En tiedä uskaltaisiko edes ääneen ilmaista, mutta jotenkin tuntuu, että olen viettänyt yhden parhaista lomaviikoista ever ja jotenkin kummalla tavalla tuntuu, että saattaa varovaisella toivomuksella jatkua vielä toisenkin viikon. Varovaisella toiveella, koska ainahan se on muuttunut kummaksi, kun liikaa lesottaa. 

Oikeastaan nyt ei ole tarvetta edes lesottaa. On vain niin helkatin hyvä fiilis. Elellä päivä kerrallaan ja nauttia ihan jokaisesta minuutista. Ehkä jopa sekuntienkin lyönneistä.

Aloitin todellakin loman ilman minkäänlaista tarkkaa suunnitelmaa. Paskakeleille olin varautunut maalipurkkeineni. Tallinnaan saatan lähteä piipahtamaan, kunhan jos maltan.  Liikuntaa sentään olen harrastellut uiden, kävellen ja fillarilenkinkin muodossa.

Ensimmäinen viikko hurahti tutustuessa tähän juhannussutinaankin paremmin. Hassua, että kuinka uskalsinkin päästää tähän pikkumaailmaani. Eikä oikeastaan ole kaduttanut yhtään. Viikolla olemme käyneet syömässä ja viettäneet muuten vain aikaa. Olen kuulemma ollut puheliaana "moottoriturpa". Syyllisyyden myönnän täysin. Vaikka viikonlopun aikana hiljeninkin, ei se suinkaan tarkoita, että olisin kommenttia ottanut nokkiini. Se ei ollut pahantahtoisesti sanottu. Opin meinaan hieman rentoutumaankin. Näköjään ja fiilistelemään hetkessä. Viikonloppuna kävimme kierrätyskeskuksessa ja muillakin kaupoilla. 

Jotenkin on ollut ihan älyttömän nastaa, että on joku, joka on samanlaisistakin asioista kiinnostunut. Huumorintaju on lähempänä omaani. Joteskin vain nappaa. Mä niin toivon, että saan pitää kainalopaikkani tuollaisen aikas kiltiltä ja aidolta vaikuttavan höhlän niin kuin itsekkin rinnalla vielä pitempäänkin.

Jotenkin jännä oli vain huomata, että jos itse on epävarma niin joku muukin voi olla. Alkuun taidettiin olla aika epävarmoja molemmat, että haluaako tosiaan toinen aikaansa viettää itsensä kanssa. Ja tapaamisen ehdotus meinasi takellella puolin ja toisin. Kyllä se rohkeus on viikon aikana kasvanut. Molemmilla.

Käväisimme viihteellä perjantaina ja olen repeillyt pitkin viikonloppua nauramaan tilannetta, kun hiippailimme kotiini. Niin.... ainut vähän jarruttava tekijä on ollut se, että tämä hurmuri on juuri eronnut. Aiheesta olemme jonkin verran puhuneet ja ehkä se jarru on enemmän itselläni. Ei muuten, mutta vaikka väittäisi mitä niin erot vievät kuitenkin oman aikansa käsitellä ennen kuin uutta voi kunnolla vastaan ottaa. Noh kuljimme minun kotiini, joka sattui olemaan lähempänä. Tämä pöljä alkoi laulamaan "Nyt mua viedään linnasta linnaan..." Voi taivas, että mä nauroin kippurassa. Kauhia miesrääkkääjä akka :D

Olen ollut paripäivää hiljaisempi. Ehkä jopa sanatonkin. Olen ollut hämmentynyt siitä, että joku tosiaan haluaa kanssani aikaa viettää, muttei latele sääntöjä ja ehtoja kuinka pitäisi muuttua.Ei sanele ja listaa mitään mitä teen väärin tai mikä ärsyttää. Noh vasta viikko tässä on vasta mennyt. Mutten voi olla kertomatta että on hienoa olla onnellinen.Ainakin nyt.

Oppikohan se kohtalon koura tosiaankin jo jotain. Vastaamaan edes hetkeksi johonkin toiveeseen ilman kieroilua. Varmaan luovutti, koska olen niin paljon sille papattanut. Mutta hei... Kiitos kuitenkin :)

 

P.S: Ja kun se on niin halvatun syötävän komeekin. Huokaus.