Voi luoja mikä pyörremyrsky on ollut sisuskaluissa viimeisen kuukauden.

En tiedä edes mistä aloittaa.... Noh puhun vaikka terveydestä ja siihen lomittuu moni asia sivuun. Yksi kun ei yksinään tule ja jokin toinen voi vaikuttaa johonkin muuhun.

Paineita oli. Se täytyy myöntää. Kasvavat kulut ja Hermannin into tehdä korjaushommia vanhaan taloon kuuntelematta kuitenkaan sitä faktaa, että rahaa ei ole ennen kuin sitä mummelilta irtoo. Mummeli, joka ei sitten ihan kartalla ollutkaan. Ihmettelin hänen lapsiaan, että mitä ihmettä, kun ei mitään yhteydenottoa sieltä tule vaikka on ollut työvälineiden lainauksesta puhe. Ainakin mummelin mukaan. Noh selvisi sellainen hassu juttu, ettei mummelin lapsilla ollut hajuakaan koko hommailusta. Olisiko sitten halunnut yllättää, muttei tajunnut, että tosiaan ilmaista vanhan talon kunnossa pitäminen ei ole. 

Tein raportin tehdyistä töistä kuluineen. Ei kukaan.. noh paitsi minä nyt olen ehkä niin pöljä,,,, mutta kukaan ulkopuolinen ei lähde sitä työmäärää tekemään ilmaiseksi. Sellaisiin olosuhteisiin, missä ei ole pesuvettä ja viimeisimpänä hormikaan ei vetänyt.Ja vieläpä maksaen kaikki tarvikkeet, bensat yms. Mummeli sairastui ja joutui sairaalaan ja vihdoin joku taho sen raportin näki ja otti yhteyttä. Sain rahat takaisin. Ainakin sen mitä pystyin osoittamaan. Takkiin nyt jotain tälläkin kertaa tuli, mutta olkoot oppirahoja. 

Vaikka asia ratkesi niin huomasin, että kuinka mahdottoman paineen alla kävinkään. Jo viime vuonna kuljin sellaisen prässin läpi, että tämäkin alkoi tuntumaan. Stressi ei kropalleni ollutkaan mikään pikkujuttu. Ehkäpä, jos Hermannista olisi ollut hieman enemmän tukea. Mutta hänkin kiukutteli. Otimme yhteen kulujen yöskirjoittamisessa. Oikeastaan niinkin pikkujutussa kuin, että mihin kohtaan paperia luvut laitetaan. Välillä lauseet, että sehän on vain rahaa tuntui aika murskaavalta. Tiedän, että tarkoitti omia palkkojaan tietämättä, että minä koin vastuuta niistä ja olin kuitenkin siinä vaiheessa ottanut huomattavasti enemmän takkiin.

Kun tarvitsen jotain henkistä tukea ja toinen ei osaa sitä antaa niin se on uuvuttavaa. En voi moittia paljoa toisen osaamattomuutta tällaisessa asiassa, koska en itsekkään osaa. En osaa tulkita toisen tykkäämistä, jos ei sitä konkreettisesti tule jollain tapaa. Ehkäpä juuri sillä tapaa kuin haluan, mutten osaa sitä kertoa. Sekavaa eikö totta, mutta näin se on.

Itse olin väsynyt ja yritin pitää tuota pakettia koossa ja toinen on tulkinnut väärin ja homma meni aika pikkuasioiden tiuskimisiin. Minusta melko turhiin. Alkuun niille naureskelin tyynenä, mutta kun on väsynyt koko touhuun niin siitä on huumori ja hyväksyntä kaukana.

Ja koska olen maailman kömpelöin näkemään toisen tykkäämistä henkilöltä, joka ei sitä välttämättä osaa näyttää niin kuin tahtoisin, mutten osaa kertoa miten..... Niin totta kai alan epäilemään historian toistuvan. Voi olla, että näin kävikin, mutta sitten kun jälkikäteen laskkeskelin asiaa jo ihan loogisesti niin taisin olla tosiaan väärässä.

Mutta koska me molemmat olemme niin totaalisen kömpelöitä näyttämään sitä, mitä toinen haluaa, osaamatta sitä kertoa selkeästi mitä itse haluaa... niin on ehkä viisaampaa pitääkkin hieman etäisyyttä. 

Helvetti mä pidän ton ihmisen seurasta, mutta hän saa mut hulluksi....

Hulluudesta puheenollen... Loistava aasinsilta. Sairastuin kolmisen viikkoa sitten. Olin kuumeessa muutaman päivän ja keuhkot tuntuivat kummalliselta. Aika tyypillisiä flunssan oireita mukana ja siinä potiessa podin myös vuosisadan menkkoja.

Olen ollut siitä onnellisessa asemassa jo pitkään, että nämä naisten ikuisuusvaivat eivät ole vaivanneet. No ei ennen kuin tapasin Hermannin uudelleen. Johan pomppasi kerran, toisen kerran ja sitten olikin koko kropan hormoonit aivan täysin sekaisin. Voikohan olla, että kun ei ole ollut mitään erikoista niin kuivuu kokoon ja kun sitten alkaa olemaan niin luonto tekee temppujaan. teoria sekin. Vähän kyllä epäilen stressiäkin, mikä laukaisee kaikennäköistä ja ikää epäilen myös. 

Kun infernaaliset menkat olivat ohi niin meni muutama päivä epäillessä, että onkohan minulla rintasyöpä. olin niin kipeä, että hyv kun pystyin nukkumaan. Tietämättä mistään mitään, pärähti hormoonihöyryssä hermo ja auoin päätäni ja loukkasin ihan varmasti Hermannia. Samana yönä, muutama päivä infermnaalisista  menkoista, alkoi uudet. Kolossaaliset. Sitten lähti virta. Olen laukannut lääkärissä. Sopinut soittoaikoja. Käynyt verikokeissa kahteen kertaan. Vaikka en valu kuiviin niin kipuillut koko viikon.

Virrat lähtivät viimeistään siinä vaiheessa, kun istuin työpäivän alkajaisiksi puhuttelussa sen takia, että kuukauden meillä vuokratyöntekijänä ollut henkilö koki, että minä vihaan häntä. Koki, että aiheuttamastaan pikkuonnettomuudesta laittamani läheltäpitilappu oli asian suurentamista. Toimin ohjeiden mukaan. Jouduin oman hommani lisäksi perehdyttämään kahta henkilöä hommassa, mitä eivät ikinä olleet tehneet. Ehtivät siinäkin sähläämään ja kuormituin lisää. Btw... jostain syystä kukaan muu ei joudu vastaavaan tilanteeseen. Yleensä aina huolehditaan, että perehdyttäjiä on aina yksi ylimääräinen. 

Olen höpissyt tämän naisen kanssa suurinpiirtein vain taivas on rajana- aiheista varmaan joka päivä. Hän vain tuntuu sähläävän vähän turhan paljon ja työntää syyn muille. Sähläyksestä taas tulee lisähommia. Viimeisin oli, että kuuden tunnin homman jälkeen, että sain hommat pelittämään edes johonkin niin tämä lähti kuuntelematta ohjeistusta loppuun repimään koko homman irti aiheuttaen lisävahinkoa.,

Tämän lisäksi pari muuta inhokkia löuivät vettä myllyyn haukkumalla minua tälle naiselle. He ovat tehneet sitä koko ajan. Välillä suoraan ja nyt tietäen, ettei ole hyväksyttävää, käyttäen muita välikätenä.

Virrat lähti ja menin kotiin. Soitin lääkärille ja pyysin psygolokille aikaa. Se, että joku, joka ei ajattele asiaa kahta senttiä pidemmälle tai näe toisen asemaa tai kuule, kun sanoo ihan suoraan... Vaikkapa niin, että kun totesin aiemmin itsekkin, että tämä on nyt huono homma, ettei teille ole opastajaa, kun tämä oma hommani on niin monimutkainen, että tarvitsisi keskittymiskyvyn. Juttelin aiheesta hetimiten myös ylibossin kanssa. Mitä se autttoi, ei mitään. Ehkä tai vaikka. Kukapa tietää.

Mä en jotenkin jaksa enää tota työpaikkaa. Kun pyydät apua johonkin asiaan niin se joka pestin ottaa vastaan käy paukuttamassa vain päätään kuulopuheesta ja lähtee pois. Vikaa ei saada korjattua vaan se jää edelleen vaivaamaan ja mut haukutaan pystyyn kun tästä viasta kuuluu ääni. Syyllistetään siitä, että vika on vaikka se on ajan saatossa siihen tullut. Mulle kerrotaan, että voisin ottaa koppia ja tehdä tehtävä.... Jota olen joko ollut tekemässä tai työvuoron alussa aloittanut tekemään koko pakettia, mutten vielä kerennyt siihen pisteeseen. Kun voisin aloittaa sieltä minullle ensisijaisesta päästä niin huomaan, että paikalla on henkilöitä, jotka taas eivät ota sitä koppia siitä mitä osaisivat tehdä ja siirtävät homman minulle. Sitten istuskelevat odottamassa milloin saan koko paketin valmiiksi. Huokailevat tylsyyttään ja haukkuvat vieressä Kun etsin rikkinäisellä jalalla kadonneita työkaluja ja totean, että ei viittis hirveästi näitä turhia askeleita ottaa niin mulle nakataan väärästä asenteesta huomautus, ettei turhia askeleita olekkaan. Kun etsin ja haen ja teen sellaisia hommia, mihin jokainen voisi vaikuttaa, ennen kuin aloitan sen varsinaisen työn niin olen hidas. Sitä ei kuitenkaan nähdä, että se aika tosiaan tuhrautuu siihen turhaan, missä voisi kuka tahansa auttaa. Yhteistyötä ei voi tehdä kuin muutaman kanssa. Osa kun kokee, että heidän arvo ilmeisesti alenee tai eivät suostu juuri minua jelppaamaan. Joku käy kyllä osoittamassa sormella, mitä minun pitäisi tehdä vaikka vika on siellä mitä olen tekemässä. Sitten hermostutaan kun en tottele. Huomenta sanoessa saan putkihuudon, että tänne et tule, kuljet täällä kuin puolukka pillussa hajoittamassa kaiken! ( Tämäkin lause tyypiltä, joka ei ilmeisesti edes tiedä mitä teen ja perusteluja, mitä olen hajoittanut ei koskaan tullu. Pelkkä mielipide henkilöltä, joka raivoaa noin about kaikesta). Neljä ihmistä käy ramppaamassa alueella, mihin on tullut sotkua. Yksikään ei viitsi kuitenkaan auttaa siivoamaan vaan viiden kerran varoituksen jälkeen (se viides kerta ei ole enää ystävällinen) Pohditaan taas porukalla kuin mä olen taas niin halvatun pahantuulinen. Jos mä itse kävelisin niin auttaisin automaattisesti, mut ei ei ei ei!!!!

Sitten multa odotetaan kaikensietokykyä. Perkele.

Yms. Paljon Yms..... Joskus aikanaan olin samalla palkalla. Samalla viivalla siis. Se viiva on ollut kyllä kummallisen kiero, koska mä tein sen kaiken fyysisen sillä aikaa, kun kolme tyyppiä tekivät ultrakevyttä hommaa iloisesti rupatellen. Joinain päivinä tämä raivotar haukku mut seläntakana lyttyyn. Kuulin kaiken. Muttei sitten itse tehnyt sitä mitä olisi osannut. Tuskaili kuitenkin kun meni aikaa. Kun yhteen koneeseen tarvittiin laturia niin jätettiin se hakematta, koska voisin hakea sen sitten kun virrat loppuu kohdallani. Yhteistyökyky ja tiimi toiminta. Sitten kun palaa hermot niin tuijotetaan vain sitä. Ei sitä, mihin ne hermot paloivat. Jos (ny on pakko kiroilla) saatana jengi viitsisi edes vähän vaivautua ajattelemaan, mitä itse vois tehdä sen eteen, että kaikilla olis kivaa,,, mutta kun ei ei ei!!! Kun kaksi tyyppiä on istunut toistatuntia tumput suorina niin minulle kerrotaan kun olen saanut omat hommat loppuun, että voisitkin hakea sen tämän ja tuon. Kun kysyn, että miksi eivät hakeneet sillä aikaa, kun olin kiinni toisessa tehtävässä heidän odotellessa niin vastaus oli, että ajattelin, että sinä haluat hakea sen. Samaan aikaan meille kailotetaan tehokkuuksia.

Hitto tässä on murto-osa vasta.. Mun raivotila vain nousee. Puhuinkin joskus käänteisestä negatiivisuudesta. Käyttäydytään niin, että saadaan joku hermostumaan ja aletaan valittamaan kuinka negatiivinen tämä on.

En tiedä pitääkö sitten paikkansa, mutta Hermannin kanssa on ollut hieman vastaava fiilis. Aika pienistä asioista hermostuu. Kun yritän olla sanomatta vastaan niin se vie energiaa. Sitten kun on väsy niin kaikki tulee ulos kerralla. Sitten mökötetään, että kuin mä olen ilkimys. Mä muuten pyysin anteeksi käytöstäni. Tuon ihmisen halaus on jotain käsittämättömän tuntuista. Ehkä jopa voimaannuttavaa. Älläispä halata useammin. Ei se mun repeilly onneksi edes samalla mittakaavalla ollut kuin viisi vuotta sitten. Hän ei muuten pyytänyt niitä repeilyjään ollenkaan. Hmmm.

On tuolla hyviäkin tyyppejä. Jos ei olisi noin paljoa pään hakkaamista seinään niin noi huikeat päivät osan porukan kanssa ei tuntuisi varmaan missään.

Onneksi virtaa on tullut hitusen takaisin vaikka onkin kipiä vatsa vielä. Toivottavasti huomenna on paremmin. Ainiin ja mä pistin akvaarion pakettiin. Pikkukalat uiskentelevat uudessa kodissaan. Vain koska ei ole virtaa hoitaa sitä. Jotenkin tän kodin laittokin on hakusessa keskeneräisyyden takia.... Mun pitäis päästä viihteelle. Ihan selvästi