Joskus on pakko muuttaa, joskus jopa toivottavaa. Mutta silloin kun pääsee jonnekkin, missä oikeasti tuntee itsensä kotoisaksi niin sehän on parasta kaikessa. Nuorempana haaveilin, että joskus asuisin edes yhden ratikan varrella. Siinä äänessä vaan on jotain... Asuinkin jonkin aikaa. Se on yksi monesta asiasta, mitä Helsingistä kaipaan. Siinäon fiilistä. Niinkuin vanhoissa taloissakin. Ne henkii jotain sellaista, mitä mistään muualta ei löydä.

Kun olin jonkin aikaa vailla omaa kotia ja sellaisen vihdoin sain. Niin kirjaimellisesti halasin sen asunnon jokaista nurkkaa. Ja hihkuin vessaa, jota ei tarvinnut jakaa jne. Kun pitästä aikaa sain ikiomat tavarat ja muistot niin sinä oli jotain absoluuttisen ihanaa. Sitä asuntoa kaipailen joskus vieläkin. Siinä oli hyvä henki siinä asunnossa.

Olen nyt toisen muuttoinnon hengessä mukana ja väkisinkin muistuu mieleen monennäköistä muuttoa.

Aina noissa sattuu ja tapahtuu. Ja aikatauluineen melko stressaavaakin. Ja aina ei edes tule ajatelleeksi, että koko elämä on hetkellisesti paketoitu pusseihin ja paketteihin levitäkseen taas uusien seinien sisälle. Touhun keskellä ei ehdi ajatella mitään.

Kun itse olen muuttanut niin aina juuri siinä hetkessä, kun tavarat matkaa, käy se pieni paniikkiajatus mielessä, että onhan se kuitenkin varmasti oma paikka mihin menee. Avaimet oikeat, että varmasti pääsee sisään jne. Onhan se vähän hölmö ajatus, mutta onneksi vain hetkellinen. Sitä on kuitenkin hetken koditon ja alitajuisesti toivoo, ettei kuski parkkeeraa lähimmän sillan alle.

Joskus aikanaan se paniikki tosiaan olikin. Olin teini, koululainen vielä. Muutimme isän kanssa Kuopiossa erääseen taloon. Se oli hieman isompi härdelli, sillä samassa talossa oli monta muuttoa päällekkäin. Yksi oli lähdössä muualle, yksi oli vaihtamassa hänen asuntoon ja me sitten tähän vapautuvaan. Sinänsä siinä ei olisi mitään kummallisempaa, mutta nämä jonon kaksi etummaista olivat riitautuneet keskenään ja tämä ensin asuntonsa vapauttava ilmoitti, että hänellä on oikeus pitää avaimet kuun loppuun ja luovuttaa ne vasta kello 24 reikä reikä. Nice, kyllä ihmisen mieli on joskus... kappas vaan kun aika useinkin melko virkistävä. Ainakin hermojen kannalta. Isäni oli yleensä melkoisen viilipytty ja mukautuva, eikä ihan herkästi sekaantunut mihinkään härdelleihin. Mutta onneksi siinä kohtaa kun kello lähenteli ilta yhdeksää alkoi menettää sen verran malttiaan, että kävi informoimassa, että koululainen pitäis päästää nukkuun. Oli sentään arki -ilta. Ja olimme kökkineet autossa koko päivän. Siinäpä sitten muiden naapureiden iloksi muutettiin pari kotia ilta kymmenen jälkeen.  Siinä talossa oli tosin äärimmäisen myötämielisiä naapureita. Jokuset teinipippalot tuli pidettyä. Kerran tais pieneen kaksioon mahtua 52 hlöä. Mutta kaikki oltiin siististi (? tylsääkö... no ei sentään vaan järki mukana) ja aamulla ajoissa kävin siivoamassa sotkut pihoilta ja käytävästä pois. Ikinä ei tullut valituksia. Kas kummaa.

Kun muutin Kuopiosta Helsinkiin ensimmäisen kerran, niin meinasi jäädä viimeiseksi muutoksi. Kokemattomana kuskina lähdin ajamaan ensimmäistä kertaa elämässäni pitkää matkaa yksin. Muuten meni ihan hienosti Mikkeliin asti. Mutta sitten sää muuttui. Iski talvi päälle. Ja yhdessä kohtaa tie oli todella huonossa kunnossa. Siinä meni jonollinen autoja ojaan ja milloin minnekkin. Minulla pyörähti ympäri. Pää pystyssä sentään. Mutta auto sammui keskelle tietä poikittain. Tuli ihan hirveä paniikki, kun näin kaksiperäisen rekan... vai mikä senytonkaan lähestyvän niin, että takimmainen lava oli penkassa ja kuskin silmät olivat liian lähellä. Ne silmät tuijotti sellaisella ilmeellä, että mene hyvä ihminen alta pois. Sain onneksi auton käyntiin ja itseni alta pois. Kellekkään ei käynyt kuinkaan ja rekkakuskikin sai taidoillaan kuorman suoraksi. Tiepalvelu oli paikalla jo valmiina. Siinä oli sattunut myräkästä lähtien kaikennäköistä. Menin samantien kahville ja tärisin jonkin aikaa. Kirjaimellisesti. Sitten ei auttanut kuin vaan jatkaa matkaa. Perille päästyä kesti jokusen päivän saada kunnolla nukutuksi. Aina kun laittoi silmät kiinni niin sen rekkakuskin ilme pamahti verkkokalvoille. Autoiluhimot karisi siihen reissuun.Se oikeestaan vähän harmittaa, mutta junat ja bussit kulkee.

Muuttoapua on osunut kaikenkirjavaa. Eräässä muutossa oli mukana kaksi kaveria niin karmeessa krapulassa, että hyvä ettei helteellä henki mennyt. Molemmat huusivat käytävässä armoa. Tavarat saatiin sisälle ja valitus loppumaan kaiken korjaavalla `zup`-äänellä.

Eräs pariskunta oli tosin hieman erikoisempaa sorttia. Lupasivat tulla auttamaan, mutta saapuivat vasta kun tarjonta alkoi. Rouva oli himppa verran liika utelias. Alkoi availemaan paketteja innoissaan kuin pieni lapsi jouluna. " Ai sinulla on tämmöinen". " Oih ja tämmöinen, iih". Jokusen kerran pyysin nätisti, ettei hirveästi levittäisi tavaroita pitki lattiaa. Purkaisin sitten itse laatikon kerrallaan paikalleen. Noh, ymmärrys oli vähän sitä jaa tätä oih. Siinäpä sitten raivasin kulkuväyliä laatikoista temmatuista tavaroista ennen kuin pääsin hommiin. Ruoka oli kuulemma hyvää. Jokusen kerran, kun kävivät kylässä, tämä uteliaisuus vain jatkui. Jotenkin jopa ehkä nolotti puolesta, kun sulkeutui vessaan tutkimaan kaappeja ja hihittelemään itseksee. Erossa jätin heidät suosiolla eksälle.

Kummallisin tapaus lienee tässä viimeisimmässä muutossa. Jouduin ottamaan ihan oikean muuttofirman avuksi. Tulivat tuntia liian aikaisin ja laskuttivatkin penteleet siitä. Kun sain vihdoin kissat alta pois niin homma alkoi. Jotenkin kuvittelin,että ammattilainen osaisi arvioida autonsa koon tavaramäärään. Mutta sen verran pienellä tulivat kuitenkin, että kaksi reissua tuli.Toisella reissulla vanhempi herra alkoi tympääntymään ja toisteli kysymystä... "otatko sinä tämänkin mukaan?". Toistelin vastausta, että kyllä. Asunto tosiaan täytyy tyhjentää. Muutamannen kerra kohdalla purin jo hammasta, etten sanonut, että kiitos, voi lähtee meneen.... hemmetti, maksoin sen liksan.

Itsellä tuskin tulee hetkeen muutettua. Mutta kun joku muu muuttaa, on se hyvä muistutus roinan raivauksesta. Jos silloin tällöin sitä rompetta kävisi läpi mitä nurkkiin kantautuu.