Mun käsi on lempeä. Se taputti olkapäälle, kun oli paha mieli. Vein itseni hakemaan keskusteluapua, kun ajattelin, että nyt voisi vihdoinkin olla sen paikka. Vein kuitenkin vain katsomaan seinää, joka nousi pystyyn. Pitäisi itse hakea terapeutti. Kerta n.70-80 euroa miinus Kela. Nöyp. Ajatus ajautua terapeuttien tinder-pyöritykseen tuntuukin aikas mahdottomalta. Olenhan etsinyt älyllistä elämää koko ikäni. Paikkaani, kumppania, ihmistä, joka minusta ylipäätään pitää. Vielä pitäisi maksaen etsiä, joku.....ääähhh.

Mun käsi on lempeä. Se talutti minut takaisin kotiin. Istutti hetkeksi miettimään. Meni toinenkin tovi ja sain sen ajatuksen vihdoin päähäni, että maailmassa pahuutta riittää vaikka maksaisin itseni kipeäksi. Ole siis itse ittelles parempi. Säästin rahat ja tilasin ajan kampaajalle.

Mun käsi on lempeä. Se taputti olkapäälle ja talutti askeleen eteenpäin... Mä vein mut hierojalle. Tutulle ja turvalliselle. Aivan ihanalle. Katsoin mennessä peilistä. Apua, kuinka väsynyt oikeasti olen. Tunnin päästä kurkkasin uudelleen. Mihin katosi vuosi? Siis mun naamalta? Ihan kuin uusi ihminen olisi sieltä kurkannut. Hieronta teki niin hyvää, ettei hymy pysynyt poissa. Hetken piilossa se on ollutkin.

Huomenna mä vien mut kampaajalle. Virkistyn lisää, piristyn, kaunistun. Omissa silmissäni. Se riittää. 

Ja koska mä olen mulle näinkin kiltti, saatan palkita vielä jollain kivalla. En vielä tiedä millä. Sen näkee sitten. Vienkö mut ulkoilemaan ja nauttimaan talvesta? Teenkö mulle jotain herkkua. Kunhan jotain hyvää ja kilttiä ja nautin.

Mun käsi on lempeä. Tänään, kun kömmin peiton alle. Se silittää mun kissaa. Ja mun kissa silittää hännällään minua. Niin kuin aina ennenkin. Ja päässä kaikuu kuiskauksena sen pienen lapsen ääni keväisestä ratikasta: " Sinä olet hyvä. Ihan riittävä mulle!"