Kummallista kuin hyvin pieneen ajanjaksoon voi tapahtua paljon tapahtumatta kuitenkaan  yhtään mitään.

Oikeastaan sitä vanhaa tuttua kaavamaista olotilaa vaan pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Jonkun verran yksinäisyyttä, jonkin verran ystäviä, outoja kohtaamisia ja jotain huojentavaakin.

Oma olotila on kuitenkin taas muuttunut merkittävästi.

Taas vaihteeksi, eräs mummeli alkoi avautumaan. Työelämässä. Ryhmäämme kuuluu kaksi henkilöä, jotka lietsovat ja rynkyttävät muiden päivää säännöllisesti nollille. Heiltä on mahdotonta kysyä mitään työhönliittyvää, kun vastaukseksi saa aina ja joka kerta ensin jonkin sadattelun, syytöksen tai jonkinlaisen arvostelun. Vähän tyyliin, että kun kysyisi vaikka kelloa niin vastaukseksi ei voi kertoa paljonko se on vaikka seisoisi sen kellon päällä vaan täytyy alkaa luennoimaan kuinka köyhä ja tyhmä toinen on kun tollasia kyselee.Siinä sivussa kuulee senkin millainen asennevamma on kun aikoja kyselee. On kuitenkin itse niin hemmetin paljon parempi ihminen, kun tietää paljonko se tiuku näyttää. Noh sitten, jos tuikkaa vaikka tämä ihana mummeli sormensa oven väliin ja paiskaa oven kiinni niin tulee hetken päästä kertomaan, että se olikin sinun vikasi kun olet tunti sitten siitä ovesta kulkenut ja avannut sen väärin. Kun vastaa menneensä tunti sitten, ettei tuohonkaan idiotismiin voinut olla osaa eikä arpaa niin seuraavaksi kuulee syytöksen kiusaamisesta. Tai muuten ei olis kuullut, mutta kun tämä mummeli keksi sen siitä kun itse sanoo, että tämä alkaa vaikuttaa jo kiusaamiselta, tällasia on tullut paljon. Ja sen jälkeen nämä kaksi mummelia käyvät toistensa luona kilvan jauhamassa muista p..skaa. Toinen mummeli kävi aikaisemmin mulle haukkumassa kaikki muut. Mutta jostain kummasta syystä pääsin tälle paskalistalle kai siitä oletuksesta kun satuin aamulla olemaan uninen ja ajatuksissani, enkä tervehtinyt. No on sitä vähemmästä sodatkin syttyneet.

Sen huomasin nyt, että taas on itsessä jokin muutos tapahtunut. En välitä noista.... saako kiroilla... no pistetään pisteiksi, mutten välitä vit...jakaan. Miksi pitäisi... jos toisen homma on valittaa kaikille, ettei ne mitään osaa niin sitten se on sen homma. Tyhmänä tosin pidän.

 

Toinen jänskä huomio on itsellä tullut sellainen muutos, että osaan lähteä kotoa ulos. Oikeastaan kiitos tän mun alkuvuoden sutinan. Ja into musiikkiin ja luovuuden... no ainakin suunnitteluun heräsi.

Aiemmin en vain saanut aikaiseksi ja melkeinpä on tullut nuhjattua vain työ/koti/lähialue-akselilla. Nyt mä osaan katsoa jo itsekkin ja jopa intoutunut lähtemään muualle. Osa tietty sellaista menoa, josta on kuullut. Mutta heräsin eloon.

Joka viikonloppu on ollut joku meno. Viimeisin tämä ravintolapäivä/ Kallio kukkii/ lätkämatsin katsominen muualla kuin kotona. Tosin pitkästä aikaa joku ihan ikioma kaveri mukana. Sekin on muuten aika vapauttava juttu, että on ihan oman tutun kanssa jossain, eikä aina yksin tai toisen tuttujen. Oma kaveri, joka mut tuntee läpikotaisin. Ja tuntee mun pään.Ja hyväksyy mut semmoisena kuin olen. Ja pätee toisin päinkin. Ja kohtaaminen uudelleen mun maailmassa harvinaiseen ihmiseen, josta oikeasti tuli todella tärkeä, vaikka maailmat eivät vaan loksahda...ainakaan vielä ei ollut sen aika. Mutta vilpittömästi hyvä mieli jäi, että olen kai itsekkin ollut kuitenkin aika tärkee vaikken sitä sitten nähnyt silloin kun olisi pitänyt.

Heh Sitten hieman outoutta kehiin... kävin mä treffeilläkin. Voi hyvää päivää.  No joo,netistä tietty, en kai muuten voihkis ja pyörittelis silmiä. Noh muutama viesti tuli vaihdettua ja kommentti halusta nähdä. No mennään sitten vaikkakin jo lähtökohtaisesti arvelin olevan melkoisen eri maailmasta koirineen ja yliopistotaustoineen. Tämä kaveri oli muuten opiskellut käyttäytymistieteitä, mikä on sangen koomista, kun seurasin mielenkiinnolla tätä tapausta. Noh, sovitulle paikalle tämä hemmo tuli melkoisen pierussa. Muutaman hauskan tarinan kuulin, mille oikeasti pystyi nauramaan. mutta kun jotain yritti itse johonkin aiheeseen sanoa niin tämä keskeytti ja alkoi kertoileen omia turinoitaan. Sanotaan nyt vaikka esimerkiksi jutun kulku näin...

Hemmo: Niin sulla oli niitä kissoja, minkä ikäisiä?

Minä: No kaksi on kai jo neljätoista ja yksi vu....

Hemmo: Minulla on koira, se on maailman paras, ja mä olen hyvännäköinen ja älykäs ja mulla oli kahdeksan vuotiaana koira ja se oli päästään vajaa ja se piti lopettaa, en itse siihen pystynyt, mutta tuon ikäiselle kova paikka, olen opiskellut sitä tätä olen kuitenkin aika fiksu ja hyvännäköinen ja sitten mulla on se koira ja outoja sukulaisia. Ihme että olenkin niin fiksu ja älykäs ja hyvännäköinenkin kun ne sukulaiset ovat vähän outoja ja mutsi on kuitenkin ihan mahtava, riitelin sen kans tosin viimevuonna kun erosin ja kaikki meni päin persettä ja koira on kuitenkinmulle tosi tärkee, mutta olen  kumminkin tosi koulutettu ja hyvännäköinen ja päläpäläplaplaplaa

Sitten siinä huomasin, että tää kaveri jutusteli muisteloitaan sujuvasti tisseilleni ja tunnin monologin jälkeen kertoi olevansa kovinkin rakastunut.

Sitten hän kyseli, että voisko viikolla nähdä. Totesin, ettei onnistu. Olen iltavuorossa. Aijaa no millos menet. Hiffas sitten, että näkemiselle olis parituntia aikaa, jos piipahtais niin vois sitten tehdä kaikkee kivaa vink vink....

Noh oon kumminkin ilmasena kahvinmyyjänä työurani aloittanut, enkä koe siltikään vielä alentaa itteeni ilmaiseksi tuntityöntekijäksi. Joten goodbye. Kaiken huippu, että tämä äärimmäisen fiksuksi ja älykkääksi itsensä tituleerannut ei ottanut viikkoon mitään yhteyttä. En sen puoleen minäkään niin yhtäkkiä lauantaina heitti viestillä, että on ootellu viestiäni, mutta tämä on kai sitten tässä. No juu näin tais käydä. Sitten tulikin hetki sadattelua, että olen hölmö ja tällasen hölmön kans ei sit kai voi olla mitenkään, että olen ansainnut jotain vielä tyhmempää jne.... Mä muuten kikatan kun tätä kirjoitan. Oli toi niin viihdyttävä tapaus.... voi hyvää päivää.

 

Nyt olen jollain lailla vähän sitä mieltä, että en jaksa ainakaan etsimällä etsiä itselle seuraa. Jos joku seuraani tahtoo niin ottaa ihan itse yhteyttä. Ehkä se tulee kulmantakaa tai se joka tietää, että voi tulla. No aika näyttää.

Olen kumminkin nyt sillä lailla virkeä ja oman kaavioni päivän kulkuun löytänyt, etten odota mitään, enkä näin ollen ahdistu, toivon tietty kaikenlaista, mutta yritän keskittyä nyt ihan muuhun. Olen kotonakin saanut paljon aikaiseksi ja jotenkin kun saan vielä tämän valloillaan olevan luovuuspuuskan hanat auki niin vielä parempi.

Olen herännyt pohtimaan tuota kameraani entistä enemmän ja mitä sillä saisin aikaiseksi. Mieli tekisi kuvata ihmisiä. Tosin siihen on tosi korkea kynnys. Mutta ihmisiä touhujensa taustalla. Sellaisena sivustakatsojana. Täytyisi vain rohkeasti mennä jonnekkin, missä on lupa kuvata ilman, että se ketään häiritsee ja harjoitella siinä samalla.

Että sellaisia tuulia tällä kertaa