Olen siis kolmen kissan yksinhuoltaja/taloudenhoitaja/butleri. En niin kissaihminen ole, että keräilisin ympärilleni kissatavaraa tai koruja. Jotenkin noissa elävissä on ihan tarpeeksi. Kiehtova eläin, täytyy myöntää, eikä tylsää ole näinä yhteisinä vuosina ollut.

Ei ole yksi kerta kun olen noita kummajaisia ihmetellyt, että mistä ne voi tietää...

Jos jostain kohtaa olen kipeä. On sitten jalka, olkapää, selkä... mikä vaan niin yhden kissan hommana on asettua nukkumaan mennessä hetkeksi kipeälle kohdalle. Jos kohta on kosketusarka tai olen kuumeessa niin saan pienen tassun kosketuksen. Eräs kerta kuumeeni kesti kolmisen viikkoa ja puolikroppaa oli pelkkää kipua. Lepäilin sohvalla ja tämä katti pötkötteli vieressä. Jos joku muu kissa yritti lähestyä niin tämä hoitotäti ajoi ne pois.

Kun eron jälkeen podin jonkinlaisen masennuskauden niin tämä samainen hoitajakissa aisti tulevan itkukohtauksen ja ryntäsi syliin ja piti kynsillä kiinni jalastani. Kai luuli, että repeän kappaleiksi. Se silloisen pahaolon itku muuttuikin liikutusitkuksi kissaa kohtaan.

Nykyään tulee vollotettua niin harvoin, että kattini taitaa aistia vain hellyydenpuuskan ja uhrautuu rapsuteltavaksi. Sitä ne kaikki tekee. Se on jotenkin niin ihana katsoa tätä kissaa silloin kun olen käynyt vaikkapa saunassa, syönyt jotain hyvää, laittanut kynttilät palamaan ja nautin olostani. Oma raukeuteni ja hyvä olo paistaa sen kissan naamasta. Välillä huomaan sen katselevan kynttilöitä ja jos on kukkia niin niitä. Ja kun on rauhallista ja hyvä fiilis niin melkein voi nähdä hymyn.

Aikanaan kun oli kesämökki ja kyseinen katti oli melko haastavaa saada kiinni ja kyytiin kun lähdön aika koitti. Kerran huvikseni ajattelin kokeilla pyydystämistä kinkulla. Otin avaamattoman paketin jääkaapista ja samalla kun paketin pöydälle laitoin niin ikkunan takana tuijotti kinkkuperso kattini paketin kohtaloa tuijottaen. Siis mistä se tiesi, mitä touhuan. Helposti höynäytettävä utelias muuten fiksu kaunotar vihreine silmineen.

Toinen tyttökissani on hieman toisenlainen. Ehkä seurallisin.Viihdyttäjä, koomikko, tohoottaja, dramaattinen ylireagoija. Se on kaikista eniten riippuvainen minusta elleipä jopa mustasukkainen. Peilaa ehkä kaikista parhaiten fiiliksiäni. Jos olen iloinen, se suorastaan tanssii. Kun olen kipeä tai surullinen niin vetäytyy omiin oloihinsa ja antaa siskollensa työrauhan. Mustasukkaisuus muista ihmisistä tulee esiin joko huutamalla tai tänäänkin kun puhuin puhelimessa, istui tämä edessäni ylidramaattisesti tuijottaen ja kun puhelu vain jatkui käänsi minulle selkänsä. Puhelun lopppuessa kutsuin sitä, mutta hänoli loukkaantunut huomioni kiinnittyessä muualle. Ei korvaansa lotkauttanutkaan. Jos menen töihin tai kauppaan niin saan mennä melko rauhassa. mutta auta armias, jos alan laittamaan meikkiä naamaan ja sovittelemaan vaatteita. Voi hyvä päivää sitä draamaa. Toi on myös kova juttelemaan ja välillä on päiviä, kun kaiken olen tosiaan kuullut.

Kolmannesta eli pojasta en erityisiä "vaistoja" ole huomannut. Paitsi pakastesein suhteen. mielestäni sitä ei ollut ja katti karjui ja vaati kalaansa pakkasen edessä. Jostain syystä torstaisin (?). Annoin vastalauseen kovenevaan naukumiseen, että sitä kalaa ei ole, haen huomenna. SHHHH. Naukuminen vaimeni hiljaiseksi. Kuiskaili aikansa ja lopetti. Kun sitten täydensin seitivarastoa huomasin pakkasessa tosiaan yhden palan vielä olevan.Hups. Niin mikä minä olen mitään väittämään. Olen palvelja ja minun kuuluisi toimia niin kuin isäntäväki vaatii. Muuten poju on ihan älyttömän kiltti ja vaivaton ja kun se rakastaa niin se rakastaa täysillä. Puskeminen tulee suoraan sydämmestä ja se tulee täysillä. Ja ne halit. Aamurutiiniksi on muodostunut kahvinjuonti kera olkapäältä syliinvaluvan kissan, jolle tuntuu olevan ihan sama miten päin tippuu. Kunhan ei tipu, täytyy siis pitää kiinni tätä reporankana lösähtelevää ja sylissä nujuavaa kissaa ja varoa läikyttämästä kahvia päälle. Voi musmus lässynlää :)

Niin kuin noilla tuntuu välillä jopa maagisenkin rajoja lähenteleviä vaistoja olevan niin muutamaa asiaa en kissan logiikassa ymmärrä.

Siis miksi se matto ei saa olla suorassa? Eläimet, jotka nukkuvat jotakuinkin läpi elämänsä, ovat tuntuneet pyhittäneen sen vähäisen hereilläoloaikansa maton siirtämiseen vinoon. Raskaampi matto on jotakuinkin aina paremmin vinksalleen ja kevyempi rutussa.

Pienen eläimen päähän ei tunnu noi vuodenajatkaan millään mahtuvan. Ikää on jo sen verran, ettei pakkasyö pitäisi yllätyksenä tulla. Johan vain vaaditaan aamulla parvekkeen ovea auki ja rynnätään routaiselle parvekkeelle. Puuttuu vain elokuvista tuttu jarrutusääni, kun rynnätään takaisin sisään. Tuijotetaan silmiin ja alkaa taas sellainen tarinointi. Olen joskus suomentanut itselleni "SIIS MIKSI SINÄ OLET JÄÄDYTTÄNYT PARVEKKEEN. ME OLEMME KISSOJA JA PIDÄMME LÄMPIMÄSTÄ JA SIELLÄ ON KYLMÄ. TEE JOTAIN!!!"

Syksyn tullen ovirumba on kiihkeimmillään. Jokainen vuoronperään vaatii oven auki. Ja kun sen avaan niin kissa painelee saunaan. Kun laitan oven kiinni niin johan siihen juoksee seuraava. Sitä sambaa tanssitaankin sitten muutama kierros.

Jos muuten on lämmin päivä, mutta olen tietenkin vastuussa siitäkin, että olen ihmisenä, joka taikoo tyhjästä ruuatkin niin olen ilkeyttäni siirtänyt pilvet auringon eteen. Ja taas minulle huudetaan...

No kuppi on aina puoliksi tyhjä (sen nyt tietää kaikki kissanomistajat) ja taitaa olla eläinmaailman ainut tapaus, joka suorastaan kuolee nälkään puolitäyden ruokakipon ääreen. Välillä oikeaoppinen pummimisnauku kuulosta siltä, että äänikin on mennyt kun ainakin 20 min on nälässä pidetty.

Joskus niitä vaistoja olen myös ihmetellyt, kuinka joskus unohtuu, että juuri siinä kohtaa mihin juoksee, on aina ennenkin ollut seinä tai ikkuna, karmi tai kaapinovi.

Mistä ne tietää herättää kaksi minuuttia ennen kellon soittoa. Varsinkin nyt sairaslomalla, kun tarve herätä eri aikoihin on ollut melko epäsäännöllistä.

Vaikka ne riesoja ovatkin niin on niistä iloa, seuraa ja jutunaihetta, jos ei muuta kerrottavaa ole. Niinkuis esmes ny.