Heh... Onnellisuuden virralla olen hykerrellyt, hymyillyt. Jukra kun on hyvä olla. Kävin hankilenkeillä ja pienempikin pätkä tuntuikin jo jossain. Noh, ei se onnellisuuskohtaus tietenkään ihan auvoisesti ikinä mene ihan putkeen. Keskiviikkona kun tulin töistä, hehkuttelin hetken juutuubista Lauri Tähkää. Palavaa vettä. Tähkällä on parit kipaleet osunneet ja uponneet sanoitusten suhteen, mutten ole aina ymmärtänyt huutavaa laulutapaa. Nyt tämä kipale on soinut useamminkin... Osui ja upposi... ihan syystäkin, mitä en nyt ihmeemmin vielä avaa...huokaus!

Tunnin verran siinä huilailin ja suunnittelin lenkille lähtöä. Jotenkin vain vähän kummallinen olo. Vatsani ei ole ystäväni... Ja poks... Laatta alkoi lentämään. Ja voi paska! Ilo suorastaan ryöppysi seuraavat kymmenen tuntia kivalla kaaoksella ulos. Kissaparkani meni paniikkiin ja ulisi ja mourusi hädissään. Samalla sitäkin yritin rauhoitella..." Ei mitään hätäääärrhyöäääk". Heristelin pytyllä taas nyrkkiä ilmaan, että mistä helkkarista mua taas rangaistaan, kö en ole mittään pahhaa tehny. Sitten meni voimat, ettei jaksanu kauheammin sille kohtalokummallekkaan jubista.

Noh pakollinen paastopäivä seurasi. Tosin ilman smoothieorkkuja. En yksinkertaisesti jaaksanut tehdä yhtikäs mitään. Perjantaina oli vielä ohkanen olo, mutta pikkuhiljaa pienin annoksin siivoilin ja touhustelin. Ei vain jaksa maata koko aikaa.

Jännää kuinka kommunikoinnista saa virtaa ihan huikeasti. Se että huoli paistaa muutamasta sanasta tuntuu parantavalta voimalta. Ystävyyttä. Välittämistä. Välittäminen.... Uusi kokemus. Tai ainakin pitkään pitkään aikaan unohtunut asia tähän suuntaan. 

Lauantai-aamuna luin taas jälleen kerran känniviestin. Kumma, ettei tosiaan tämä viimevuoden hemmo kykene kommunikoimaan kuin vasta juuri valomerkin jälkeen ja viestin tasosta päätellen melko lahjakkaassa kunnossa. Se yhteydenotto on täysin arvoton. Hieman kiukkua aiheuttava, mutta aika nopeasti sekin kiukku haaleni. Mitäpä turhaan turhaan asiaan kannattaa energioitaan tuhlata. Kun maailmassa on paljon positiivisempiakin asioita. Syitä hymyyn.

Pompsautin itseni ulos ja voi pojat kuinka ihanaa olla, kun raitis ilma vyöryy aivokoppaan. Hiki puskee läpi. Silmät saavat töitä. Jopa kuivuneet lehdet puissa näyttävät perhosilta. Talviperhosilta. 

Tällä virralla voikin sitten auttaa muita niin hyvin kuin pystyy.

 

Runopoika. 

Olen ystävystynyt erään nuoren pojan kanssa. Kirjoittelemme aika usein.  Taidan olla jonkinlainen äitihahmo, eikä se minua haittaa. Tuntuu mukkavalta kokea olevansa jollekkin tärkeä. Sellainen, jolle voi uskoutua. Runopoika harrastaa runoilua ja on niitä minulle lähetellyt. Tietäen hänen arjen haasteensa, ne runot ovat todella vaikuttavia. Ne tulevat suoraan ytimestä. Runopojalla on ollut viimeaikoina paha mieli. Nuoren riutuvaa rakkautta. Se fiilis halata jotain tietäen, että tälle se yksi halaus on enemmän kuin tarpeeseen tuntuu liikuttavalta. Jos mulla olis taikavoimia, liihottaisin viittani kanssa oitis tämän pojan luo. Parantaisin kaikki ne haavat, mitä hänellä on. Toteuttaisin kaikki toiveet. Voi kumpa. No taikavoimia mulla ei ole, joten riittänee, että olen vain läsnä ja välitän tarpeeksi.Toivon mukaan tarpeeksi.

 

Pieni Sisutyttö

On olemassa eräs nainen. Sellainen pikkarainen voimapesä, josta kaikki tykkää. Hänestä ei voi olla pitämättä. Persoonallinen ainakin. Sen herttaisen olemuksen syövereistä napsahtaa välillä korvia punoittavia lausahduksia, jotka tilanteeseen kuin tilanteeseen tuo tahatonta komiikkaa.

Oikeastaan emme ole kovinkaan läheisiä. Oikeastaan mitenkään ihmeemmin tekemisissä. Viime kesänä kuitenkin törmättiin eräässä tapahtumassa ja vietettiin sattumakohtaamisen kunniaksi porukalla yhdessä kaunista kesäpäivää. Oli yllätys kuulla, ettei se olekkaan niin auvoistä hänelläkään. Nautti kuitenkin täysin rinnoin vihdoinkin pitkästä aikaa saamastaan vapaapäivästä. Hänelle kun oli sattunut kunnolla kurjaa. Mies oli menettänyt luottamuksen ja tämä oli kolauttanut tätä sisupussia aika tavalla. Hän oli juuri aikeissa erota, mutta miehensä saikin sairaskohtauksen ja meni toimintakyvyttömäksi. Eihän siinä tilanteessa voikkaan lähteä mihinkään vaan jäädä auttamaan. Hoitaa lapset, sairasta miestä... unohtaen itsensä. Miettien, joka ikinen päivä miten inhoaa ja säälii samaan aikaan.  Vaatii aika paljon energiaa hoitaa työt ja kaikki. Kuskata miestä hoidoissa vaikka oli juuri valmis luopumaan. Olla kaikesta huolimatta tukena. Kun rakkaus loppuu ja kunnioituskin niin kuinka paljon voi toiselta vielä vaatia?

Nyt oli vapaa päivä ensimmäisen kerran yli vuoteen. Mies oli tervehtynyt sen verran, että pystyi itse ajamaan. Tämä tyttö nautti täysin rinnoin omasta ajastaan, mutta samalla purki tuntojaan. Se oli taatusti elähdyttävä päivä. 

Välillä juttelemme chattaillen. Silloin kun joku potuttaa. Noi potutuksen aiheet ovat niin samoja. Puolin ja toisin ja hetken päästä on taas ns. Girlpoweria pää täynnä, että eiköhän tästäkin selvitä. 

Eilen tämä tytsy oli käynyt kampaajalla virkistäytymässä. Lapset olivat kyllä muutoksen huomanneet, mutta mies ei sanonut sanaakaan.Oli kuulemma liian pimeää huoneessa huomatakseen. Vaikka se ehkä on pikku juttu.. ihan samaa. Mutta kun se vain on niin, että pienetkin huomionosoitukset pitää ihmisen elossa. Jos ei enää ole mitään hyvää sanottavaa sellaiselle, jonka kanssa elää niin onko se tosiaan enää sen arvoista?

Tulee väkisinkin mieleeni ex-anoppini. Hän pyöritti huusollia ja hoiti sairasta miestään. Kun oli maksanut viimeisen erän talosta. Sairastui ja kuoli. Sen jälkeen hänestä ei oikeastaan saanut edes puhua.

Mitä me haluamme? Sitä, että olemme vain olemassa vai olla olemassa ja tuntea se itsekkin.

 

Se on jännää, että loppujen lopuksi aika usein taitaa polut kulkea samoilla raiteilla. On mahdottomien rakkauksien sydänsuruja. On välinpitämättömyyttä. Joskus reitit saattavat kulkea vieri vieressä tietämättä toisesta mitään. Kunnes kohtaa.. tai olla kohtaamatta. Miten ikinä on määrätty. Mutta onni on, että oikeaan kohtaan löytyy niitää oikeita sanoja silloin kun eniten tarvitsee. Onnekasta sekin, että on itsekkin osunut välillä auttamaan silloin kun on tarvittu... Hyvä mieli!