Tämä vuosi on ollut kummallinen. Osittain raskaskin. On tähän mahtunut ihastumista tähänkin. Lukuisia pettymyksiä. Fiiliksennostatuksia aina vain uudelleen. Oman kunnon romauttamista. Harrastusten jäähdyttelyä. Suruja..Juosten kustu liikauttamatta kroppaa kuin vain minimaalisen.. Päälimmäinen tunne taitaa olla väsymys.... Mutta kuitenkin energinen halu saavuttaa jotain hyvää. Vimma kurkistaa jo ensivuoteen. Tämä vuosi voi hyvillä mielin jo vaipua unholaan.

Alkuvuotta en oikeastaan kovin hyvin edes muista. Jotenkin tämä vuosi tuntuu niin julmetun pitkältä. Osallistuin elämäni ensimmäiseen valokuvanäyttelyyn.  Opettelin kuvaamista kevääseen asti lisää ja onnistuin saamaan jo ihan laadukkaitakin otoksia. Hommasin museokortin, millä sai paljon kivaa aikaiseksi. Se kaveruus tulee jatkumaan aina.

Tämän vuoden voisi oikeastaan jakaa kahteen puolikkaaseen. Aikaan kun nautin vapautuneesti, elin tietynlaisessa tyytyväisyydessä. Yksinäisyydessä, mutta itseni kanssa oli hyvä olla. Toinen puolisko alkoi kissan kuolemasta. Jotenkin tuntuu, etten kerennyt lepäämään ja suremaan vasta kuin nyt.

Pienen kisuni menetys väsähdytti keväällä melkoisesti. Yksi perheeni jäsenestä oli pois. Menetys tuntui aivan uskomattoman raskaalta. Opeteltiin viimeisen kisun kanssa eloa aivan kahdestaan ja ihan hyvin ollaan tältä osin pärjäilty. Se on mielissään, kun saa kaiken huomion. Alkaa olla vain niin vanha ja vaivainen, ettei sekään enää kauaa tuoss taida pitää tassullaan kädestäni kiinni. Juoksin ylitöissä.  Harrastelin kuvaamista satunnaisesti ja aloin hyytymään liikunnan osalta. Lomaa odotinkin todella tarpeeseen.

Juhannusaattona, lomani ensimmäisenä päivänä tapasin miehen. Ja suunnitelmat menivät kaikki uusiksi. Söimme ja joimme, juhlimme ja makasimme kuin lahnat jotakuinkin koko kesäloman. Kivaa oli kokeilla frisbeegolfia. Siinä oli sellaista yhteisen kivan tekemistä, missä molemmilla oli hauskaa. Sitten alkoikin tekemiset painottumaan enemmän tämän miehen avioeropotemisiin, äidin kuoleman suremisiin ja tutustuin paremmin alkoholismiin. Ja sen ympärillä vierähti puoli vuotta. On/offilla ja päättyi nyt lopullisesti Tapaninpäivänä. 

Väsähdin itse jo aikoja sitten viihteilyyn. Loman jälkeen, kun piti jaksaa aina vain jatkuvilla helteillä työt ja olla pönkittämässä jonkun muun itsetuntoa saamatta itse siitä mitään vastineeksi. Kyllä mulle juomat ja ruuat on tarjottu oikein kuuden kilon verran, mutta se mitä tarkoitan vastineella on jotain muuta. Sanoja ja tekoja, mikä viestittää, että toinen pitää minusta, enkä ole vain korvike.Melkeimpä viikottainen rutiini on ollut, että mies kännää. Minun on ollut oltava mukana väsyneenäkin. Sitten on alkanut arvostelu ja kun en tällaisesta pidä ja kuuntele hiljaa, on tullut riita. Riidat ovat ratkenneet minun syyllistämiseen ja lupaukseen, että juominen saa vähentyä. No sen verran kai vähentyi, että viikkodokaamiset poistuivat pariksi viikoksi.

Välillä käytös on mennyt tämän heebon osalta jo niin alta riman, että ihmettelen itsekkin, miksi aina olen ottanut takaisin. Häneen tiivistyy jotain sellaista säälittävääkin, että olen kantanut jopa vastuuta siitä, ettei hänen tarvitse olla yksin. Vastineeksi olen kuunnellut huorittelua, Pakotettu juomaan lisää vaikka olen jo oksentanut, tungettu suuhun jatkuvasti kaikenlaista. Jouluna hermostuin jo siihen, että tungetaan suklaata omilla sormilla jatkuvaan tahtiin suuhuni. Ele voisi olla romanttinen, mutta kun se menee överiksi niin se menee. Anteeksipyyntöjä olen kuunnellut, joista yksikään ei ole tullut sydämmestä ja mikään ei elo muuttunut. Hänestä tulee todella ilkeä humalassa ja niitä humaloita on ollut aivan liikaa.

Usein pistin pillit pussiin ja totesin, ettei ainakaan jouluani pilaa. Halusin jo eroon. Jokaisen känniriidan jälkeen hän on pyytänyt syömään ja ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän sabotoi syntymäpäiväni täysin. Sen jälkeen olikin vähän pidempi tauko ja taas kuulin kuinka niin kovin välittää ja haluaisi viettää yhdessä joulua. Mietin aluksi, että ei. Olen jo oppinut, että hänelle on todella haasteellista, että toinenkin nauttisi olostaan. Ihan kuin se olisi häneltä itseltään pois. Vakuuttelujen jälkeen ajattelin, että annan vielä tämän mahdollisuuden paikata huonoa käytöstään. Olimpa tyhmä. 

Rakensimme joulun ruokineen. Mutta kuinka se alkoikaan. Tullessaan hän oli kuullut eksällään olevan uusi. Siitä alkoi minulle piikittely. milloin peset hiuksesi. Ompa sulla kaunis nenä (ja ilme ja olemus kertoo jotain muuta) Yms.. Hän oli aivan hermona ja pyöri kuin väkkärä. Kylläpä tulikin aidon välittämisen tunne ja varsinkin tunne siitä, että olen hänelle muuta kuin varaväline. Hän tuuppasi lahjat koriin, missä häntä odotti parit paketit. Hänelle oli kylpypyyhe, joista oli ollut puhetta, että vanhat pyyhkeensä kaipaisivat uusimista. Tohvelit parvekkeelle, joita ei ole ollut. Tohveleihin piilotin pari pientä viskipulloa ja suklaata. Pitsaleikkuri, jota itse olin kaipaillut kämpillään. Aiemmin nakkasin hänelle tilaamani paketin erään "se on loppu ny"-riidan päätteeksi. Olin kuunnellut haaveita savipadasta useampaankin otteeseen. Tilasin siis joululahjamielessä ja luovutin jo alkukuusta.

Ihmettelin muotoa. Kolme samanlaista pakettia. Leikittelin, että menen koluamaan. arvuuttelin kynttilöitä. Olisi ollut mieluinen lahja, koska oli varmasti tällekkin herralle selvinnyt, että rakastan kynttilöitä. Totesin kuitenkin ja olin aiemminkin sanonut, että hajustetut käyvät henkeen. Sain etukäteistietoa, että tämä herra ei ole koskaan antanut huonoa lahjaa. Noh tällä luottamuksella jaksoi odotella aattoon ruokailua.

Jos olisin viettänyt joulua yksin, olisn hakenut herkkuja sitä mukaa kaupasta, kun loma etenee. Aattona laatikoita ja rosollia. Ehkä hitusen kinkkuakin. Aamupalalle lohta ja se paketti olisi auennut jo heti viikonloppuna. Noh sen verran sain tahtoani läpi, ettei ihan kaikkea laitettu kerralla vaan ensin alkupalana kalat ja parin kolmen tunnin päästä lämpimät. Sitten ei muuta enää jaksanutkaan. Risipuurot olen yleensä jättänyt muille päiville. Jouluna syötävää on aina kuitenkin tolkuttomasti. Nyt oli pakko, koska se kuului hänen perinteisiin. Kummallista, ettei puuroon suolaa olisi saanut laittaa. Maistelin mautonta puuroa klo 12, koska joulu oli ohjelmoitu näin.

Sitten availimme lahjat. Ensimmäinen pakettini sisälsi roskapusseja. Ruusuntuoksuisia. Saatesanoilla, että kun minulla on aina niin vähän roskapusseja. Okei olkoon vitsi vakka vähän kirvelikin niin en halunnut näyttää sitä sillä en halunnut pilata mukavaksi kasvanutta tunnelmaa. Avasin toisen paketin. Kappas vaan... Omenan tuoksuisia roskapusseja. Kolmannen jo arvasinkin. Se paketti löyhkäsi vaniljalta. Olin hieman epäuskoinen, koska olin kertonut saaneeni joskus kaikenlaista vessaan littyvää rompetta ja kuinka kurjalta se oli tuntunut. Hän oli jopa ihmeissään, että ompa ollut tyhmä, hän on sentään viisaampi. Tämä kaveri, joka on terrorisoinut puolet vuodestani. Halunnut loukata ja pyydellyt anteeksi ja pyytänyt uutta alkua toistuvasti, koska välittää niin paljon... Antoi minulle joululahjaksi kolme pakettia roskapusseja. Viimeinen paketti sisälsi kulmakarvojen siistimiskoneen ja sain saatesanoja, että voisin sillä siistiä naamani. Olen kulmia nyppinytkin vaikken joka hetki olekkaan rassaamassa .Ahaa okei. Pistin lahjat pois näkyviltä, että pääsisin takaisin tunnelmaan ajatuksella... Antaa olla. 

Sitten alkoi mehua menemään. Konjakin ja kahvin hutaisi kerralla naamariin. Kun sain oman kahvini niin olimmekin lähdössä ulos kävelemään. Ukko alkoi olla päissään kuin ankka. Hillitsin itteeni, ettei vain tule riitaa. Pelasimme peliä ja kuuntelimme musiikkia. Kun pelaamisesta ei tullut enää mitään, ehdotin, että voisin toimia hetken djiinä ja laittaisin pari hauskaa kappaletta soimaan. Se ei ollut enää hyvä juttu. Kaksi djtä ei mahdu samaan huoneeseen ja ehdin kaksi valita ja tää untamo alkoi rähisemään. Asia selvä.... Olen säännöllisin väliajoin kuunnellut kysymystä, onko kaikki okei. Juu on, ihan kivaa. Ei saanut riitaa. Rähisi... menin nukkumaan, ei saanut riitaa. Huudatti puhelintaan puoli neljään kohtuuttoman kovaa ja laitoin sen äänettömäksi siinä vaiheessa, kun hermoa todella koeteltiin. Ei tullut riitaa, kun jeppe kuorsasi puhelimen kanssa desibeleistä kilpaa.

Aamulla alkoi olla mittari tästä vieraasta yläkanttiin täyttynyt. Touhuilin tiskien kanssa ja katselin pelaavaa ihmistä, joka huokaili säännöllisesti, että hänen pussit on niin täynnä, että ne pitäisi tyhjentää. Nostamatta edes katsetta siitä pelistä. Voi luoja mä olen tämän niin nähnyt. Tiskatessa kelasin roskapusseja. Mikä saa ihmisen valitsemaan sellaisen lahjan, minkä voisi etukäteen tietää tuottavan pettymyksen. Jos halusi säästää kohdallani niin yksi kynttiläkin olisi ollut mieluinen. Alkoi tuntumaan entistä voimakkaammin siltä, että tämä kaveri ei kykene miellyttämään. Hän ei halua. Hän ei voi olla valikoimatta jotain loukkaavaa. Hänellä on pakko olla jokin vika päässä. Eikä tähän enää alkoholismi riitä selitykseksi. Trimmeri esitettiin niin, että olisin siivoton, enkä kelpaa. Olen tuntenut olevani koko ajan vain korvike. Mulle on suututtu joppa sellaisesta, mitä exä on sanonut vuonna äx ja erehdyin käyttämään samoja sanoja. Ei terve!

Minussa on se vika ollut aina, että haluan miellyttää. Uskon loputtomiin, että jokin ikävä asia olisi ohimenevää ja muuttuu. Pikkuhiljaa mun oma elämä alkaa pyörimään jonkun toisen ehtojen mukaan. Määräysten ja muun. Nyt heräsi ajatus, että miksi ihmeessä? Miksi minä tuollaisen takia edes viitsin. Otin kotiini viettämään joulua, ettei hänen tarvinnut olla yksin. Annoin jälleen mahdollisuuden, jonka taas käytti siihen, että olostani tulisi epämukavaa. Jos olisin sanonut ei kysymykseen, että onko kaikki okei... olisi seurannut riita, jonka olen aiheuttanut. Olen aiheuttanut jokaikisen riidan. Jopa silloinkin, kun juttelin erään taiteilijan kanssa ja näytin puhelimestani kuvia. Mies löi puhelimen kädestäni. Huomio ei ollut hänessä.

Lähdin ulos kävelemään ja tokaisin lähtiessä, että voi sillä aikaa tyhjentää pussinsa ihan itse sillä aikaa. Samanlaisella nauravalla äänellä, kuin mitä niitä roskapusseja avatessa sain kuulla.. Loppuiltana emme juurikaan jutelleet. Odotin vain, että milloin hän lähtee. En pyydä, mutta odotan. Vihdoin tuli aamu ja hän lähti viemään romuiksi nimittämiään lahjoja. 

Huaaaaaahhh...Happea.

Päätin lähteä Helsinkiin. Katselin taiteita. Oikeastaan kävelin "taiteiden" läpi etsien niitä Kiasman ylimmissä kerroksissa. Hmmm ... Taitaa taiteilija-apurahasta jäänyt kunnon katteet. Taiteilijan materiaali on valo ja rakennus. Eli toteutus oli tyhjiä huoneita, joissa yhdessä sai ajaa fillarilla. Yhdessä kuulokkeet, joissa kuului kohinaa. Pari kuutiota ja levyä jne....

Nuuhkuttelin ranteitani. Nappasin sokokselta testiin pari hajuvettä ja päätin ostaa alesta molemmat. Keräilen niitä. Siinäkin olisi ollut vaikka halvimmallekkin paikka auki. Vaikka näytteelle. Olisi saanut ilmatteeks.Oli parempi mieli.

Tulin kotiin. Koko päivän jäytänyt kysymys: Miksi minä annan kerta toisensa jälkeen jonkun pilata päiväni? Olla seurassani vain tuoden ahdistusta? Luoda tilanteita, joissa olen loukussa.... Loukata tai käyttäytyä niin, että mun olisi pakko olla kuitenkin hiljaa, ettei tule riitaa? Miksi minä sen sallin hänelle, jossa en näe enää mitään hyvää.

Sain itseni niin raivoihin, että otin sahalaitaveitsen ja pistin pussirullat kappaleiksi. Ihmettelin Facessa, että millainen ihminen antaa toiselle haisevia roskapusseja lahjaksi. 

Mies oli baarissa, jossa kolmas osapuoli intoili näyttämään hänelle kommentointini. Olin itse kotona. Sain tältä kolmannelta osapuolelta hillittömän ripityksen ja kuinka minun pitäisi varoa kommentointia jo juridisessa mielessä. Ihmettelin kyllä ittekseni, että mitä hittoa se häntä liikuttaa. Naureskelin tänään, että onkohan jo perustettu "Pelastakaa edes narsistit ryhmä"? Tämä kaveri olisi oiva tyyppi vetämään joukkoja. Hän lääppii joka kerta, kun olen nähnyt ja jokainen kerta olen siitä sanonut. Lääppii jopa vaimonsa edessä. Kouri kerran jalkojani. Otin käden ja nakkasin omalle reidelleen. Mikä tämä luulee olevansa? Kun aloin enemmän hengailemaan tämän tarinan "uhrin", joka loppupeleissä on se kaiken kärsijä niin tämä kolmas osapuoli oli ylitsevuotavan utelias suhteemme laadusta. Kun hän laulaa karaokessa, niin heittää itsestään kommentointeja kesken laulun kuinka hyvä hän on. Noh minun mielestäni epämiellyttävä, pinnallinen ja itseriittoinen ja koska olen ilkeämielinen kakkapää niin olen joka kerta kohdatessa hehkuttanut hänen vaimoaan. Joka on oikeasti hyvä laulaja ja muutenkin pidettävä ja mukava tyyppi. Häntä selkeästi se kirvelee. Mä voisin vastavuoroisesti perustaa ryhmän "Kiusataan narsisteja!" Siinä ryhmässä kehutaan narsistin kaikki lähipiiri, mutta varotaan tietoisesti antamasta kohteelle kehuja. 

Niin, tämä kolmas osapuoli oli närkästynyt, että leimasin miehen tunteettomaksi paskaksi ihmettelylläni, että millainen ihminen antaa lahjaksi roskapusseja. Hän siis tulkitsi kommentointini niin. Osui varmaan omaan nilkkaan. Kummallista, ettäi ilmeisesti näillä kummallakaan juolahtanut sellaista ajatusta, että, jos lahja olisi ollut miellyttävä niin olisin saattanut jopa kehua ääneen. Se ei tässä vaiheessa enää ollut olennaista vaan se, miten minusta saa pahiksen loukkaannuttuani loukkaavasta lahjasta, jonka olisi voinut jättää antamatta. Kuitenkin suurin ongelma tällä Uhrimiesparalla kuitenkin on se, että hän ei ihan oikeasti kykene olemaan loukkaamatta. Olipa se sanoilla, teoilla, lahjoilla. Sitä olisivat voineet pohtia, miten näin kävi ja miten tästä selvitään ennemmin kuin jatkohaukut tähän suuntaan.

Muistan, kun kesemmällä eräs nainen sanoi tälle mun sulholle, että hyvin laulat, mutta täytyy sanoa, että naisystäväsi laulaa paremmin.  Jouduin kuuntelemaan sitä kommentointia kehusta kolme päivää pikkeineen. Lopputulos taisi silläkin kertaa päättyä riitaan millainen paska olen.

Eilen aamulla sain humalaisen haukkumaan vielä oven taakse. En päästänyt sisään, mutta tarjosin ruokia ja juustoja, mitä olimme hommanneet. Potkaisi pussia ja lähti menemään. Hetken päästä sain viestiä, kuinka hän joutuu menemään kebabbipaikkaan kun ei saa silliä ja perunoita luonani. Seuraavaksi itki menetettyjen viinien perään. Totesin, että ruokia tarjosin, ei kelvannut. Pahoittelin, etten tarjonnut pahvilaatikkoa, jossa oli arvion mukaan noin desi viiniä. Ja näin minusta tuli vielä valehtelijakin. Join sen viinin ja oli siinä melkein kaksi desiä. Olipa hyvää. Nam nam. Sitten sain vielä kuulla, että hän vihdoin ymmärsi, miksi sain sellaisen lahjan kuin sain.(?????Niinku häh?????) Oi luoja ota tuo logiikka pois täältä!

Mulle riitti joulu. Piipahdin P:llä kahvilla piiiitkästä aikaa. Oli aivan ihanaa tajuta sellainen pieni, mutta iso huomio, että... Ne ihmiset, jotka ovat maailmassani pysyneet ovat juuri niitä jotka ovat mittakaavan mukaan normaaleja. Heidän missionsa ei ole toisen ihmisen loukkaamisessa. Itsensä esiin tuomisessa. He vain ovat sellaisia kuin ovat ja saavat pyytetöntä arvostusta omina itsenään. Minä kelpaan heille sellaisena kuin olen. Se riittää.

Tulin kotiin. Keräsin koristeet. Pakkasin kuusen. Lakkautin joulun. Otin jopa ulkovalot kokonaan sisälle. ne olivat ulkona koko vuoden.

Tänään siivoilin. Kävin salilla. Söin pinaattiläjäisen aterian.Aion käydä salilla huomennakin. Ja huomasin, että vaikka painoni on noussut ja paikat löysistyneet, olen vielä kriisirajasta kilon alempana.

Vaikka vuosi oli kaikenkaikkiaan reijästä. Pieniä valopilkkuja aina mahtuu. Nyt päällimmäisenä on sellainen positiivinen vire. Pääsen vihdoinkin itseeni käsiksi liikunnan suhteen. Vihdoinkin. Mulla on jo draivi päällä syömisten hallinnassa. Ensin tämä osasto balanssiin. Sitten tulee kamera kehiin ja sen kanssa kuljetaan taas niitä antoisia retkiä. Voi kun olisi kesä niin menisin fillaroimaan hurjasti. Siitä nautin suunnattomasti ja se jäi viime kesältä lähes kokonaan.

Vuosi 2019, tule jo. Olen niin valmis :)

P.S. Vuosi-inventaariosta tuli mieleen, että....Kuinka paljon niitä roskapusseja pitäisi olla varastossa ollakseen normaali?