Talvilomaan enää kolmisen viikkoa. Ostin Tallinaan päiväristeilyn ja pitkästä, todella pitkästä aikaa näen vanhan ystäväni. Viimeksi olemme nähneet varmaankin sen yli kaksikymmentä vuotta sitten. Kummallista, että yhteydenpito saattaa loppua tai olla paussilla pitempäänkin, mutta silti jotkut ihmiset eivät katoa minnekkään. 

Tämä ystäväni oli töissä hetken tätini kahvilassa ja sellaisia harvinaisia persoonia, jotka astuessaan tilaan täyttävät sen valolla. Jokin kumma aurinko heillä on mukana aina. Ompa kiva kun on mitä odottaa. Hölmöä on se, etten ole muistanut tavata käydessäni aiemmin. Aina on ollut muka niin kiire. Nyt varasin tähän koko päivän. Oikeastaan reissu on vain tupakin hakua varten, joten voi ihan rauhassa käydä parikymmentä vuotta läpi plomps.

Sisuskaluissa on muutenkin mukava tunne. Jonkun näkeminen saa vain niin uskomattoman hyvälle tuulelle. Pelkkä äänikin saa sukat jaloissa pyörimään. Vaikka pyörisikin ja mieli leijailee niin olen aika ylpeä itsestäni. Olen saanut kameraa käteen useamminkin. Itseni kuntoilemaan. Jotta elämä ei auvoista olisi niin herkkujen suhteen on tasaisen mutkattoman huono omatunto. Kuitenkin niin iloinen, että ne omat iloa tuottavat jutut kulkevat rinnakkain muun maailman kanssa, eikä jää minkään varjoon.

Pikkukissa alkaa tosin nostamaan huolipäätä. Olisi nyt vielä hetken kuitenkin tuossa. Kainalokönähtäjän hommmissa se on vielä täysin pätevä ja mikä sen mukavempaa on nukahtaa, kun pikkuinen karvakasa paiskautuu poskea vasten. Siihen on hyvä nukahtaa.

Kevättä korvissa kaikin puolin :)