Ja mistä saisi säädyllisen ja kaiken kattavan vastauksen?

 

Heräsin tänään totaalisen väärällä jalalla. Yläkerran mummeli jyystää 24h tuolejaan. Puolikuuro kissani karjuu hereille liian aikaisin. Ärsytys valtaa alaa pääkopasta aina vain lyhyemmillä yöunilla. Kävin kerran naapurin ovikelloa rimpauttelemassa kera kauniin pyynnön, että laittaisi tassuja jyystämiin huonekaluihin, muttei hän avannut ovea. Kuulin kyllä hiippailevan oven takana. Kai joudun Heippalappu-linjalle. Mutta täytyy siihen kirjoitushetkeen etsiä hieman harmonisempi olotila.

Nyt kuitenkin ärsyttää. Monikin asia. Mihin siis kohdentaa kysymyksiä, joihin saisi kohtuullisen vastauksen. Niin, että vastaus on vastaus, eikä vain tuulesta temmattu "musta tuntuu"-ajatelma. Tai se, ettei asioita voi muka muuttaa noin vain. Kuitenkin näköjään voi.

1. Miten on mahdollista muuttaa lakeja niin, että asiat tulevat melkeimpä välittömästi käytäntöön??? Esimerkkejä: Eduskunnan palkankorotukset, jotka helpottavat pienen ryhmän elämää. Kiky, eläkeiän nosto, yms, mikä heikentää tavallisen veronmaksajan elämää, jotta sille pienelle porukalle riittäisi paremmin.

2. Miten on mahdollista, ettei joitakin lakeja kykene muuttamaan koskaan? Kun on kyse kellon vääntämisestä kesäaikaan. Kun on kyse kalleimman pummauksen muuttamisesta vähemmän kalliimmaksi, kuten esim. Sopeutumiseläke. Yms... Mikä helpottaisi näissä "Yhteisissä" talkoissa. 

Siinäpä ne tärkeimmät kyssärit vaan tuskin tulee mikään asia muuttumaan kuin vain huonommaksi toisille ja paremmaksi joillekkin, koska ei tiedetä muka muusta siinä vaiheessa, kun vaaleanpunaiset lasit isketään silmille. 

Kohta on vaalipäivä. Pressan palkoille joku. Äänestän, koska haluan vaikuttaa. Äänestän, koska se vaikuttamisen mahdollisuus on annettu. nämä vaalit menevät vielä, mutta kansanedustaja vaalit ovat muuttuneet lieväksi vitsiksi. Kelle haluat kukkaron ja ruoskan ojentaa? Mikään ei silti muutu. Ja jos muuttuu niin se ei parantavasti päivään edes vaikuta. 

 

Sitten viimeaikoina olen pohtinut suvaitsevaisuus ja rasismi. Minulla on mielipiteitä kyllä, myönnän. Mutta ne mielipiteet ovat yleisellä tasolla. Faktoja, jotka kuka tahansa näkee, kun kadulla kulkee. Tavallisena palkansaajana ja veronmaksajana pidätän oikeuden siihen mielipiteesen, että, kun maahamme paukahtaa kerralla tuhansia ihmisiä niin valittaminen ruuan mausta, palvelusta ja ylläpidosta lienee kohtuutonta. Pidätän oikeuden puhua sen mummon puolesta, joka yritettiin työstää silmieni edessä keskellä kirkasta päivää. En pidä itseäni varsinaisesti rasistina, joka huutelee kadulla ihon värin perään ja heittelee polttopulloja ihmisten koteihin. Saan olla huolissani tilanteesta, joka vallitsee ja kehittyy ihan ilman sitä jatkuvaa rasismikortin vetoa. Kuten esimerkiksi sitä, että kun täällä tosiaan on paljon ihmisiä roikkumassa vaiheessa, missä on helppo syrjäytyä, radikalisoitua, rikollisuuden ja turvattomuuden  lisäänyttyä näiden ongelmien kasvaessa. Miksi ei saisi olla huolissaan? Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen ihonvärin kanssa, mutta olipa se väri mitä tahansa, niin ongelmia on joka tapauksessa, kun suuri määrä tulee tietyin odotuksin paikalle.

Okei, kaverillani on ystävä. Irakilainen maahan muuttaja. Uutena vuonna juhlimme kimpassa ja kaverini sanoi, että tämä ystävä olisi halunnut tulla mukaan. hän itse oli kuitenkin evännyt pyynnön, että ei voi kun pidämme tyttöjen illan ja kaverinsa eli minä..., on niitä ihmisiä, joka ei ole rasisti, mutta.... Eli toisin sanoen minut siis esiteltiin rasistina. Olin loukkaantunut, mutten alkanut asiasta riitelemään. Kuinka voi ajatella noin mustavalkoisesti? Se sitten on joko tai. Miten niin? Tässä tapauksessa minut itseni oli lokeroitu johonkin tiettyyn lokeroon. Totesin vain, että kyllä minä käyttäytyä osaan ja jos jollain on ulkomaalainen ystävä niin totta kai kunnioitan sitä ystävyyttä ja pidän yleiset mielipiteeni ominani vallitsevasta tilanteesta. Yksilö tuskin niille mitään mahtaa. En itse ymmärrä niin kiihkeää lokeroimista kun puhumme faktoista. Yksi tarina ei tarkoita kaikkia, mutta jotkut eivät sitä näe sitten millään.

Noh, menin eräs lauantai kuuntelemaan musiikkia ja mukava fiilis tarttui ja viihdyin paikalla pitempäänkin. Tämä kaverini saapui yllättäen paikalle ystävänsä kanssa ja menin juttelemaan. Iloinen tunnelma kaikilla. Tämä irakilainen pyysi jossain vaiheessa numeroani. Totesin, että kävisikö mieluummin fb kaveruus. En ole kovin hyvä englantia kirjoittamaan enkä puhumaan ilman kasvoja. Olin ystävällinen ja tavallaan yritin todistaa tälle kaverillenikin, että kykenen kyllä keskustelemaan ulkomaalaisen kanssa. Vaikkakin olin jo sitä mieltä, että miehet todennäköisesti hakevat muuta kuin ystävyyttä. Noh katsotaampa. Ollaampas sitten vain kavereita. Eipä niitä koskaan liikaa ole. Tämä mies oli välillä tympääntynyt tai sitten tuijotti puhelintaan. Välillä jutteli niitä näitä ja välillä turisin muiden tuttujen kanssa. Menin kotiini ja kappas kummaa, kun viestejä alkoi sataa. Olet kaunis, haluan tavata ja sitätätää. Hymiöitä ja monologia. Hmmm... Ihan kiva juttu, mutta ei vaikuttanut kuitenkaan aidolta. Välillä jätin vastaamatta ja välillä jotain ylimalkaista välttäen millään tavoin sitä luuloa, että itse olisin kiinnostunut. Lähettämäänsä valokuvaan, jossa olimme molemmat nenä kiinni kännykässä totesin, että olemmekohan kenties sukulaisia, sillä kasvonpiirteet ovat niin samanlaiset... veliseni. Tapaamisiin ehdotin, että kun kaverini on mukana ja törmätään. Kiva juttu juu. Keskiviikkoiltaan mennessä viestejä on tullut jo toista sataa, joten oli pakko vähän kysäistä, että onkohan mahtanut käsittää hieman väärin. Hän on aivan liian nuori ja seurustellut kaverini kanssa ja olen kiinnostunut muusta. Siitä seurasi vastaväitteitä, koska olen sinkku niin tapaaminen olisi ok. Mutta kun ei kiinnosta. Kysäisin kaveriltani, että koska ystävänsä on vähän turhan innokas niin miten siis torjun ilman rasisti-korttia. Tuli myös vaikutelma, ettei hänen kiinnostus niin aitoa ollut. Taisimpa taas todistaa sen mitä alkuun ajattelinkin.On pakko vain saada joku vaikkei edes kiinnosta. vaikka oli paikalle tullut seurassa. Pikkuväännön jälkeen viesti kilkatus loppui. Jotenkin ahdistavaa silloin, kun ei ole tehnyt mitään sen eteen, että antaisi jonkun ymmärtää jotain muuta. Eri asia olisi, jos olisin kotiini kutsunut. Lirkutellut, hymyillyt viehkeästi yms. Mutta nyt olin vain kohtelias. En muuten kotiini kutsu tostanoin vain suomalaisiakaan jurnukkeita, joten olen sitte tosiaan kai lesbo. Itsemääräämisoikeudesta viis, joten jos et jaa kaikille niin jotain vikaa täytyy olla. Missä helkatin maailmassa me elämme, koska olen tämänkin kuullut???

 

Noh olen siis ihmisvihaaja ilman lakanatötteröä päässäni... Ihan selkeästi tappaisin kaiken erilaisuuden. Ajatelkoot minusta kukakin ihan mitä tahtoo, mutta ne ajatukset kaiketi enemmän heidän ahdasmielisessä päässään kuin miten oikeasti minut ja kokemukseni tuntee.

 

Kuin pisteenä iin päälle pieni karvakamukin ilmaisi minulle kuinka paska olen. Se puski sylissäni. Kehräsi, hyöri ja pyöri. Hyräilin sille hiljaa "I love you baby"-kappaletta. Yhtäkkiä se jämähti katsomaan suutani. Naukaisi ja näykkäsi nenästä ja suuttuneena häippäs. On muuten välillä itsekkin vaikeaa sietää itseään, koska olen jopa eläinrääkkääjä.