Nojoo  toivon mukaan viimeisen kerran vuodatan nettideittailusta...Sitten tyydyn vuodattamaan enää pelkästään miehistä ...huokaus. Kävi siis näin, että suutuspäissäni pistin koko touhun katkolle. Joku kumma kuitenkin jäyti kun parin päivän päästä palauduin kuitenkin takaisin linjoille. Vielä yksi yritys ja sitten riittää.

No en ehtinyt kunnolla edes asettua kun joku flirtti sieltä kimmahti. Normaalisti en edes vaivaudu vastaamaan sillä jotenkin odotan, että jos ottaa yhteyttä niin olisi hieman enemmän yritystä. Näiltä nykyhemmoilta on kuitenkin turha odottaa yhtään mitään. On se vaan niin nähty jo moneen otteeseen.

Noh katsoin, että kaveri on hieman kauempaa joten tuskin tulee paria viestiä enempää rustailtua ja itse olin juttutuulella, mutta yksinäinen joten kohteliaisuuttani vastasin. Näin jotain valokuvia ja en niistä oikein innostunut. Kuitenkin siinä jutustellessa alkoi avautua varsin mukava maanläheinen kuva ihmisestä joka alkoi oikeasti kiinnostamaan. Vaihdettiin sitten ajatuksia viikon verran ja siinä viikon lopulla oikein sähköpostit vaihdettiin. Tarinaa riitti ja oli oikeastaan kiva vaihtaa ajatuksia kun tiesi, että saa jonkun vastauksen.

Viikko on kuitenkin pitkä aika pelkkään kirjoitteluun. Vieläpä ihmiselle jota et ole ikinä tavannut. Ehdotin tapaamista ja hänkin ilmaisi halukkuutensa näkemiseen. Olin odottanut näkemistä kyllä jo ensimmäisen viikon jälkeen. Ainakin sieltä tuli kiinnostuksen osoituksia. Asia jäi sitten siihen, että hemmo pohti, että on sopinut sille viikonlopulle lauantaille jotain, mutta vois ehkä perua sen... Minulle olisi sunnuntaikin käynyt. Sittenpä en asiasta enää kuullutkaan kun kysyin. Välillä tuli vaan normi tarinaa arjesta ja kuinka olen tullut tärkeäksi ja blaa blaa. Kysyin eri päivinä tästä tapaamisesta ja mitään vastausta en aiheeseen saanut. Olen saanut kuitenkin katsella noin biljoona valokuvaa ihmisistä joita en tunne. Erinäköisistä kodinkoneista jotka on enemmän tai vähemmän räjähtänyt. Tyypistä itsestään näin muutaman mistä ei oikeasti saanut mitään selvää. Siis jos on edes itse ollut niissä kuvissa. Rajaus on hieno asia, mutta jos se rajaus tehdään heti leuan alle niin satakaan kappaletta kuvia ei kerro muuta kuin sen leuasta ylöspäin. Pukeutumistyylistä ei ollut tietoakaan ...

 Mielikuva tästä ihmisestä vaihteli suuresti. Välillä mielenkiinto kasvoi ihan sfääreihin, että vau mikä tyyppi, vissiin sitten ihan komeekin. Ja välillä tuntui, että apua, onko tämä ihminen valehdellut ikänsä, kokonsa ja onkin joku 60v. aikamiespoika. Väitti olevansa 43. Minun pukeutumisista kysyessä sain sellaisen kuvan, että pitäisi olla naisellinen hamoseen pukeutuva ja joka päivä meikkaava sipsukka jota en ihan käytännön syistä pystyisi edes joka päivä olemaan. Kuitenkin hänen oma habitus jäi täysin auki. Tästäkin syystä olisin halunnut tavata. Se vaan on niin, että on niin monen tyyppistä ihmistä ja jotkut eivät yksinkertaisesti mahdu maailmaani. Olipa sitten kuinka hyvä tyyppi tahansa.

No eilen vielä kyselin asiasta ja tänäänkään ei vastausta ei herunut niin koko homma sai jäädä. En sitten millään... en millään ilveellä ymmärrä tätä touhua. Miä ihmettä minä teen väärin vai teenkö sittenkään. Huomaan kyllä saavani ihmiset ihastumaan melko helpostikkin jutuillani, mutta mikä sitten on ongelma? Miksi ikäluokkani miehillä on joku pääkoppa -ongelma. missä kohtaa se miehuus on oikein kadonnut vai onko sitä heillä ollenkaan. Itseäni en  epäile ettenkö olisi ainakin hetken ihan kohtuullistaseuraa vaikkapa kahville. Kanssani ei tarvitse vaivautua vaikka ei synkkaiskaan. Mutta mikä ihme saa noi pelleilemään tuolla lailla. Vedätetään kaksi viikkoa ja sitten kun tulee tosi paikka niin aletaan pillittämään. Herätkää aikuiset miehet ja olkaa nyt hel...... edes sen verran rehellisiä, että peräännytte reilusti jos ei tarkoituskaan ole mihkään muuhun tuttavuuteen kuin virtuaaliviihde muodossa. Ugh olen puhunut.. tai no en ole kun kiukuttaa niin vietävästi taas ihan hukkaan heitetty aika. Pitää tässä jo ihan tosissaan uskoa, ettei tuota kautta järjenvaloa ihan tosissaan löydy. Pinna vaan menee noita reppanoita katsellessa apua.

Syvin kysymys kuitenkin on mikä on juurtunut, että miksi noi aina ottaa niin paljon? Nytkin olen viihdyttänyt tarinoilla ja yrittänyt hauskakin olla. Mitäpä taas sain tilalle?.. En yhtikäs mitään. Milloikahan oikeasti olisi jo minunkin vuoro? mahdottomia vielä pyytelen kuten näkemistä... voi hyvä tavaton...