä kautta maailmaansa tutkii niin tietäisi mistä ne äänet oikeasti tulee.Ja jos mennään sille linjalle, että valituksia tulee jokaikisestä rapinasta. Jopa siivoamisesta niin voin lähteä myös tälle linjalle. Joka kerta kun heidän lapsi itkee voin soittaa sosiaalivirkailijat paikalle tutkimaan, että onko kaikki hyvin. Kehoitin muuttamaan, jos ei elämisen ääniä kestä. Tosin keskellä metsää saattaa törmätä lintuun tai heinäsirkkaan ja sateenropinakin täytyisi kieltää lailla. Vein hissinkin nenän edestä ja hetken päästä kuuntelin kun perheen äiti alkoi keskustelemaan aiheesta lattian läpi. 

Taisivat sitten muuttaa, onneksi vähin äänin etten enempää ärsyyntynyt. Ja sitten muutin minäkin. Taloon, jossa oli aika vaivatonta porukkaan siihen asti kunnes eräs perhe muutti tappelemaan seinän taakse.

Kun rakensimme omakotitalon niin vastapäätä asui aivan mielettömän ihana perhe. Lasten kanssa aika vähän tuli tarinoitua, mutta vanhemmista tuli frendejä. Sellasta tosi rentoa ja vilpitöntä ja aitoa porukkaa. Mukavia muistoja siinä talossa asumisesta on uudet vuodet kun treffattiin naapureita pyjamat päällä keskellä tietä.  Mukavia höpinähetkiä. Olen huono pitämään yhteyttä, mutta aina törmätessä on niin kuin en olis tuosta koskaan lähtenytkään.

Sitten kun muutin yksin asumaan niin kahden viikon päästä löytyi taas uusi naapuri. Meistä on tullut hyviä ystäviä vaikka siinä alussa kiinnostusta tuntui olevan molemmin puolin. Parempi kuitenkin näin.

Nyt hymyilyttäviä hetkiä on aiheuttanut nyksä-naapurini. Olen kohta asunut tässä kaksi vuotta ja silloin tällöin olen törmännyt tähän heppuun.  Joskus käytävässä, pihalla tai kauppareissuilla. Se ei sinänsä ole niin ihmeellistä, mutta aluksi sain hänestä sellaisen kuvan, että onkohan hänellä kaikki ihan kohdillaan. Olemus oli enemmänkin anteeksi pyytävä ja pälyilevä kuin sellainen normikohtaaminen. Ihan kuin olisi vältellyt viimeiseen asti kehenkään törmäämistä. Tais vähän viinakin haiskahtaa. Hissi haisi aika usein. Joskus kun tulin iltavuorossa kotiin niin kaveri saattoi istua, jossain puskassa matkan varrella, jos oli lämmin ilma. Minulle jotenkin kummallista.

Jotain kuitenkin on tapahtunut kun olemus on muuttunut ja on ollut sellaisia kummallisia kohtaamisia. En aiemmin oikeastaan edes ollut moikannut ku en saanut itsekkään mitään katsekontaktia. Kunnes tarjouduin pitämään hänelle ovea, että kantamusten kanssa pääsisi sisälle. Oli täysin hölmistynyt ja sen jälkeen hänellä meni jotenkin pasmat sekaisin aina kun olemme törmänneet. Tai siltä se on vaikuttanut. Hauskin kohtaaminen oli kuitenkin eräs kesäinen päivä, kun olin menossa junalla liikenteeseen. Asematunnelissa joku rokkasi antaumuksella kitaran ja kuppinsa kanssa ja toljotin laulajaa joka nauravilla silmillä tuijotti takaisin. Hillitön itsevarmuus päällä lauloi, soitti ja tapitti ja nauroi silmillään. Ja minä tuijotin takaisin varmaan sata ryppyä otsassa ajatuksella, että kuka tuo on kun on niin tutun näköinen. Ja samantien kun tajusin niin purskahdin nauramaan. Se tuijotuskilpailu oli niin koominen.

Olen monta kertaa miettinyt, että pyydän anteeksi nauruani. Hän soittaa kyllä taitavasti, mutta se tilanne oli vaan niin...Menikin melko pitkä tovi kun näin uudelleen. Luulin jo muuttaneen muualle. Pari päivää sitten kaupassa nyksä-naapurini vihdoin ilmestyi. Seisoi edelläni kassajonossa. taas pohdin pitkään, että näyttää tutulta, mutta kuka. Oliskohan hänellä ollut jokin romahduskausi ja nyt on mieli kohentunut. Kasvot ovat samat, mutta se olemus on noussut seisomaan.

Olin melko varma, ettei tyyppi mua huomaa, mutta kun lähti kohti ulko-ovea niin vaivihkaa käänsi päätänsä. Tervehdin tällä kertaa reippaalla äänellä ja oli kiva huomata, että sain aikaiseksi melkoisen hymyn.

Tänään kun kävin pyöräilemässä, salilla ja kaupassa ja palauduin hikisenä kotiin, odotin hissiä. Kyytiin tuli mies jonka olen ennenkin nähnyt tämän naapurini kanssa kulkeneen. Hän painoi nappia kerrosta ylemmäksi. Olin jäämässä hissistä pois kun se tyyppi sanoi yhtäkkiä, että "ainiin mun pitikin katsoa, että asuuko se mun kaveri tässä kerroksessa". " Joo ei se ollutkaan tämä kerros" ja sitten se jäi siihen kun menin kotiini. 

En tiedä, jotenkin rupes naurattamaan, Että mitäköhän tuo meinas. Tuskin mitään pahaa kun jotenkin vaikutti tuokin tilanne niin mahdottoman höhlältä.

Joka vuosi olen asettanut pari haastetta ittelleni. Tossa vois olla yksi: TUTUSTU NAAPURIISI. Veikkaisin, että on ihan tutustumisen arvoinen ihminen. Kavereita ja tuttuja ei ole koskaan liikaa.  Ja  se muuten soittaa ihan törkeen hyvin kitaraa :)

 

Tilannetietoja joulukuulta 2014.

Moikkaillaan vieläkin naapurini kanssa. Viimeksi tänään. Kerran törmäsimme ulko-oven edessä, kun olin viemässä roskia ja hän oli menossa kotiinsa. Odotteli sitten hississä. Kiitin odottamisesta kohteliaasti, että kiitos, jalkani ovat kin aika kipeät. Hän vastasi, että joo odotin, en tiedä sinun nimeä. Vaihdoimme nimet ja jatkoimme koteihimme. Naapuri on varmaan ihan kiva, mutta hänellä on ilmeisesti jokin kehityshäiriö tai vastaava. En oikein tiedä miten pitäisi käyttäytyä joten tyydyn käyttäytymään korrektisti.No ainakin kohtelias nuori mies.