JOHDANTO PELIIN:

Nykyaikana, nettiaikakaudella on kaikennäköinen pelaaminen yleistä. Toiset paukuttaa pallopeliään päivästä toiseen. Toiset pelaa tappopelejään ympärivuorokauden. Nyt on buumina Pokemon-peli, jonka tehtävä on saada pelaaja ulos ulkoilmaan. Sinänsä kaunis ajatus, mutta edelleen pelaaja elää sitä virtuaalimaailmaansa. Hieman happirikkaammin kuitenkin.

Itse huomasin joutuneeni pelinappulaksi... jälleen kerran... toisenlaiseen peliin. Pelisivustoja on netissä pilvinpimein. Toisille pelaaminen on helpompaa kuin toisille. Välineiksi tarvitaan deittisivusto ja vastapeluria lainatakseni "Tekstillä pääsee toisen pään sisään paremmin" eli sulavaa puhetaitoa. Netissähän voi kaunistella itseään mielin määrin myydäkseen itsensä ja saadakseen haluamansa. Eräs tuttuni on hurahtanut Second Worldiin.On pelannut sitä jo monta vuotta ja virtuaalihahmo on jo osa itseään.

Olen ollut jumissa melko kummalliseen suhteeseen. On- asennossa kaikki on kivaa. Kuulen kuinka toinen tykkää ja haluaa kanssani olla. On jopa melkein kosittukkin. "Tämän minä haluan, jos vuoden päästä ollaan yhdessä niin kosin". "Olet kiva". Olet ihana" "Tykkään susta" "rakastan sua, oot niin mun muija" "haluan olla sun kanssa" "näin unta, että sain orkut ja kun heräsin, etkä ollut siinä, tiesin, että olet oikea"...ööh hehe

Ja kun luulen meidän olevan yhdessä niin tietenkin olen olettanut näitä yhteisiätekemisiä enemmän. Sitten olemmekin menneet off-tilaan. Mulle on suututtu mitättömistä asioista. Olen tehnyt tai sanonut jotakuinkin kaiken väärin. No taitaa se suuttuminen ja riidan haku olla vain sitä, että joku toinen on odotellut seuraansa ja sinne on pitänyt mennä.

Olen kuitenkin tykännyt tästä ihmisestä. Elätellyt toiveita, että homma toimisi. Kerännyt kaiken ymmärrys-varaston tähän ihmiseen. Onhan hän käytöstään hyvin osannut selittää pelkotilalla sitoutumisesta. Ja muuta diibadaabaa.

Kuitenkin olemme aina palanneet yhteen. Viimeksi osasin jollain tasolla odottaakkin, mutta olin yllättynyt, että vietimme jopa pari päivää ja vieläpä hänen ehdotuksestaan yhdessä. Työkuvioita lukuunottamatta. Kuljin sfääreissä ja hyväntuulisena seuraavaan viikkoon sillä ajatuksella, että vihdoin hän on saanut ylitettyä "pelkonsa" ja ilmaisi halunsa olla kanssani.

PUSH START, PLAY AND GO:

Ja jälleen kerran kun pilvilinnoilla pompin niin mut rysäytettiin melko nopeasti alas. Kuulin, että tämä kaveri roikkuu melko aktiivisesti nettideittisivulla hakemassa seuraa. No voi v...u perkele..ihan tosi oikeesti.

Odottelin kuitenkin pari päivää, että keikkukoon hetken, jos tässä on kuitenkin kyse, että ajankuluksi roikkuu. Mutta katoaa varmaan kohta paikalta. No näin ei käynyt ja jänteet alkoivat kiristyä. Homman nimi valkeni ja sain päähänpiston. Pelataan sitten tämä peli loppuun, I´m in.

Tein feikkiprofiilin. Lainasin kuvaa antaakseni sen vain tälle, jos tarttuu kiinni. Melkein tiesinkin, minkä tyyppinen profiili kiinnostaa. Odotin 15-20 min. Ja kappas vaan yhteys oli saatu hänen aloitteestaan. Juteltiin päiviä ja sovittiin treffit.

Mielessä risteili monenlaista ajatusta. Silkkaa raivoa, sääliä, ihmetystä, että kuinka joku oikeasti voi näin toimia. Olin päässyt playerin maailmaan aitiopaikalle. Kävin monen monta versiota mielessäni läpi kuinka tapaaminen toteutuu. Jutut olivat sitä samaa illuusiota, millä itseensä oli saanut ihastumaan. Korneinta oli, että kiukun laannuttua olin jopa uudelleen innostunut. Eli hyvin myi. Välillä kiristi, kun jutut menivät melko nopeasti petipuuhiin. Välillä nauroin ääneen kun kertoi hieman kaunisteltua totuutta itsestään... tiesinhän totuuden.

Tuli treffipäivä. Sovimme tällit erääseen puistoon. Menin hyvissä ajoin viereiseen kahvilaan odottamaan. Kun näin tämän kaverin sovittuna aikana paikalla aloin tärisemään. "Kasaa ittes"- mantralla sain kuin sainkin itseni rauhalliseksi. Laitoin feikkinä viestiä, että myöhästyn hieman. Ja jatkoin, etten ohareita tee, mutta kirvelee, että mun tunteilla leikitään. En raivoa,en järjestä kohtausta, en edes kuse huppariin....

Ja kävelin paikalle. Hän näytti hieman rasittuneelta. Niin minäkin tuntisin, jos jäisin jostain pahasta kiinni. Se pelko, että kaveri lähtee vetään jäi onneksi täyttymättä.

Juteltiin ja totesin, että olen huomannut olevani läheisriippuvainen. Se ei ole pelkästään sitä miltä se kuulostaa vaan sitä juuri, että pienenkin huomionosoituksen vuoksi on ollut paskan vastaanottaja ja sivuuttanut sen. Hän nyökkäili... Mutta vaikka olisin mikä, niin hyväksikäyttäminen on väärin. Hauskaa voimme pitää niin kauan kun sinkkuna olen, jos hauskanpitovälineenä kerran haluaa pitää, mutta nämä tunteisiin vetoavat puheet loppuu tähän paikkaan. Tästä lähtien asioista puhutaan asioiden oikeilla nimillä.

Puhuin roikottamisesta, että se on väärin. Olin kerran off-tilassa sopinut treffitkin jatkaakseni eteenpäin. Olin menossa nukkumaan ja sanoin itsekseni ilmaan, etten mitään treffejä edes haluaisi vaan tämän yhden ihmisen, jos se vain toimisi jollain lailla. Menin peiton alle ja tämä toive toteutui, kun otti samantien yhteyttä ja karautti luokseni taksilla. Peruin treffit.

En saanut feikkitreffeillä anteeksipyyntöä. En sitä oikeastaan odottanutkaan. Empaattiseksi ihmiseksi itseään tituleeraava illuusio ei todennäköisesti omaa minkäänlaista omaatuntoa vaan tekee niinkuin itselleen parhaaksi näkee.Jonkinlainen anteeksipyyntö tuli kuitenkin seuraavana päivänä musiikin muodossa. Ajattelen tämän näin, koska omassa päässäni, jos toimisin näin törkeästi niin pahoittelisin jollain. Ehkä se on sitä omaa kiltteyttäni, että ajattelen kuitenkin toisesta hyvää vaikka olisi kuinka paska tahansa. Olen törmännyt elämäni aikana kuitenkin pariin läpeensä pahaan ihmiseen ja tämä ei ole sellainen.

GAME OVER:

Pisteenlasku. Tässä pelissä ei voittanut mitään ninkuin niin monessa muussakaan pelissä. Hän hävisi kaksi narutettavaa, Feikki ja minä. Hänellä riittänee kuitenkin pelinappuloita riittävästi pelipöydällään. Minä hävisin luottamuksen. Toi tyyppi on kuitenkin sellainen, että yhteyden haluan säilyttää. Vaikkakin hävisin sen tunteen ja luottamuksen, millä olen puolivuotta elellyt. Oikeastaan olen sen hävittänyt jo aikapäiviä sitten yleisesti ihmisin, enkä yllättynyt nytkään. Olenhan tavallaan sallinutkin moisen käytöksen. Tulen yllättymään totaalisesti, jos joku kohtaamani on oikeasti ja vilpittömästi minusta kiinnostunut ja pitää minusta sellaisenakuin olen. Ei aiheuta ihmetyksiä ja vääntöjä ja kaikki kulkisi omalla painollaan.

Nyt olen toki kiukkuinen. Vähän itsellenikin. Kyllästynyt, että tämä on niin toistuvaa. Kyynistynyt, tämä on niin toistuvaa, että jo aika normaalia. Taidan olla itse poikkeus, kun uskon aina ja vaan ihmisten hyvyyteen vain pettyäkseni. Olen kuitenkin utelias...kristallipalloa ei ole... entiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta nyt tunnen jotenkin itseni vapaaksi ja olen antanut luvan elää vähän relammin. Ei tää niin vakavaa ole kun sen oikein ottaa

 

 

"Annathan anteeksi - etten tiedä miltä tuntuu - kun rakastuu, rakastuu ja sydän pakahtuu - annathan anteeksi... "

..... Niin en taida tietää minäkään mitä se tosi rakkaus oikeasti on... en ole sitä koskaan kohdannut.