Aloha tämän kykykylmän suven keskeltä. Ilmoista en tiedä, mutta välillä on ollut tunteet taas niin kuumina, että savu päästä nousee...

No mutta ensin kevyempää. .. En ole tännekkään elämääni ehtinyt jakamaan kun tuntuu, että koko ajan on joko menossa jonnekkin tai sitten sellainen kiukku tai oikeastaa pettymys päällä ettei mitään rajaa.

Ihana veljeni pyörähti Suomessa perheensä kanssa. En ollut nähnyt noin yhdeksään vuoteen, joten oli kyllä ihana nähdä. Tuomisinaan takiainen... Sellainen melkoisen vilkas pikku peto :).

Ihmeellistä on se, että olen lasten kanssa ollut tekemisissä ihan älyttömän vähän ja omiakaan ei ole. Mutta ensi tapaamisella sanottiin morjens ja sitten oli menoa. Se pikkuinen poika otti minusta ihan kaiken irti. Oltiin kuin paita ja peppu ensihetkestä alkaen. Käytiin Tallinnan päiväristeilyllä ja koko ajan sellaista 25 kiloista kannoin, nostelin, pyörittelin ja välillä kyllä otin oikeudet komentamiseenkin. Kun vierailu Suomessa päättyi niin poika lmoitti, ettei minua jätä. Mutta pakkohan se oli kun matka kotiin lähestyi. mutta kyllä tuntui hyvältä. Edes se pari päivää. Välillä harmittaa, etten kahden muun pojan kanssa koskaan päässyt kunnolla tekemisiin. Ovat nykyään aikuisia... vieläkään ei olisi myöhäistä tutustua. Kantamaan sylissä en kuitenkaan alkais.

Se pieni pirulainen otti mun sydämmestä palasen, mutta antaa hänen se pitää. Luulen, että siellä siitä kuitenkin pidetään hyvää huolta.

Oikeastaan en ole edes ehtinyt ikävöidä kun koko ajan huomio on pitänyt kiinnittää jonkun muun olemiseen niin kovasti, että omamaailma on saanut väistyä sivummalle.

Sitten näin piitkästä piitkästä aikaa kumityttöäni. En siis kuulu kirkkoon, joten ihan kummi en voi olla joten mennään kumitätinä vaan. Olivat molemmat sisarukset niin kauniita ja aah rauhallisia. Eli ääripäitä nyt lastenkin suhteen ole tavannut. Meitä on moneksi. Heurekassa heiluttiin ja kissa-allergiatarkastus käytiin. Pahus kyllä sitä sitten oli.Ja pienen tytön haaveet omasta kissasta romahti. :(

Itse koin olevani lapsi siitä innosta, että sain kanoottini ja oli kyllä ihanaa päästä lillumaan ja meloskelemaan järvelle. Vähän niinkuin penskana sillä oikealla kanootilla. Toi on pumpattava versio, mutta hyvä peli kumminkin. Ja helppo säilyttää. Jos vain kelejäriittäisi. no ehkä ensi kesänä sitten.

Muistelin muuten jokin aika sitten taas omaa lapsuuttani ja kesiä ja ihmettelen etten ole kuollut. Vauhtia ainakin piisasi. Istuin meinaan veneen kokassa... sellaisen kajuutalla varustetun samalla kun isä paukutti vauhdilla menemään. Ihme etten ikinä tippunut vaikka aaltojen osuessa peppu lensi ilmassa. Se oli hauskaa. Samoin kuin entisen kesämökin lähistöllä olevan maatalon heinätöissä. Pääsin istumaan traktorin eteen hitsattuun penkkiin, joka oikeastaan oli heinäseipäitä varten tehty. Ja siinä me sitten taas mentiin... hirveessä metelissä ja meikä vaan hoilas vauhdin hurmassa. Kauniita kesiä nekin. Varsinkin kun ei sattunut mitään.

Sittenpä pääsenkin siihen aikuiseen lapseen, jota olen ihmetellyt yli puoli vuotta...

Vähän väliä on ollut riitaa ja melkeimpä samasta aiheesta ja aina on palannut takaisin. Joku ihmeellinen voima on aina liimannut takaisin ja sitä pohdinkin seuraavassa jutussa...