Thank god, tämä myllytys loppui. Tai ainakin vaimeni. Sain kuolinpesän asiat siihen malliin, että olen irtautunut sukulaisistani niin henkisesti kuin fyysisesti. Yhden asian joudun vielä hoitamaan puolen vuoden päästä, mutta se on niin pieni juttu, että voisi verrata pumpulissa pötköttelyyn. Viime viikko oli kaikkea muuta.

Halu päästä eroon koko asiasta ja siitä, että harteillasi istuu viisi ihmistä painolastina oli valtava. Homma ei kuitenkaan ollut yksinkertainen ja viimeisten mutkien tullessa matkaan, repesin pankissa nauramaan itsekseni odottaessa virkailijaa takaisin selvittelemästä asiaa. "Hoida se homma!" -komento kaikui päässäni. Juu, minähän hoidan vaan kun ei mikään mennyt mutkattomasti. 

Vuorokausi ei riitä puheluihin ja käynteihin pankkiin. Lisäksi olen juoksennellut nimmareiden perässä. Soitellut muihinkin paikkoihin. samalla yrittänyt kuntoutua ja käydä töissä.

Kun vihdoin pääsin siihen asteeseen, että voisin jakaa tämän ei-niin-ison-edes-summan niin yksi sukulainen keksi alkaa vääntämään vielä vähän hermopikseleitä. Hän kännipäissään päätti alkaa vaatimaan ennen jakamista kirjallista selvitystä pankin kuukausittain ottamaan 2e tilinhoitomaksuun. Voi toki auttaa, mutta tämä täytyy selvittää nyt juurta jaksain. Totesin, että seuraavana päivänä saan lähetettyä tiliotteet niin eikö jokainen voisi ihan itse todeta tällaisen maksun menneen. Ei. Tätä jauhettiin koko päivän ja vielä kello kymmenen aikaan illalla. Alkoi hermopikseli olla jo sen verran tiukalla, että totesin, ettei asia nyt tänään enää etene vaikka jankuttaisimme asiaa maailman tappiin. Menisin nukkumaan. Aamulla soi kello viideltä. Tämä oli ilmeisesti sitten loukkaus ja hän päätti vaihtaa puheenaiheen v...luun. Ja hänellä meni luottokin minuun ja sitä rataa.

Kaikki muut kiittivät vaivannäöstä ja ymmärsivät vielä sanoa ääneen, että on tuossa ollut iso homma ja iso kiitos, kun olet hoitanut. Mutta tämä yksi ei. Hän on etsinyt kännipäissään vain virheitä. Herätti matkan varrella yhden sisaruksistakin eloon ja jakoi mielestään tällöin jollain laskutavalla osuudet isommiksi. Hänen mielestään olin jotakuinkin joka ikisen asian tehnyt väärin. Olipa sitten kysymys sanamuodosta tai siitä, että totesin jo toivovani pääseväni tästä asiasta eroon.

Olin niin vihainen, että valvoin yön. Aamulla keittelin jo puoli viisi kahvit. Puin päälle. Menin töihin. Töitten jälkeen kahdeksi tunniksi taas pankkiin. Kirjastoon skannailemaan ja tulostelemaan ja kauppaan. Hodin asian osakkaille loppuun. Tein palkinnoksi itselleni lohivoileivän ja huokasin syvään.

Kävi mielessä, että nollautuminen voisi tässä kohtaa tehdä hyvää ja chattailin aiheesta kaverini kanssa. Kesken lauseen totesinkin, että taitaa jäädäkkin väliin, koska minä taidankin nukahtaa ihan just. Kesken keskustelun nukahdin kahdeksalta illalla ja nukuin iloisesti vuorokauden ympäri.

Lauantai olikin sitten erikoinen. Aika kivakin oikeastaan.. Vaikka heräsin yhdeksältä niin en meinannut saada itseäni liikkeelle. Oli niin mahtava fiilis olla vaan.Juoda rauhassa kahvit. Katsella leffoja. Nauttia siitä, ettei harteilla ole painolastia ja totutella siihen ajatukseen. Sitten kilahti puhelin. Sain kutsun saunomaan. Jouduin kieltäytymään, koska yritin saada kroppaani liikahtamaan räjähtäneen asuntoni siivoamiseen. 

Kutsuja oli kaveri, jonka tapasin jo jonkin aikaa sitten. En edes muista milloin, koska tapasin tämän toisen asian pyörteittten keskellä. Nauratti kyllä, kun kohdatessamme alkoi aika nopeasti latomaan parisuhdesääntöjä. Kuinka haluaa pitää oman yksityisyytensä ja pelailla pelejä silloin kun haluaa Ei halua esitellä kotiaankaan, ennen kuin tuntee kunnolla. Juu, ok.. Mainitsi senkin, ettei lapsilleen sitten esittele ennen kuin tutustuu kunnolla. nauroin, että ööö... Pitäisiköhän meidän tavata sitten toisenkin kerran, kun säännötkin ovat nyt selviät.

Ollaan tavattu pari kertaa ja tomerasti kertoi miehen ja naisen eroista. Miehet ovat yksinkertaisia (sen olen kyllä tiennyt :D), ei ne ajattele kauhean monimutkaisesti niin kuin naiset. Kymmenen minuutin pohdinnan jälkeen totesi kuitenkin, että kyllä hän taitaa spekuloida sittenkin välillä asioita itsekkin. Naiset tuntuu tykkäävän kainalossa olemisesta enenmmän kuin miehet. Kymmenen minuutin kuluttua totesi, että kyllä hän itseasiassa tykkää oikeastaan siitä itsekkin. Sitten hän totesi, että mitä, jos ei sovita mitään etukäteen, ettei menisi nin vakavaksi. Ihan sellaista kepeää tapailua. Jes, aivan mahtavaa, sopii minulle, sillä mikään parisuhdesoppa ei nyt mahdu maailmaani. Tavataanko kuitenkin ens viikon loppuna? Juu kyllä se minulle sopii. Minua on naurattanut. En ole energiaani tuhlannut yhtään ja jörrikän miesego tuntuu pehmenevän lennossa. 

Nyt sain kutsun kotiinsa saunomaan. Paikkaan, minne ei naisia kutsu. Tämä reissu jäi kuitenkin tältä erää väliin, koska hänellä oli kaverin läksiäiset tiedossa illemmalla ja en vain virrattomuuttani ehtinyt edes naamatusten moikkaamaan. Kerroin illalla meneväni nollautumaan. Olen sen tarpeessa ja toivotimme toisillemme hauskaa iltaa.

Ai että, lähdin nollautumaan. tapasin tuttuja ja kehuin pokeakin siinä välissä, että hän taitaa olla minun patologinen rakkaus. Sellainen saavuttamaton, mutta niitä ihmisiä,  kun naaman on nähnyt nin sillä virralla olen pärjännyt usein seuraavan viikon pyörteissä. Joissakin ihmisissä vain on jotain sellaista. Nauroin kylläkin, että nollaaminen alkaa kieltämättä tuntua, koska sana platoninen ei vain tullut mieleeni, joten tämä jäi nyt ihan patologiselle tasolle.

Alkoi väsyttämäänkin jo aikas aikaseen ja harkitsin kömpiä kotiin, kunnes puhelin kilahti. Ei halua tuppautua, mutta olisi kiva nähdä. Voi juku. Tule tänne vaan.Kummasti piristyin. Odotellessa hihkuilin tutuilleni, että ei voi olla totta, mulla on vihdoinkin sutinaa. Yli vuoteen ei ole ollut yhtikäsmitään. nyt taitaa olla. Kun tämä heppu saapui niin tutut kävivät kuiskaamassa, että onks se toi... UUps, jotenkin nolotti, että paljastui, että olen puhunut muille sellaisesta, mikä ei ole ihan niin itsestään selvää. Mutta tämä heppupa napsautti minusta valokuvan ja lähetti kaverilleen, että tämmöistä tuli tapaamaan. Niin juu ja kun ei mistään vakavasta ole kysymys niin siinä me sitten käsikädessä höpistiin. Huomasin, kun hän itsekkin kurkkasi oikein käsiä ja oli hetken hölmistynyt itsekkin.

Kun ulostauduimme niin pohdimme, että mennäänkö meille vai teille vai omiin koteihimme. Sain taas saarnan siitä, että ei mielellään vie naisia kotiinsa. Noh kuinka ollakkaan, istuimme taksiin ja pääsin näkemään kuinka hän asuu.

Jotenkin pelko nosti päätään. Millainen kauhukammio minua mahtaa odottaa. Montako senttiä pölyä tällä kertaa. Moniinko unohtuneisiin pikkareihin kompastun jne... Mutta mitä ihmettä. Tupatarkastuksessa ilmeni, että tämähän on siisti. Luojan kiitos. Herkuttelimme pitsalla ja uni tulikin melko nopsaan. 

Aamu ja aamupäivä menikin rattoisasti. En ole pitkään aikaan nauranut niin paljoa. Kun aloin tekemään lähtöä niin tuli puhetta paheestani. Poltan ja hän ei. Häntä ei haittaisi, mutta tiedoksi, että kun tapaan hänen lapsensa niin he eivät voi hajua sietää :D :D :D

Yes Mister! Mutta jos nyt tutustutaan ensin ja tapaillaan ja pidetään koko juttu sellaisena ei niin vakavana niin mietitään jatkoa sitten, jos tulee ajankohtaiseksi. On se hassu.

Kyllä. Olen nollautunut ja sain maistiaisia siitä, että voisin tosiaan elellä kivaakin elämää. Varovaisesti kuitenkin nyt.