Ah... Niin voisi sanoa parin päivän jälkeen, kun tottuneesti on stressannut aamuherätyksiä ja juossut pää kolmantena jalkana sinne tänne. Sunnuntaina nautin tulevasta iltavuoromaanantaista sillä ajatuksella, ettei ole pakko pykeltää väkisin unta. Sain juoda aamukahvini rauhassa. Olla tekemättä oikeastaan mitään järkevää. Maanantai menikin rattoisasti ja tämä tiistai vieäkin rennommin. Työt loppuivat kesken kaiken ja olisin toki voinut roikkua töissäkin, mutten viitsinyt tyhjänpanttina kököttää ja pitkittää iltaa. Päätin lähteä ajoissa ja löysin kolmannen kivan. Hyvä niin vaikkakin kirpaisee tilipäivänä.

Ensimmäinen löytöni, jota en koskaan ole osannut edes kuvitella tarvitsevani on askelmittari. Jouduin hankkimaan uuden puhelimen. Jostain syystä onnistun hajoittamaan latausosan jokaikisestä. Ja jälleen akun vajottua ennätysajassa ja tapellen johtoa kiinni, meni hermo ja marssin puhelinkauppaan. Hyvä niin.... Nyt on taas tunne, että on kartalla ja kamerakin on luurissa luxus-luokkaa. Periaatteessa säästin. Haaveilin taskupokkarikamerasta, joka kulkisi aina mukana. Eipä tarvitsekkaan. Ihmettelin pari päivää ihmelukemaa, kunnes tajusin sen olevan askelmittari.  No nyt olen orjuuttunut siihen, että 10 000 on saatava täyteen vaikka väkisin. Eilen illalla tullessa kotiin, puuttui pari sataa. Siinäpä marssin minimaalisessa olohuoneessani ees taas niin kauan, että kiitosta tuli. Kymppi ei tee tiukkaakaan päivän aikana, jos toimin normaalisti. Mutta laiskottelin koko aamupäivän ja työmatkoineen työpäivä sai kuin saikin askeleet kohdilleen.Tavallaan vähän ärsyttäväkin, mutta koukuttava. Sen verran kilpailuviettinen olen, etten nyt ainakaan minkään virtuaalimittarin anna lannistaa vaan minähän askellan, ettei jää mikään vajaaksi.

Toinen ihana löytö tuli vieraillessa P:n luona kahvilla. Sain synttärilahjaksi ihanan hajuveden. Sain valita kolmesta ja yhtä suihkautin käteen. Tuoksu tuntui niin vieraalta, että se jäi valitsematta. Kävellessä kotiin, nuuhkin ja nuuhkin ja tuoksu muuttui iholla hurmaavaksi. Siihen jäi pieni pakkomielle, että varasin pikkaraisen reissun Tallinnaan ja hommaan senkin tuoksun joululahjaksi itselleni. Tuota, minkä valitsin, olen nuuhkutellut vähän väliä ohikulkiessani. Innostuin tuoksuista. Niitä on joitakin kerääntynyt ja nyt olen heittänyt muutaman yli kymmenen votta lojuneen poiskin. Muka hyvältä vaikuttaneet ovatkin olleet kaikkea muuta käytössä.Nyt laitoin esille helposti käytettäväksi ja sain tuoksuvaiheen päälle, että niitä voisi tosiaan käyttää. Ihon ph ja rasva on siitä metkaa, että se muuttaa hajua melkoisesti. Nyt pienellä pikaopilla vahingossa oivalsin, minkä tyyppinen kannattaa hommata. Tuoksuterapiaa vai mitä sitten lieneekään, mutta pikkuisella tujauksella saa arkeen kummasti paljon luxusta. Miksiköhän nämäkin aina unohtuu.

Kolmas löytöni on kummallinen. Mutta se on kirjasto. Joillekkin varmaan itsestään selvyys, niin minullekkin joskus, mutta sen paikan olin hukannut ja nyt vihdoin löysin sen uudelleen. Pienenä tuli vietettyä paljon aikaa Kuopion kaupungin kirjastossa. Isäni luki paljon ja äidinkin kanssa piipahdimme usein. Kai sellainen paikka missä viihdyin.Tunsin varmaan kaikki lasten kirjat ulkoa. Paikassa oli oma tunnelmansa. Kirjastossa oli kivaa. Kun muutin Helsinkiin ja piti koulujuttuihin hakea jotain tietoa, lähin oli Richardin kadun kirjasto, Helsingissä. En vieläkään tiedä miksi, mutta kun astuin sisään, tulin uskomattoman pahalle tuulelle. Sinänsä kaunis rakennus, mutta siinä paikassa on jotain kummallista. En sitä heti edes tajunnut, mutta kun muutaman käyntikerran jälkeen ihmettelin totaalista pahantuulisuutta, en voinut enää olla yhdistämättä sitä itse paikkaan. Kuulostanee kummalliselta, mutta näin se vain on.Sittemmin asuin paikoissa, missä ei ollut lähellä kirjastoa ja ostin kaiken lukemani ja laitoin ne kiertoon. Yhteen aikaan luin paljonkin. Kuuluin kirjakerhoon, lainailin kavereilta yms. Sitten tuli piitkän pitkä aika, etten ole lukenut kuin satunnaisesti joskus jonkun. Sitten tuli aika, kun luin aloitin vaan ei vain jaksanut lukea loppuun. Kummallisesti vähentynyt. Jokin keskittymisjuttu tai jotain.

Nyt olen jo pitkän aikaa pohtinut kirjastoa. Ihan kuin maistellen ajatusta, kuinka voisi toimia minun nykyisessä maailmassa. Jos menisin sisään, kokisinko pettymyksen... taas ja tulisin pahalle tuulelle. Jokusen kerran olen kulkenut ohi ja se on näyttänyt houkuttelevalta. Välillä kävellyt tarkoituksellakin vierestä ja maistellut ajatusta. Mikä ihmeen kynnys on mennä sisään? Kun tänään kävi ilmi täysin kuollut työpäivä, tutkailin nettiä ja houkutus kävi niin suureksi tehdä jotain muuta kuin hengailla, että päätin vihdoin lähteä hakemaan kirjastokortin, joka on ollut hukassa ainakin vuodesta 1995.

Sain kortin ja tutkailin paikkoja. En tiedä taaskaan miksi, mutta siellä tuli ihan mielettömän hyvä olo. Ehkäpä tuo onkin minun paikkani. Kävin varrmaankin kaikki hyllyt läpi ja löysin paljon houkuttavia kirjoja. Muutama oli niin isoja, etten taida kantamaan viitsiä vaan voisin viettää niiden kanssa aikaani sielläkin. Aloitin kuitenkin pehmeästi ja otin valokuvaukseen liittyvän kirjan. Sinänsä koomista, että juuri kävin kurssin aiheesta, mutta mitä äsken kirjaa luin, tulin siihen tulokseen, ettei ihan tyhmää. Nyt ymmärrän aiheesta jotain ja tuossa on jotain uuttakin. Kiva muistutus kuitenkin tuo visiitti, että sivistää vois itseään ihan ilmaiseksikin. Ja mikä parasta, se on niin lähellä.

Nykypäivänä tulee liikaa tuijotettua virtuaalista tekstä. Se käy silmiin ja ehkä jopa jollain lailla levottomuuttakin lisäävää. Leffat ovat ihan passelia ajanvietettä, mutta välillä pieni haaste tekee hyvää. Tuntuu soluissa asti rentouttavalta, kun lukee painettua tekstiä. Ja kirjan muodossa aivot saa töitä, kun saa ja joutuu mielikuvitustaankin käyttää. Hyvä löytö tuo kirjastopaikka :)