Mulla on telkkari aina päällä. Oikeastaan se pitää seuraa vaikken sitä katsoisikaan. Joskus sieltä sattuu tulemaan jotain mitä juuttuu katsomaan. Joskus muinoin osui silmiini Penn & Tellerin jakso aiheesta markkinointi. Kuinka puheet vaikuttavat tuotteeseen vaikka se olisi prikulleen sama tuote. Esimerkkinä banaani. Puolittivat banaanin ja toisen puoliskon maistattivat ohikulkijoille tavallisena banaanina ja toisen puoliskon myyntipuheilla, joissa banaanista tehtiin paljon erikoisempi. Olisko ollut luomua vaiko musiikilla kasvatettu jne. Maistelijat selkeästi maistoivat banaanin puolikkaissa eroja ja joku kommentoikin, että puheet saivat toisen puolikkaan jopa maistumaan enemmän banaanilta kuin toisen. Sitä oli metkaa katsella ja herätti paljon ajatuksia...

Noniii ja nyt mä pääsen tähän ikuusuusmysteeriin kuten nettideittailu. Aina vakuutan, ettei ikuna enää ja niinpäin pois. Mutta kun en tapaa livenäkään ketään, sillä törmäilen ensimmäiseksi aina johonkin kummaan, joka sieluni lässäyttää. Noh, nyt oli asenne kuitenkin toista. Katselen vain, en stressaa. Ja jumaliste, jos vähänkin tökkii niin lakkaa katsomasta. Nyt taisin sisäistää tämän vihdoinkin.

Noh miten banaanin puolikas mihinkään liittyy, niin olen aika paaljon noita myyntipuheita kuunnellut. Jotenkin vain se tökkii. Ihan jees populaa tälläkertaa, mutta se vähäinen kommunikointi on sellaista markkinointia. Nyt olen pariin otteeseen tavannut hemulin, joka ei ammatistaan huolimatta ole markkinoinut itseään sanallakaan. Se on sellaista luonnollista turinaa jotakuinkin kaikesta muusta. Eilen käytiin sieniä metsästämässä ja se oli todella mukava reissu. Niin kuin aiemmin ihmettelin, että sai tuon seurassa olla oma itsensä. Niin nytkin. Naurettiin vedet silmissä sitä ajatelmaa, että metsässä pitäisi liikkua rauhallisesti ja hiljaa ja nauttia luonnon rauhasta. Mutta minkäs teet, kun suuren saalistuksen pyörteissä kanttarelli osuu näköpiiriin niin kiljuimme molemmat riemusta. Syssyn ensimmäinen. Tietenkin kehiin täytyy jonkinlainen kilpailu kehittyä ja "voitin" tietenkin löytämällä suppilovahveroita ja yhden kanttarellin ja sittän tää hyypiö löysi läjän kanttarelleja ja ja ja (vähän olen huono häviämään vaikken oikeastaan hävinnyt vaikka myönsin sen muka)... mutta kyllä se oli hyvää soosia pitkästä aikaa.  Istun jopa autossakin mielellään ja aiemmin olen aina hermoillut mahdollista vessahätää niin nyt en ole edes muistanut. Tupakkakin unohtuu hetkittäin. Kivaa.

Jaa, siis juttu taas kulkee toisille urille, mutta siis se banaanin puolikas. Ytimekkäämmin: Kun toiselle myy itsensä myyntipuheilla, saattaa maistua paremmalta, mutta paremmin pureskeltuna kuitenkin ihan samalle kuin se markkinoimaton versio. Näin päin se tuottaa pettymyksen, kun taas vaatimattomuudella enemmän positiivisia yllläreitä. Mielenkiintokin pysyy paremmin yllä, kun ei ole niin suuria kuvitelmia, mitkä melko nopeasti romahtaa. 

Mulla on vähän hassut fiilikset olleet nyt. En ole hullaantunut, mutta halu tutustua on ja pysyy. Ei sellaista epäilyä, että voi perkele, milloin tämä läjähtää käsiin. Jos näin käy niin ainakaan se ei ole niin dramaattista ja hajoittavaa vaan ihan niin kuin ihmisille joskus voi käydä. Harvinaista on tosiaan se, että voi olla niin oma itsensä, eikä tarvitse pingottaa, sanooko vaiko tekeekö jotain väärin jonkun mieltymyksien vastaisesti.