Joskus kun oma maailma kulkee itsensä ympärillä niin tiiviisti niin ei aina tule ajatelleeksi kovinkaan paljoa muiden maailmaa.

Tässä omien sotkujen pyörteissä pysähtelin kuitenkin pari kertaa ja taas himpun verran silmät avautuivat. Vaikkakin lomanjälkeisen aamuvuoron aikana silmät pahasti lurpottaa, mutta kyllä tonne aivon poimun alle jotain kulkeutui ja jotenkin ne omat murheet pienenivät kummasti. Ja ainakin ajatuksia herättää.

Kun koin sellaista romahduksen tapaista ja heitin isälleni pyynnön, että AUTA!  Taisin sitten huutaa tarpeeksi tehokkaasti kun Isäni vaimon tytär ilmoitti olemassa olostaan FB:ssä. Ei juurikaan sinne yleensä mitään laita, mutta nyt oli postaus sen verran kummallinen joten päätin pitkästä aikaa soittaa. 

Kun soitin niin langan toisesta päästä kuului tunnin mittainen hätä ja paniikki. Hänkin tarvitsi apua.

Olemme tavanneet harvoin, mutta aina olemme tulleet toimeen. Olen aina ihaillut hänen tapaansa olla. Kaunis ja fiksu ja olen pitänyt vähän niin kuin isosiskona. Tapaan veljeäni todella harvoin, äitiäni tuskin koskaan, joten perheeseeni mahtuu sitten muita sisaruksia muuta kautta.

Oma äitisuhteeni on melko surkea. Emme tosiaan pidä yhteyttä. Joskus kovaa yritystäkin on ollut, mutta kaksikymmentä minuuttia samassa huoneessa on liikaa. Siinä ajassa on itsetuntoni ja koko muu suku romutettu, joten on ollut helpompaa olla ei-yhteydessä. Kun kuulin millaiseen pyöritykseen  siskoni on joutunut niin melkeimpä arvostan äitiäni, kun on ymmärtänyt välimatkan arvon.

Hänen äitinsä on nimittäin päättänyt tuhota lapsensa lopullisesti.

Jo lapsesta saakka tämä on saanut kummallista kohtelua. Kuulin kauan sitten, että kun äiti oli kahta lastaan nukkumaan laittanut niin toinen sai lepertelyjä ja toiselle potkaisi sängyn reunaan, että sinäkin siinä. 16 vuotiaana tämä ihanneäiti oli potkaissut tyttärensä pihalle. Mene mummolles asumaan, hän ei enää ala elättämään. Ja monen monta muuta tarinaa, mitä vuosia sitten kuulin kysymyksen kera.." Miksi äitini vihaa minua niin paljon?"

Nyt tälle siskolleni on tapahtunut lyhyessä ajassa paljon surua. On hometaloa, avioero, isänsä kuolema ja syöpä. Kun vihollinen on heikoimmillaan on tämä supermamma päättänyt hypätä niskan päälle. Lukuisia törkeitä viestejä, on vienyt rahat, manipuloinut aviomiehen ja monen muun vastaan, tuhonnut ja hävittänyt omaisuutta, usuttanut eläinsuoleluviranomaiset ja muutkin kimppuun.Todisteista päätellen on siis tullut hulluksi. Kun kuuntelin tarinaa niin olin järkyttynyt, mutta tuntien tyypin, uskon pystyvän mihin vain. Ehkäpä minun tehtäväkseni tuli tukemisen rooli ja teen sen mielelläni. Toivottavasti vaan jaksaa eteenpäin. Voimia hälle, kuitenkin ihme, että on vielä järjissään ja hengissä tuolla kohtelulla.

Joteskin mun äitisuhde tuntuu jo suorastaan luksukselta.

 

Sitten se toinen juttu, mikä avarsi maailmankuvaa taas ihan vähän...

Olen siis romahtanut tupakoimaan. Hetki sitten todella paljon, mutta onneksi määrä pieneni huomattavasti kun pääsin tosta fiaskosta eroon. Olen naapurin mummon hermoja säästääkseni päättänyt kulkeutua pihalle savuttelemaan. Noh, olen törmäillyt erikoiseen naapuriini muutaman kerran ja eilen päätti jäädä jutustelemaan seuraksi. Hän oli jotenkin liikuttavan onnellinen. Kertoi innoissaan ruokasuunnitelmiaan, mitä meinaa kokkailla. Spagettia ja juustoa ja siihen hieman kermaa.

Sitten kertoi innoissaan, että vihdoin on saanut monen vuoden haaveen toteutettua. Pääsi vihdoin reissulle .... Mikkeliin. Vaikka naapurini on himppa verran härö ja taitaa poltella hajusta päätellen tupakkia vahvempaa niin into oli tarttuvaa. Vähän nolotti kun nauratti matka Mikkeliin, ennätin jo oman maailmani haaveissa kuvitella käyneen ulkomailla. Mutta sitten kun kertoi kuinka tärkeä tuo matka oli ollut tuli tarinalle toinen merkitys. Reissu oli mennyt lapsuuden maisemia katsellessa. Oli käynyt paikassa, missä oli ensimmäisen bändinsä perustanut jne. Oikein liikuttui kun kertoi matkastaan ja hymyili onnessaan, kun hotellissa oli saanut itse keittää kahvia ja syödä keksiä.

Kertoipa tuo senkin, että oli niin piristynyt, että oli pystynyt kaveriaan auttamaan muutossa ja että hänellä toimii niin ylä kuin alapääkin. Melkein voisin kuvitella, että sain jonkinlaisen vihjauksen... Nooh antaapa olla.

Jotenkin vain pisti pohtimaan, ettei kaikilla tosiaan ole mahdollisuuksia kaikkeen mihin itsellä on ollut... tai edes syömiseen kunnolla. Tietenkin jokaisen asia on mihin rahansa pistää. Joidenkin täytyy vain elää vähän pienemmällä kuin toisten. Mutta se ilo oli ainakin aitoa.

Oma talous on kutistunut nollille. Jotenkin en stressaa nyt sitäkään. Kulut pieniksi ja on vaan huomattava ne pienetkin ilot elämästä. Taisin itse palautua siihen, mitä olin noin 15 vuotta sitten. Eli pöytä on täysin putsaantunut rahoja myöten :D Noh sen tiedän, että kaikki mihin nyt törmään lienee kuitenkin aitoa olipa sitten pahaa tai hyvää. Naapurin puolesta olen iloinen.