Vaikka olenkin nykyään lauhkea kuin lammas ja melkeimpä "ihan sama"- osastolla, niin kyllä ahdistuksen aiheita riittää silti niin, että karusellin verran saa tunteita pyörimään. 

Juuri tällä hetkellä ahdistaa niin vietävän paljon, että jälleen kerran suihkun jälkeen on korvassa vettä. Suorastaan ärsyttää, että oikean korvan käytävään mahtuu sormi ja paljon muutakin... Tuulta, vettä, pölyä. Jotenkin hankala ajatus, että tosiaan tuulee suoraan päähän ja se on täynnä pölyä. Ehkäpä tämä tunne johtuu myös seuraavasta aistuksen aiheesta.

Maskit. Jos muuten on oppinut olemaan niin maskin kanssa työskentelyä... Siihen ei totu. Tai tottuu, mutta olen oppinut arvostamaan hengittämistä niin paljon, että koko päivän pohtii vain hapen kulkua ja sitä hetkeä, kun pääsee ulos ja saa kiskottua rätin naamalta. Huomasin kuitenkin sellaisen anatomian ilmiön, että ihminen hengittää silmämunillaan. Kun on pukeutunut kohtuullisen hiostavaan työvaatteeseen ja naamalla on maski niin siihen kun lisää vielä suojalasit niin ahistuksen määrä nousee. Sitten kun kiskoo ne suojalasit pois niin tuntee otsalohkossa asti kuinka ilma virtaa sisään. Nostan kyllä isommankin hatun heille, jotka työkseen ovat aina joutuneet sulkemaan itsensä umpioon ja pysyvät vielä pystyssä. Siihempä sitten pikkunurinaa.. Vaikka Ruotsissa olisikin tarjolla jokin virusvariantti niin antaa heidän pitää se. Ei olla kateellisia ja rynnätä hakemaan ittelle kans. Jookos. Päästäisin taas hengittämään. Se on kuitenkin ihan mukavaa puuhaa, silloin kun on noin niinkuin muuten elollinen vielä.

Sitten vähän harmittaa radioton lähikauppa. Siellä on niin outo taustamusiikki. Joka ikinen kerta kun haen juustohyllyltä juuston niin dramaattinen sello jyrähtää matalalta töräyttämään wröööm-äänen. Miksi ja mitä varten. Meinaa itku päästä.

Sitten harmitusta aiheuttaa monivuotinen ongelma, jolle ei tehdä mitään. Esimerkiksi töissä meinaa tulla tuskanhiki pelkästä pidättelystä. Jokin ongelma, mikä vaivaa päivittäin niin siihen ei saada ratkaisua sitten millään.Sitten me yritetään ratkaista asia niin, että se pitemmällä tähtäimellä aiheuttaa vahinkoa. No sitten kun vahinko tapahtuu niin sanotaan, ettei asiaa olisi näin saanut ratkaista. No mites sitten. Vastaukseksi saa tyhjän katseen ja huokauksen ja ongelma jää makoilemaan seuraavaa hajoittavaa ratkaisua, että pääsemme päivässä eteen päin.

Aika iso mielenipahoittaja on parvekkeeni. Hirveällä kiireellä haalin rumia kukkia, joita itäisi kastella. Ne kituvat ja muutenkin parvekkeen antamat mahdollisuudet ovat unohtuneet. 

Muisti.. No maski päässä ei kapasiteetti riitä paljoa muisteloihin.

-Herään tuntia ennen kellon soittoa.

-Keitän aamuvuorossa liikaa kahvia, kun en muista, ettei ole viikonloppu vaan arki ja ei ehdi juoda kuin kupillisen.

- Hommasin joskus kalliin kähertimen, eikä tilaisuuksia ole ollut. Kaiken huipuksi tarjottiin permanenttia ilmaiseksi. 

- Näin unta, että olin vesijuoksemassa. Nautin vedessä lillumisesta täysillä siihen asti, kunnes heräsin likomäräksi hikoilluissa lakanoissa. Ei ollut enää kivaa.

-Liian liukkaat kengät. Liika kuumuus ja kuivuus. Jatkuva vesisade. Himo omenoihin joita ei ollut ja nyt kun niitä olisi niin ei tee mieli.

Ihan hirveää kärsimystä kaiken kaikkiaan.

Välillä harmittaa oma pää, joka saa ajatukset kieppumaan välillä ahdistuksen partaalle. Toisaalta siitä on tullut aika hyvä pää, kun se on alkanut suhteuttamaan ajatuksia. Jaottelemaan omat hölmöt oletukset omaan mappiin. Mahdolliset hölmöilyt toiseen mappiin. Vähän viisautta kolmanteen mappiin. Tarpeettomat sinne jonnekkin viimeiseen. Sitten ne turhimmat mapit voi heittää kaatikselle ja nautiskella hetken taas harmoniasta. Se pää on oppinut käyttämään suuta ja korvia auttavasti sekavan asiakasan järjestelystä. Ihan kuin olis oikeasti kasvanut  vaikka aina vähän harmittaa.