Nonni, nyt se sitten tosiaan paistaa. Kunnon helteillä. Harmi vaan, että tuo aurinko armas pitää viikonloput lomaa jossain muualla ja paahtaa viikolla. Mutta huh... taidan olla aika katki sitä lomaa odotelessa ja ainahan se niin on ollutkin, että mitä lähemmäs tulee sen väsyneempi.

Lomasuunnitelmiin kuului aiemmin Kuopion reissu. Se taisi mennä ohi vaikka olen kyllä tullut siihen ajatukseen, että jos tästä uusiksi kutsu tulisi niin varmaan kasvattaisin samantien siivet ja lentäisin tähän suunnitelmaan takaisin ilman minkäänlaisia epäilyksiä.

Viime viikolla töissä oli melkoisen kuuma, eikä hirveämin auttanut, että ilmastointi oli kaiken kukkuraksi rikki yhden päivän. Sen seurauksena olikin sitten jo niin katki kaikkine lihassärkyineen, että pillitin kolme päivää.

Osittain väsymystä. Toi jatkuva kropan särky vie kuitenkin oman energiansa ja tota työtä täytyy ihan aikuisten oikeasti alkaa miettimään. Välillä tuntuu, että olisi vankilassa jossain romuttamolla ollakseen itse siinä romutusjonossa.

Osittain pettymystä. Osittain vähän kaikkee. Sinänsä vähän absurdiakin, mutta pillitin tuota vain kuitenkin kolmen kuukauden juttua. Siihen kumminkin liittyi niin paljon odotuksia ja siinä olis ollu sellasia asioita, mihin olis toivonut pääsevänsä paremmin mukaan. Ihan livenä, eikä pääosin tekstin varassa. Se ihminen itse omalla persoonallaan kuitenkin sai mut vissiinkin ihan oikeasti rakastuun ja tällä kertaa käsitellessä koko asiaa olenkin löytänyt hänestä paljon hyviä asioita kuin sillä hetkellä olen nähnyt. Joku yhteisen kielen ja kommunikoinnin puute tossa lopulta oli se hölmöin juttu. I say potato/he say potato. Ja vaikka näin sen pienen tytön vain kaksi kertaa niin se mokoma vei tosiaan mun sydämmen. No minkäs sille mahtaa, etten itse saanut kovinkaan paljoa mahdollisuuksia osallistua enempää. Nyt jälkikäteen olen huomannut, että tossa olis ollut niin paljon hyviä juttujakin, mutta noiden muiden asioiden sulatteluun ei oikeastaan ollut aikaa, eikä hirveämmin tilaisuuksiaakaan. Ja onhan se totta sekin, että noi mun vanhat jutut on aika paljon vaikuttanut ajattelutapaani. Siihen tais kuitenkin pientä muutosta tula.Ihminen on oppivainen niin kauan kun itseäänkin hieman vilkaisee. Toi tyyppi taitaakuitenkin pysytellä mun sydämmessä vielä jokin aikaa. Olkoot siellä sitten. Eikai siinä mitään pahaa ole. Turhaampa sitä väkisin sieltä häätää, kun ei tässä jaksa oikein muutakaan. Ainakaan enne lomia. Olen aika väsy.

 

No, siihen suunnitelmaan B. Ton potemisen lomassa on kuitenkin ollut sellainen fiilis, että ainakin toi luovuuden harjoittaminen on herännyt henkiin. Salilla ei ole tullut nyt käytyä ja aloin pohtiin, että sitä liikuntaa kuitenkin tarttis harjoittaa. Pysyy hyvällä tuulella. Olen vuosia jo haaveillut, että olisi tosi magee päästä johonkin tilanteisiin, missä voisi sivusta räpsiä valokuvia. Siis vaikkapa tapahtumien taustasta. Olen joskus nähnyt todella hienoja valokuvia vaikkapa sirkustaiteilijasta tai tanssijasta, kun joko valmistautuu esitykseen tai esityksen jälkeen. Ne on sellaisia aidompia hetkiä kuitenkin ja melko pysäyttäviäkin.

Nyt saattaisi tilaisuus tullakkin Taiteiden yönä. Sen verran jo sain tehtyä asialle jotain, että olen järjestänyt vapaat.

Seuraava etappi olisi harjoittelu. En ihan kylmiltäni viitsisi mennä kamerallani ja ööö käyttötaidottomana mennä sohimaan. Sain nyt kuitenkin ajatuksen, että yhdistämpä nämä kaksi asiaa. Eli fillari alle, evästä kehiin, kamera kassiin ja kiertelemään Helsinkiä. Siitäpä saattaisi tulla aikas kiva juttu ja harrastus kesälle.

Katselin jo hieman reittejä ja taas huomasin uudelleen sen mikä aiemminkin, ettei noi välimatkat tosiaan ole kauhean pitkiä. Suurempi suunnitelma oli ensin, että lähtisin jo kukonlaulun aikaan. Kun kaupunki vasta heräilee. Jonnekkin ytimeen ja toreille. Kävisin jossain silloin tällöin tankkaamassa aamupalaa ja istuskelis siellä täällä ja seurailis mitä ympärillä tapahtuu. Sen toteutan kuitenkin vasta kun loma koittaa.

Sitten hokasin, ettei tarvitse lomaan asti odotella kun voinhan kuleksia jo aiemmin. Reittinä varmaan ensin noi rannat. Munkka ja ehkä Hietsuunkin ja sieltä minne nokka näyttää. Ja tietty jäätelöö väliin. Jos menen liian pitkälle palatakseni takaisin niin aina junalla takaisin pääsee.

Tämä oikeasti innostaa. Ladoin läjäpäin tykkäyksiä FB:n sivuille eri tapahtuma juttuihin. Täytyy vaan mennä ja ottaa se masiina mukaan ja rohkeasti alkaa nappia paukuttaan.

Mulla on aina ollut haasteellista ottaa tuntemattomista ihmisistä kuvia. Tutkin jonkin verran jo lakipykäliäkin, että mitä saa kuvata ja mitä ei. Nyt vaan rajoitukset itseltäkin pois ja menoksi ja helmiä metsästään. Pieni kutina olisi, jos osuisi kohdalle joku söötti vanha pariskunta päiväkävelyllä tai joku harjoittelemassa jonglöörausta tai muuta vastaavaa. No sitä ei ikinä tiedä mitä löytää. Sen tosin tiedän, että kahdesta sadasta otoksesta saata löytyä vain max kax hyvää, joten myös sitkeyttä peliin ja silmät auki ja paljon fiilistä messiin.

Sitten kun olen tarpeeksi harjoitellut ja noita retkiä tehnyt niin täytyy harkita, että sijottaisinko vara-akkuun ja varusteisiin.

Mutta kaiken kaikkiaan älyttömän kiva juttu kun joku tällanen superinnostava asia löytys, mikä on vain toteuttamista vailla.