Lupailin lapsuuden ystävälleni, että kun harjoittelen ns. tuotekuvauksia niin annan harjoitteita hänen käyttöönsä omiin juttuihin. Noh toiveena olivat marjat. Nyt olisi satokausi parhaimmillaan ja lisää tulee... mutta, mutta eipäs se olekkaan niin helppoa kuin luulisi.

Ensimmäinen haaste on ollut ajoitus. Kun kerrankin näen täydelliset mansikat niin olen silloin ollut menossa jonnekkin tai tulossa jostain hinaten muutakin kannettavaa. Kun vihdoin sain aikaiseksi tämän kuvailusession, löysin kyllä mansikat , mutta napsin niitä huomaamatta kunnes niitä ei ollut enää kuin pari hassua jäljellä. Popsin nekin. Toinen haaste lienee nopeus ja itsekuri. Kolmas haaste on optiikka. Tällä hetkellä se ei ole tarpeeksi tasokasta. Ensi vuoden budjetin romuttaa kunnollisen optiikan hankinta. Kamera on hyvä, mutta siitä on paljon kiinni millaisella pötkylällä poksuttelee menemään. Nyt yritin marjojen pikavauhtia huvetessa saada tarkkaa kuvaa, mutta kun ei valovoima riitä niin ei riitä. Pari sain kuitenkin lohdutuspalkinnoksi. Kaipa niillä jotain tekee.

Haasteellinen oli viime viikkokin. Erään työtoverin lomailu päättyi rytinällä niin kuin alkoikin. Olemme alkaneet epäilemään, että mahtaakohan tässäkin tapauksessa olla jonkin asteinen mielihärö. Juu taas.. taidan toistaa itseäni... ja herättää epäilyjäkin, että miten on mahdollista, että mielestäni niin moni on piupau-porukkaa. Sitäpä ihmettelen itsekkin. Omakin uskottavuuteni itsessäni on mennyt aikapäiviä sitten. Mun on oltava itse tosiaan ihan valmista kauraa suljetulle, koska vallitseva käytös on niin tavallista. 

No ehkä kuitenkin tämäkin tapaus tarvitsisi kuitenkin jotain ohjaavampaa hoitoa kuin saada terrorisoida koko työyhteisöä. Eipä se ihan tervettä taida olla, että tavarat lentää pienimmästäkin asiasta. Pomon ollessa lomalla, tuuraaja haukutaan rekkalesboksi ja toivotaan vielä kuolemaa päälle vain siksi, että on jakanut hommia. Tehnyt siis vain työtään. Samalla kun saarnaa kuinka ihania työkavereita hällä on ja viihtyy paikassa hyvin niin samaan aikaan karjuu saarnansa välissä töykeästi... siis todella töykeästi muille, jotka eivät häntä miellytä. Ikinä ei voi tietää, mistä tämä henkilö saa raivarit.

Noh, oli sitten värittänyt yhtä juorua jo niin räikeäksi, että melkeimpä olisi joutanut koko asia poliisitutkintaan. Kun yksi ja sama ihminen on puhuttelussa samanpäivän aikana kahdesti niin voishan siitä jo pikkuhiljaa eroon päästä.

Noh samalla viikolla keskustelimme tämän aiemmin kertomani niin ihanien viestien lähettelijän kanssa pomon ollessa paikalla. Juoru nimittäin liittyi juuri näiden viestien sisältöön. Olen sen verran kypsä ollut näihin ilmani pilaajien lukumäärään ja törkeyden asteisiin, etten enää aio olla hiljaa ja hyssytellä. Poeka parka puolusteli, että on ollut kännissä. No joo sehän on aina sellainen lieventävä asianhaara. Seksuaalista häirintää ja mitä tahansa voi siis tehdä, jos vain on tarpeeksi kännissä. Sain kerrankin tilaisuuden asian puhua.. oikeastaan siinä hetkessä tosin pauhasin.. suuni puhtaaksi. Pomoni oli ilmeisesti yllättynyt ja järkyttynytkin asiasta ja tuomitsi tämän häiritsijän käytöksen. Koko episodi sai minutkin vihdoin toimimaan. Selvitin puhelimen tilanteen, jossa nämä viestit edelleenkin ovat. Siinä on ollut latausongelmia ja sain kuin sainkin virtaa ja viestit sieltä ulos. Nyt ne ovat tallessa seuraavaa episodia varten. Tämä itse hyypiö käyttäytyi edelleen ylimielisesti ja niin, että olisin itse halunnut viestejä. Noh, on siellä nekin todisteena, että olen lukuisia kertoja pyytänyt lopettamaan nuo epäasiallisuudet, mutta hän on sen ottanut vain vitsinä. 

Sen kannan olen ottanut, että jos joku käyttäytyy kohtaani epäasiallisesti, on valintansa tehnyt. Jos käytöstään vielä puolustelee niin silloin se ei ole salaisuus. Hassua, että sain tosiaan viestin, missä joku ilmaisee halunsa raiskata. Ja lukuisia niin totaalisen arvottomia kaupan päälle. Ei niin, että tarkoittaisi pahaa vaan jollain kierolla tavalla kai oletti, että se kuulostaa jotenkin romanttiselta ja kivalta. Hassumpaa kuitenkin se, että kun tämä henkilö pitää sitä ihan ookoona eikä mitenkään paheksuttavana niin kuitenkin olisi pitänyt kuiskailla asia, etteivät muut kuule. Monta vuotta olinkin hiljaa, mutta nyt kun taas yritti päästä rökittämään viime loman pilalle niin ei onnistu enää. Lueskelin niitä viestejä samalla kun talletin niin jotenkin se aivohärö on kaikin puolin ollut aivan käsittämätöntä.

Noh tuli vihdoin perjantai ja koko viikon pähkäilyt olivat vieneet mehut. Pääsin kotiin ja istuttelin mehikasveja parvekkeelle. Laitoin kynttilöitä. Kittasin pullollisen punaviiniä ja nautiskelin kauniista parvekkeestani, jollainen se ei vielä kertaakaan ole ollut. Pohdiskelin sitäkin, että millä ajalla niin moni edes kerkeää sähläämään ja tuottamaan mielipahaa ryypätessään. Soittelemaan paskapuheluita sukulaisille tai lähettelemään kökköviestejä kavereilleen. Missä ajassa ja millä energialla he oikein kerkeävät rötöstelemään ja aiheuttamaan tosiaan harmia muille ihmisille. Minä kun en päässyt riippukeinusta irti moneen tuntiin saati olisin jaksanut alkaa puhelin häiriköksi. Pohdin sitäkin, että nyt kun olin hyvässä hiprakassa olisin sopivasti syyntakeeton vaikka sun mihin. Mutta ei hemmetti, ei mulla energiaa riitä tuollaiseen. Sen kerran kun ottaa niin on enemmän tavoitteena rentoutua, nauttia ja pitää hauskaa. Jotenkin outo ajatus on se, että hauskan pito on joillekkin riitelemistä, änkyröintiä... no mitä tahansa negatiivista mikä ei sit kuitenkaan päivän valoa kestä. Ehkä heiltä sitten vain puuttuu jotain.

Lauantaina oli Kallion Block Party. Olin jo aiemmin tähdännyt sinne meneväni. Nyt oli jotenkin sellainen olo, että viitsinkö. Miksi viitsisin. Matala mieliala. Jotenkin ne uudelleenrakennuspalikat alkavat olla jo melko lailla huvenneet hyvän fiiliksen kasaamiseen aina vain uudelleen ja uudeleen.

Raahauduin kuitenkin. Porukkaa oli todella paljon. Aloin kuitenkin sellaiseen örveltämispopulan katseluun väsyä melko nopeasti. Päätin tehdä kierroksen alueella ja lähteä kotiin. Pikkaraisilta lavoilta löytyi hyvää musiikkia. Nyt jopa örkkiheviäkin jaksoin kuunnella hetken. Musiikki... Sinne uppoaa... Ja kun uppoaa niin kaikki muu sonta katoaa. 

Sitten saavuin lavalle jossa soitti itselle entuudestaan tuntematon Dearra. Heillä oli savukone sauhuamassa ja istahdin ihailemaan. Kamera esiin ja muutamat räpsyttelyt. Sitten oivalsin kokeilla opittua tekniikkaa ja kun pääsin kotiin olin niin iloinen, että taisin saada yhden parhaimmista kuvistani. Olen tainnut löytää tyylini. Olipa kohde mitä tahansa niin kuvani eivät ole pelkkiä kuvia. Koetan tehdä jotain erilaisempaa. Vähän taiteellisempaa, ehkä jopa hieman outojakin. Nyt jätin tykittämisen ja keskityin ihan muutamaan kikkailuun ja hyvä niin. Sain otettua jollain lailla maagisen tunnelmaltaan kitaristista, joka näkyy kahtena ja läpinäkyvänä yleisön edessä. Savu tuo utuisen tunnelman ja valot ja varjot mystisyyttä. Harmi, etten tänne nyt sitten sitä laita. Siitä tuli niin kaunis, etten voi laittaa vuodattamani negatiivisuuden keskelle.. noup.

Tänään eräs tuttuni kysyi otoksen nähdessään, että teenkö näitä työkseni. Alan siis onnistumaan todellakin. Eräs henkilö sanoi vähän aikaa sitten, että vähättelen tekemisiäni, mutta se olisi luovuuden merkki. Nauroin, että en kai sitten luova taida olla. Olen meinaan ihan älyttömän ylpeä joistakin jutuista. mutta teknistä osaamista vielä vähättelen vaikka nollasta se on kasvanut romasti. Minusta tulee tässä hyvä. Näin uskon ja sillä ajatuksella pysyn pystyssä ja olen onnellinen. 

Vielä sellainen pohdinta tähän päätteeksi, että on sanonta, että "maailmaa ei voi muuttaa, voit vain muuttaa itseäsi". Olen tämän aiemmin tulkinnut väärin ja yrittänyt muuttaa itseäni miellyttämään monen montaa kohdalleni osunutta kahelia. Nyt vihdoin olen tainnut tajuta, ettei se ikinä tule riittämään vaan itseni on muututtava todellakin niin, ettei kaikkea tarvitse loputtomiin hyväksyä. Ja näin taitaa olla todella tapahtunut.

Jaahas, kohta pitäisi lähteä sinne ankeutusosastolle. Ei kyllä millään viitsis, mutta pakko se palkka jostain on hakea.

Mulla alkaa olla ikävä kouluun. Tasan kuukausi vielä.