Minä olen eläinrääkkääjä. Tunnustan vaikka puolustukseksi voisin tietenkin heittää, että se oli vahinko. Se oli.

Eläinrääkkäystapahtuma sai alkunsa jo talvella. Ostin sohvalle tyynyn. Pötköttelin tyynyn kuitenkin melko nopeasti litteäksi, mutten raatsinut heittää sitä pois, joten se sai paikan sohvan nurkasta käsi ja selkänojan päälle aseteltuna. Kissani tietenkin ihmetteli alkuun, että miksi tukin sen kulkureitin. Sillä kun on tapana kiertää aina... joka ikinen kerta viereen köllimään sohvan käsi -ja selkänojan kautta. Ei se kauaa kuitenkaan ihmetellyt, koska kyseessä oli tyyny. Tyynyt ovat pieniä paratiiseja pienelle eläimelle ja se silloin tällöin pötköttelee tyynyllään. Silloin varsinkin kun oma pääni on asettunut viereen. Hieman alemmaksi tietenkin, niin kuin palvelusväen arvolle sallitaan.

Hommasin toisenkin tyynyn. Oikeastaan kaksikin. Sängyssäni on siis tällä hetkellä kolme tyynyä. Kaksi kissalleni. Vartalotyyny ja tavallinen. Ne ovat asetettu molemmin puolin, että jos käännyn niin kisuni voi vain vaihtaa tyynyään. Jostain kummallisesta syystä, syystä, jota en ole vieläkään ymmärtänyt, sen täytyy nukkua aina kasvojeni edessä. Joskus unettomina öinä olen kuullut sen melkeimpä tuhahtelevan, kun olen pyörinyt hakiessa hyvää asentoa ja kissa on joutunut ramppaamaan tyynyltä toiselle pyörimisen perässä. Välillä vain nukahtaisi ehkäpä helpommin, jos se ei lösähtäisi kiinni suoraan naamaan.

Noh päätin sitten hommata vuosia ilman tyynyä nukkuneena kunnollisen tyynyn itsellenikin. Usein olen tosin herännyt pää omani ja kissani tyynyn välistä ja tää pikkukaveri kuorsaa sillä minun tyynylläni. Vieläpä niin, että molemmat etutassut ovat tyynyn ympärillä tiukassa halauksessa. Mutta minä kun olen tällainen itsekäs eläinrääkkääjä, olen pitänyt puoleni tyynyni suhteen.  Joskus se ei vain käy. Katti pyörii ja pyörii tyynyillään ja istuu niillä aivan kuin tyynyssä olisi piikki persuksen kohdalla. Ininää ja uikutusta hetki, kunnes luovuttaa ja tyytyy siihen mitä on tarjolla. Kauheaa eläinrääkkäystä.

Sunnuntaina tajusin kiduttavani lemmikkiäni. Tajusin tosin vasta illalla vaikka aloitin jo aamulla. Heräsin aamulla ja jalat olivat ihan pirun kipeät. Jotenkin turvoksissa. Päätin nostaa ne ylös sohvan käsinojalle. Nappasin kisuni tyynyn pääni alle ja nautiskelin kaikessa rauhassa aamukahvia.Koko päivän ihmettelin kissani käytöstä. Se lymyili milloin missäkin ja mikään ei ollut hyvä. Kierteli sohvaa ja pomppasi aina pöydän alle vinkumaan. Ajattelin, että nyt se sitten taitaa olla menoa vanhukselle. Se voi selkeästi huonosti ja oli masentuneen oloinen.Join aamukahvit. Kävin ulkoilemassa. Illalla vasta tajusin mistä oli kyse. Sohvanurkan tyyny oli jäänyt käyttööni ja siinä vaiheessa kun katti istui näkymätön piikki persuksissaan tyynyn paikalla, älläsin sen palauttaa. Jotenkin koomista, että toinen yrittää niin kovasti istua, muttei voi, kun pehmuste puuttuu. Asetin tyynyn takaisin ja nostin kissani sille. Se alkoi tyytyväisen oloisena pesemään itseään ja nukkui milloin mitenkin päin pitkän ajan. Ja kas... Siitä tuli taas normaali.

Onhan se vanha ja alkanee kohtapuoliin oireilemaan enemmänkin. 6. päivä vietämme synttäreitä vaikken koskaan ole lemmikkieni synttäreitä viettänyt. 16- vuotias papparainen on kuitenkin jotain herkkua ansainnut.

 

Tänään puhuimme työkaverini H:n kanssa onnellisuudesta. Oikeastaan myös levottomuudestakin, mutta siitä, että miten saavuttaa sellainen "palasaippua-onnellisuus". Juu, kyllä tällä onnellisuuden asteella on nimi. Palasaippuaonnellisuus. Nimestään huolimatta se on sellainen onnellisuuden aste, että kun ei oikeastaan ole elämässä mitään sen ihmeellisempää niin hykertelee onnesta soikeana, kun kaapissa on eri tuoksuisia palasaippuoita ja odottelee innosta puhkuen, kun edellinen on loppu. Onnellisuusaste kohentui entisestään, kun löysin vielä hyvän vinkin, miten käytössä olevaa voi säilyttää ilman, että se lilluu vedessä. Ostin sellaisen "luffan" eli luonnollista pesusientä, jonka viipaloin siivuiksi astiaan ja saippuapala pötköttelee viipaleiden päällä ja pääsee kuivumaan kunnolla. Näyttää myös nätiltä. 

Kaverini tuskaili, että miten tällaiseen olotilaan pääsee. Hänellä kun on ihan älyttömän monta rautaa tulessa ja tuntee välillä, ettei ritä minnekkään, kun monta suuntaa, minne pitäisi mennä.

Olisko tasapaino se juttu? Jotenkin vain pitäisi saada se oma olotila sellaiseen tasapainoon, että siinä olisi sopivassa suhteessa kaikkea, mikä tukee sitä omaa hyvää oloa. Sitä ei kukaan toinen voi kertoa, mikä on sopiva sekoitus omassa maailmassa. Se täytyy löytää itse. Kompuroinnin ja kokemuksen kautta. Välillä ei nappaa mikään, mutta jotenkin on oppinut arvostamaan ihan älyttömän pieniäkin asioita.

Itselläni vain on sattunut kolahtamaan ainakin tähän hetkeen sopivia elementtejä, että välillä melkeimpä nauran itsekseni ääneen. Kun oli melkeimpä liikuntakyvytön ja nyt on päässyt liikkumaan niin se on tehnyt onnelkiseksi. Ilmeisestikkin harrastan jonkin asteista keräilyä. Tällä kertaa saippuan muodossa. Kun jostain innostun niin siitä tulee vain niin hyvälle tuulelle. Tämä saippuajuttu tuli oikeastaan ajatuksesta, että, koska käsiä pitää pestä niin paljon niin miten siitäkin asiasta voisi tehdä hieman eriloista itselle. Ja pieni ekologinenkin ajatus siellä on takana. Ja vaihtelulla saa pientä luksusta. Tuskin maltan odottaa, että saan oliivi-mandariiniaippualla läträillä.

Liikkuminen on aivan ässää. Tein viikonloppuna toisen pyörälenkin ja sain satulankin vaihdettua. Kiersin saman lenkin kuin ensimmäisellä kerralla. Pitäjänmäkeen, Talin kautta Munkkiniemeen. Munkkiniemestä Laajalahden kierros. Tuntui kuitenkin sen verran köykäiseltä reissulta, että kesälomalla kiertelen pitempiä lenkkejä. Tuossa reitissä on kuitenkin ihanat maisemat. On metsää, puistoja, merta, luontopolkua jne.

Tietenkin minunkin maailmassa on puutteita. Aamuvuorot tekevät hulluksi. Tunnilla aikaistettu vuorokausi ei vain sopi pääni sisällölle. Kera valonheittimellä nakattu raaka valo näin keväisin. Rakastan vuodenaikojen vaihteluita, mutta myös sitä, että päivän erottaa yöstä. Olen välillä ihan pihalla ja pinnakin herkemmällä aamuvuoron aikaan. Jos laskin oikein niin kuutisen viikkoa lomaan ja sitten saa nauttia taas pimeämmistä illoista. 

Pieni puute sekin, että minulla on myös nestesaippuaa, jota voisi joku välillä käyttää vaan eipä kukaan käytä. Pohdiskelin, että uskaltaisiko mennä ihmisten ilmoille, kun nyt aukesi maailma. Vuokrasin kuitenkin kimpassa mökin juhannukseksi ja porukassa, jossa on melkein kaikki riskiryhmään kuuluvia. Yksi ikänsä, yksi astman ja yksi syöpähoidoista toipuvana. Onko siis tarpeellista mennä vielä viikonloppuna minnekkään vaan odottelisi juhannuksen jälkeistä maailmaa. Ehtisi nähdä, että mihin suuntaan nuo luvut ovat sillon kulkeneet. Täytyy pohtia ja kysellä, jos itse kuleksivat tuolla niin kai minäkin voin. Olishan se ihan jännää mahdollistaa saipuankulutuksen kasvua, eikä vain jonkin tyhmän viiruksen tarttuvuutta.

Sitäkin pohdiskelin, että onkohan sitä jotenkin muuttunut tänä aikana vai pysynyt samanlaisena. Jotenkin tuntuu, että ajattelumaailma on saanut jonkinlaisen muutoksen.Jokin pieni muutos ainakin sen suhteen, ettei niin ihmeemmin pohdiskele mennyttä kökköä niin paljon. Aivoissa olisi siis tilaa uusille asioille. Kökköä en tarvitse enää. Kiintiö on täynnä, mutta kaikelle kivalle on tilaa. Muuallakin kuin saippuakaapissa.

Nyt aivoni yrittävät kuljettaa kroppaani lajittelemaan pyykkiä kaappeihin. Ehkä niitä täytyypi totella.