Talviloma tuli ja meni, enkä siitä niin ihmeemmin informoinut.

Aloitin loman rytinällä ja tavoistani täysin poiketen. Joskus kesälomalle lähtiessä on ollut niin totaalisen ryytynyt, että on matkanvarrella ryöminyt viimeisellä voimilla elvyttämään itseään parilla siiderillä lähimmälle tankkauspisteelle. Siitä virkistyneenä raahautunut kotiin ja levännyt sen illan. 

Nooh, nyt oli sellainen tasaisemman potutusväsymyksen vaatima poikkeustila ja tein jotain, mitä en ikinä koskaan. Marssin suoraan junasta Alkoon. Ostin viinin ja painelin kotiin rentoutumaan lasillisella. Pälpätin tätini kanssa puhelimessa ja huomasin viinilasillisen haihtuneen pullollisen verran ja päätin väsymyksestä huolimatta painella baariin. Siinä ollut mitään järkeä laahustaa nukkavieruna täydessä pöhinässä lauleskelemassa karaokea antaumuksella vaikka puolet sanoista unohtui. No oli siinä kai hauskaakin, mutta valuessa kotiin vasta valomerkin jälkeen päätin tavoistani poiketen kertoa ääniviestein... en olisi pystynyt kirjoittamaan... jotakuinkin kaikki niin viisaat mielipiteet, mikä mieltäni silloin painoi. Voi taivas mua itteeni. En ole ikinä käyttäytynyt näin päissäni eipäissään olevalle kohteelle. Pyysin kyllä myöhemmin anteeksi, vaikka periaatteessa sekin vähän kirveli. Oikeastaan ajatusten puolesta, mutta eihän noin voi käyttäytyä. En edes minä. Onneksi tämä eipäissään oleva kohde on melko ymmärtäväinen. Mitä nyt pikku piikkejä viljellyt pitkin viikkoa. Suotakoon se hänelle.

Mikähän minuun on mennyt? Pohdinkin asiaa ja taitaa oma oikeudenmukaisuusbarrikaaditaisteluvimma nostaa välillä epäkohdissa päätään. Aiemmin olen tyytynyt rutisemaan epäkohdat muille, mutta nyt tälläkertaa asianosaiselle, mikä toisaalta on kehitystä sekin.

Nojuu... Rangaistuin seuraavan päivän lojutessa sohvalla ihan huippukipeänä. Jos jotain hyvää tuosta perjantaista pitäisi kaivaa niin ainakin se, että olen viimevuoden outoudesta päässyt näppärästi yli. Hän on jollain lailla ilmaa. Minulla ei vain yksinkertaisesti ole mitään hälle sanottavaa. Yritti moikata vaan kun en näe enkä kuule. En siis voi puhuakkaan.

Sitten aloinkin liikkumaan. Olen lomalla uinut, käynyt salilla, tehnyt pitkiä kävelylenkkejä. Ja Tallinassakin.

Tallinanreissukin oli normaalista poikkeava. Tapasin erään ihmisen, L:n joka oli aikanaan tätini kahvilassa silloin tällöin töissä. Yksi niistä monista, joita tätini käytti hyödykseen. Ihan uskomatonta kuinka ylipäätään tätini on aikanaan saanut kenet tahansa auttamaan itseään. Ja loppupeleissä vain valittamalla omaa surkeuttaan. Sai monet lainaamaan rahaa, tekemään puoli-ilmaiseksi töitä jne. Ja kaikille, joiden kanssa olen myöhemmin aiheesta jutellut, on jäänyt jäytämään kysymys: " Miksi tämä ihminen ei ikinä kiittänyt?". Ei ikinä, mutta muisti kyllä riidellä, arvostella ja haukkua ja heittäytyä riiston uhriksi, kun oli takaisinmaksun aika. Voi apua.

Mutta tämä L. Aivan upea persoona vieläkin näiden vuosien jälkeen. Ihan yhtä läheinen kuin ennenkin. Sellaisia harvinaisia ihmisiä, että vaikka olisi kuinka harmaa ja suttuinen päivä niin astuessaa vaikka sähköttömään taloon saa aikaan valoa. Pelkällä olemuksellaan. Oli hyvä, että kävin niin hänkin pääsi vihdoin puhumaan tuon pökäleen pois sellaisen kanssa, joka on elänyt siinä ja tietää mistä puhutaan. Jatkossa aioin käydä kylässä useammin. L:n kodin lähellä on metsä, joka oli kuin taikametsä. Kyllä harmitti, ettei kameraa ollut mukana ja kävelylenkillä tutustumassa alueeseen jätin sumutinpullosateen takia puhelimenkin pois.

Tallinna on mielenkiintoinen kaupunki. Ja kauniskin. Pitäisi vain muistaa lähteä pois vanhankaupungin kulmilta muualle. Nyt opin senkin, että Ärrältä voi ostaa sellaisen vihreän kortin, millä voi vuorokauden matkustaa niin paljon kuin haluaa. Eikä maksa kuin vitosen.  Muuten hinnat olivat nousseet. Millä ihmeellä eläkelläiset pysyvät hengissä?

Tutustuin pikaisesti Pohjan tai Pöhjan alueeseen (en tiedä, miten on päälle saa sellaisen hienon laineen). Kävelimme lenkin Merimetsän alueella. Kesällä täytyy kyllä käydä katsastamassa promenaadi, hiekkaranta ja se ihana mäntymetsä uudelleen. On meilläkin mäntyjä juu. Mutta nämä olivat vanhoja ja paksuja. Ja taianomaisen tunnelman teki se, että ne ovat kaiketi istutettu aikanaan siistiin riviin ja saaneet sitten kasvaa rauhassa omaan muotoonsa.

Uusia kivoja juttuja oli nastaa kohdata ja kerrankin Tallinan päiväristeily sai sellaisen efektin aikaiseksi, että olisi ollut muka pitempäänkin poissa. Sain vähän enemmän etäisyyttä arkeeni ja vaikka piipahdinkin yli kahdenkymmenen vuoden takana niin se ei ollut tylsä reissu.

Kotona olen ahkeroinut. Järjestelin hieman kaappeja ja osa makkarin kaapinovista sai uutta pintaa. Vielä yksi päivä ulkoilua ja takaisin sorvin ääreen. Voisin toki mennä örveltämään , koska on vielä lomaa, mutta taidampa jättää väliin.