Koska sain äskettäin palautetta, että uhriudun  ja "julkisesti" haukun kahta henkilöä, on ehkäpä syytä hieman valaista tämän blogin ja sen kirjoittajan ajatusmaailmaa.

Alunperin aloin blogiani kirjoittamaan neljänkympin kriisin kourissa. Koin ahdistusta monestakin ikävästä ja oudosta kokemuksesta ja kaipasin jotain kanavaa, mihin ajatuksiani suoltaa. Keksin alkaa kirjoittamaan tänne kokemuksiani ja melko nopeasti se neljänkympin kriisikin helpotti.  Kuitenkin niitä outouksia on tullut toistuvasti eteen ja näistä olen avautunutkin. Miksi en olisi? Miksi pitäisi olla hiiskumatta, jos joku toimii selkeästi väärin? Pettää ihmisiä uskotellessaan muuta. Tai yrittäessään ottaa hallintaan toisen ihmisen elämää niin, ettei piittaa laisinkaan vaikka se alkaisi syömään sen toisen ihmisen hyvinvointia ja muuttuu rasitteeksi.

Koen, että tämä on nimetön päiväkirja. Kerron ihmisistä nimettöminä tai keksityillä nimillä. Kokemukset ovat kuitenkin juuri sellaisia kuin ne täältä päin katsottuna näyttää. Ihmettelenkin usein monen tökeröä käytöstä. Aika usein ne tulevat puun takaa ja kuten eräs henkilö sanoikin ihmetellessäni asiaa, että ihmisten pahoinvointi on nykyään lisääntynyt ja ei enää osata käyttäytyä toisia ihmisiä kohtaan hyväksyttävästi vaan haetaan koko ajan itselle mielihyvää kyseenalaisin keinoin.

Välillä on kiva kertoa onnistumisistakin, oivalluksia ja ja pohtia maailman menoa muutenkin. Muistella menneitä, joita nykyään tulee tarinoina harvemmin, mutta silloin tällöin putkahtaa ilmoille. Ja kun tänne sen kirjoitan niin kuinka ollakkaan, pääsen asiasta helpommin eroon kuin, että painolastina junnaisi mielen päällä. 

Koska tämä on päiväkirjamuodossa. Olen joskus toivonut, että jotkut ihmiset, jotka ovat tehneet maailmastani hieman hankalampaa, ymmärtäisivät edes tätä kautta luettuna, miten heidän toimintansa oikeasti vaikuttaa.

Tosin, jos ei ymmärrä suullisen ja kirjallisen keskustelun kautta, monenmonella toistolla, tuskin tätäkään kautta. Meitä kun on niin moneksi. Joidenkin maailmankatsomus on neljän seinän sisällä elettyä, kotisohva-filosofiaa ja toisilla on hieman laajempaa elämänkokemusta ymmärtääkseen paremmin. Ja jokainen lukee minkä tahansa tekstin oman elämänkokemuksensa kautta.

Ymmärrän kyllä hyvin, että närästää, jos kolahtaa omaan nilkkaan silloin kun kerron, jonkun sellaisesta käytöksestä, mikä on vaikuttanut omaan hyvinvointiin negatiivisesti tai pahoittanut mieleni. Koskaan en kuitenkaan lakkaa pohtimasta elämisen outouksia ääneen. Tässäkin kohtaa ihmettelen, että tämän mielensä pahoittajan mielestä, jopa tämä pettäjämiehestä kertominenkin on jotenkin väärin. Kukaan ei pakota ketään pettämään, ei suuttumaan syyttä, heittämään ihmisiä pihalle keskellä yötä vain siksi, kun joku toinen loukkasi, eikä edes oikein muista mitä tapahtui. Todella kummallista on sekin, että kun joku täällä sanomisistani loukkaantuu, muuttuu monen muunkin negatiivinen toiminta ihan hyväksyttäväksi.  Nämä ovat kuitenkin kohdalleni osuneet. Halusin tai en. Kerron kuin kävi. Muuttukoot tarinoiksi vuosien varrelle. Itsehän siihen kuitenkin voi vaikuttaa millaisen tarinan itsestään haluaa toisille jättää.

Mutta niinhän se on aina ollut..... Karrikoitu esimerkki: On vaikkapa viisi lasta, joista yhdellä on karkkia. Hän jakaa omistaan muille, että muillakin olisi mukavaa. Näin toistuu useaan otteeseen ja kunnes käykin niin, että tällä yhdellä ei olekkaan karkkia. Se ei olekkaan enää niin hyvä tyyppi. Sitten nämä neljä muuta saavat omat karkkipussinsa ja jättävät antamatta tälle yhdelle, koska ei tapojensa mukaan antanut kerran karkkia. Tämä yksi pahoittaa mielensä ja sanoo sen ääneen. Joku näistä neljästä saattaa jopa lyödä, toinen huutaa ja haukkua. Kolmas ja neljäs yhtyy mukaan. Sen jälkeen se yksi on kaikkea muuta kuin hyvä tyyppi... niiden muiden silmissä. Jonnekkin unohtui, että tämä yksi oli pitänyt kaikkien mukavuudesta kiinni pitkän aikaa vaan ei siihen aina pystynyt.

Tämä hiekkalaatikkoleikki tuskin loppuu koskaan. Muuttaa vain muotoaan. Sitä vain yrittää nykyään väistellä parhaimman mukaan niitä, joilla ei ole mitään  annettavaa vaan vain pelkkä halu ottaa. Riittääkö tosiaan, että vain itsellä on mukavaa, jos muilla ei ole. Se epämukavuus, jonka toiselle aiheuttaa, ikävä kyllä paukahtaa samanlaisena takaisin ennenpitkää. Vastavuoroisuudella sais aika paljon hyvää aikaiseksi.

Kuulostan kai uhriutuneelta. Usko pois arvoisa lukija... Todella monta ikävää kokemusta olisin halunnut välttää ja kuulostaa joltain muulta. Mutta olisinko se kuka olen ja millaiseksi olen kouliintunut, jos olisin pelkässä pumpulissa pyörinyt? Nykyään negoja on paljon vähemmän ja se on hyvä juttu.

Aion kirjoittaa jatkossakin. Niin hyvästä kuin pahastakin.  Jokainenhan voi itse pohtia ihan itsessään, että jos tarinoihini päätyy, että onko se negatiivistä vai positiivista. Itsekkyyttä vai reiluutta niin itseään kuin muitakin kohtaan. 

Koskaan kun ei pitäisi lakata oppimasta.