Matkustaminen on mukavaa puuhaa. Ja jostain syystä välillä tulee kaipuu lentämiseen. En kyllä tiedä miksi, sillä voiko olla nykypäivänä epämukavinta maskustustapaa kuin lentäminen ainakin välimeren maihin. Istutaan kuin sillit suolassa. Mutta se äänimaailma ja tieto, että pääsee lämpöseen ja takas tullessa omaan kotiin on jotenkin kiehtovaa.

Lentokentällä on oma fiiliksensä. Ainakin kotimaassa. Sellainen pikkujännitys, kun ei tiedä mitä määränpäässä tulee näkemään ja kokemaan. Ja ilmeisesti, mulla on jonkin asteinen lentoruokafetissi. Finnairin aamiaista lukuunottamatta jokaikinen annos on ollut jollain lailla elämys. Ehkä jo siksikin, että se on aina yksi etappi lähempänä määränpäätä. Paras annos ever on vuonna 2006 Frankfurtista Atlantaan lennolla syöty kana pinaattiriisillä. Ei maha mittään, mutta se oli ... heh... taivaallista. Jälkkäripullat/keksit keräsin kassiin ja parilla vaihdolla niitä jokunen kerääntykin. Kotona laitoin sitten kaikki kolmen hengen keräämän saaliin koriin ja mutustelin pitkään niitä muistellen matkaa. Sitä aamiaismunakasta hiottuneella nakilla en vaan saa alas. Jo haju tekee tiukkaa.

Jotenkin ihanaa on kuunnella, jos joku on lähdössä tai tullut reissusta. On niin helppo heittää omatkin ajatuksensa jonnekkin lämpöiseen ja ainakin kuvitella olevansa jossain lämpöisessä nuuhkimassa eri ruokien tuoksua. Ja meren. Oih.

No mun tän kertanen reissu ei ollut roskista pidemmällä, mutta kotimatka oli kyllä koominen. Tämä vähän hassu naapurini sattui juuri samaan aikaan ja mentiin samaan hissiin. Herrasmiehenä hän tietenkin avasi oven ja automaattisesti menin hissin perälle. Painoin oman kerrokseni kakkosen ja hän omansa kolmosen. Kun hissi pysähtyi niin naapurini astui ulos ja alettiin siinä sitten ihmettelemään, että oho.... Kakkoskerroksen valonappi tais mennä rikki kun sammui. Totesi, että hän kokeilee painaa sitä uudelleen ja aikansa sitä painelikin siinä ovella. Minun älyn kirkas valo väläytti ajatuksen, että, jos kokeilee laittaa oven kiinni niin toimisko sitten paremmin. Kokeiltiin ja hissi lähtikin ylös kolmoseen ja alempaa alkoi kuulua naurua. "Hei en mä asukkaan täällä." Repesin kans nauramaan, että mitenkähän tässä näin kävi ja klompsin alemmas omaan kerrokseeni. Naurusta ei meinannut tulla loppua. Miten voi olla näin hölmö... siis minäkin. No näitä sattuu ja tapahtuu välillä.

Kerran nuorena asuimme isän kanssa kolmosessa. Kävelin rappusia pitkin ajatuksissani. Avasin asunnon oven ja ensimmäinen ajatus oli, että apua. Onko isäni muuttanut muualle, kun oli aivan vieraita huonekaluja eteisessä. Samassa tajusin, etten ollut meillä vaan kerrosta alempana. Soitettiin sitten huoltoyhtiöön, että kas kummaa kun avaimet käyvät naapuriasuntoon. Tutkivat asian ja korjasivat. Ilmeni sitten, että kyseisessä talossa taisi kolmet eri avaimet käydä useampaan asuntoon. Aika hurjaa.