Tipahdin. Käytin siis viikon sairaslomapäivän tehokkaasti sairastamiseen.

Heräsin supertukkoisena ja pitkin aamupäivää tuntui, että jokaisesta liikkeestä keuhkotkin poksahtava kohta poks.

Juuei, ei ole koronaa eikä muutakaan influensaa. Ehkä enemmän allergiaa ja totaaliväsymystä. Kaipaan aivojani. Kaipan sitä normiolotilaa, missä tiedän ja hallitsen itseni. Oikeastaan hallitsen syömiset ja voin nauttia olemisesta. Suunnitella aktiviteettejä ja niin päin pois.

Muistelen kaiholla kirkkaasta päätäni, mikä on tänään kulkenut kuin sumussa.Vastailin toki sujuvasti sutinalle, joka haluaa säilyttää oman välimatkansa kuitenkin kirjoittelmalla silloin tällöin, etten unohda, vaikka tosimies ei silleen välitäkkään.. Ja olen sujuvasti vastaillut taas lukuisiin uteluihin, että onko pöytäni vielä myytävänä. Muuten olen ollut kuin rajan takana. Luulin tulleeni kipeäksi, mutta tämä tosiaan on vain väsymystä. Keuhkot palautuivat illan mittaan ja olo on hitusen parempi. Silmät ovat vielä eriparia.

Olen päättänyt huomenna virkistyä. Jos aamulla olen tukossa, menen ulos. Kun olen kahvin juonut, menen uimaan. Kun olen uinut syön terveellisesti ja jumppaan illalla. 

Ei kai tässä auta kuin päättää.

Hmmm... oli minulla ajatuskin, mitä olisin pohtinut vaan se katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Sutinan kanssa vaihdoimme kirjoittaessani jokusen viestin ja pääsi lipsahtamaan pieni siivouskehotus. Siis minun suustani. Pyysin toki oitis anteeksi, koska se ei ollut oikeastaan oma vikani vaan kromosomeihin istutettu geenivirhe, mikä ajaa naisen kertomaan mitä tarttee tehdä. Hän kuulemma kestää sen virheen ja siivoaa toisyte. Kivaa on kuitenkin kuulla huomenna hehkutusta kuinka tosimies ei naisen käskyjä ota vastaan, mutta sai pestyä saunan lattian.

Ehkäpä tälle illalle ei isompia pohdintoja tarvitse.