Jo vain ponkaisi kurssin loppukiri käyntiin. Nyt juoksentelen kolme kuukautta putkeen näitä pikaviikkoja ja sitten on paussia ja homma jatkuu ens vuoden puolella vielä vähän. 

Pari päivää juoksenneltiin pitkin Helsinkiä kuvaamassa ihmisiä streetkuvaamisen hengessä. Toisaalta kivaa ja toisaalta olin hieman mukavuusalueen ulkopuolella. Vaikka olen ihmisiä oppinut kuvailemaan niin se on helpompaa paikoissa, missä on usein muitakin kameran kanssa. 

Mutta virtaa riittää oppimisen suhteen ja se tuolla kurssilla on kivaa kun tutustumme jotakuinkin kaikkeen, mitä kuvaamiseen liittyy. Sitten kun on aikaa ja sopiva fiilis, voikin mennä ihan rauhassa vaikka odottelemaan tilanteita ja sattumia.

Viikonlopuksi olisi tiedossa musiikkia. Taidan pikapiipahduksen tehdä punkin maailmaan. Nyt kun kerran totutusta poikkean niin jatkampa samaan malliin. Seuraavalle viikonlopulle olisi tiedossa valoleikkiä ja ilotulitusta. Ajattelin, että pauke saa päättää tämän ns. Juoksemiskauden tähän, vaikka tiedossa on vielä pari puolisovittua juttua. Täytyy pitää itsehoidon kannalta myös sellaistakin aikaa, että kuntoilua ehtisi harrastaa ja täydellistä lepoa.

Heh eräs nuorempi herra pyysi kuvaamaan musiikkijuttuihinsa. Bändistään en tiennyt yhtään mitään, lupasin kuitenkin. Tutustuessa Youtuben kautta enemmän tarjontaan, alkoi naurattamaan. Siellä on sen verran persoonallista porukkaa, että hommasta taitaa tulla melkoisen erikoinen kokemus. Mutta menossa ollaan, tottakai, kun tilaisuuksia tulee.


Ihmeellisyyspohdintaa aiheutti kummakavalkaadin jälleen esiintyminen. Kelailin jo aiemmin, että olen päättänyt, että tämä on vuoteni ja aion kehittyä ja kasvaa henkisesti ja näin on jo aika hyvin tapahtunutkin. jostain kummallisesta syystä nämä menneisyyden pahimmat möröt ovat jalkautuneet kuitenkin eteeni. Kerroinkin jo seksiviestien lähettelijästä, eksän kohtaamisesta, setäni soitosta. Nyt pompsahti eteen entinen pomoni. Samoihin aikoihin, kun jotakuinkin kaikki kökkö valui saavillisena päälle kruunasi silloisen esimiehen käytös. Hän ilmoitti jo esitellessään itsensä olevansa parempi kuin muut. Simputti, aliarvioi, kyseenalaisti yms. Kun kävin pyytämässä apua, kun jotain oli rikki tai ei toiminut niin joka ikinen kerta sain kuulla asenteessani olevan jotain vikaa. Ihmettelin tosin aina, että miten minun asenne voi olla väärä, kun pyydän korjaajaa, jos jokin laite on rikki. Ja tavoite on saada se ehjäksi. Mutta tämä henkilö oli ottanut asenteen minua ja muutamaa muuta kohtaan jo valmiiksi, joten se oli aivan sama miten päin olimme, kun lopputulos oli joka tapauksessa pelkkää v...lua. Eräälle alaiselleen, jonka poika oli kuollut kolarissa totesi muutaman kuukauden jälkeen, että mitä sinä sitä vieläkin suret. Hän ei omaa isäänsäkkään surrut tuolla lailla. Esimerkkejä on monia, mutta koko homma kärjistyi siihen pisteeseen, että tästä bossista teki muutama, itseni mukaanlukien kirjallisen valituksen. Hän oli tehnyt työskentelyn äärimmäisen raskaaksi ja olin muutamaan otteeseen miettinyt irtisanoutuvani.  Hän kuitenkin onneksi siirtyi vuorotteluvapaalle ja myöhemmin sai potkut YT:n yhteydessä. Vain aniharvalla oli mitään hyvää sanottavaa kyseisestä henkilöstä. Nyt tämä ihminen oli visiitillä entisessä työpaikassaan. Miksi? Hän on pyörähdellyt pari kertaa potkujensa jälkeen paikassa, jonne ei ulkopuolisilla ole mitään asiaa ellei ole jonkin firman tai opiskelijaryhmän kautta vieraana. Työpaikkani ei ole julkinen kahvila, jonne voi kuka tahansa piipahtaa. Olen usein pohtinut, että jos tähän joskus törmään niin en aio hiljaa olla. Nyt oli toisessa vuorossa ja kiirehdin kurssilleni, mutta pelkkä naaman näkeminen aiheutti melkeimpä oksennusreaktion. Miksi tämä ihminen tulee muina naisina entiselle työpaikalleen, josta on saanut potkut ja jossa on aiheuttanut ristiriitoja enemmän kuin tarpeeksi? Itse en kehtaisi, tosin en ole koskaan saanut potkujakaan, mutten ole käynyt sielläkään, mistä olen kertaalleen lähtenyt...  Kuulemma kavereita kävi moikkaamassa. Just. Pakko pakottaa ihmiset moikkaamaan tilassa, jossa he eivät voi asialle mitään. Mutta moniko vapaaehtoisesti tilan ulkopuolella haluaisi oikeasti häntä morjenstaa vapaaehtoisesti. Toivottavasti ei enää pääse sisälle. Moni oli asiasta valittanut.

Kummakavalkaadi. Niin se vain astelee eteeni. Mietin siis sitä, että tämä on vuoteni. Onkohan näiden tyyppien esiinmarssi jokin testi omassa elämässäni. Kuinka suhtaudun, olenko päässyt yli? Oikeastaan olen aika hyvin. Vaikka tottakai noita asioita miettii taas ja taas uudelleen, niin se minun oma asenne on muuttunut siinä mielessä, että nämä henkilöt ovat toimineet oikeasti väärin ja olenkin lakannut suojelemasta heitä. Se kumma itsessäni on ollut. Jokin asia on ollut niin pöyristyttävä, että olen puhunut muualle, mutta ollut asianosaiselle nöyrempi. Ja pöh. Se on poikki ja pinoon ja mappi ööhön. Enää ei tartte sietää, ei näytellä "heipäheitä, mitäkuuluu"-osastoa henkilöille, jotka ovat melkein saaneet ihmisyyteni romutettua nollille. Pah ettepä onnistuneet! Paskuus kertoo itsestänne, ei minusta. Olen vain yksi uhreistanne, johon ei enää tartu mikään.

Hmm.. Syysillat pimenevät ja välillä hetkittäin kaipaisi jotain pientä sutinaa. Mutta onneksi ei ole aikaa. Onhan noi niin outojakin, että sen hetken , kun kaipaisi ihmistä niin muistaa myös todellisuuden, ettei sellasta inhimillistä, samalla planeetalla olevaa taida olla. Taidan ihmetellä niitä outouksia sitten ensivuoden puolella uudelleen.