Näin pitäis olla... Siis tämä fiilis. Olen kuin positiivisuuden oppikirjasta. En oikeastaan tiedä mistä tämä kasvava tyytyväisyyden tunne johtuu. Ei oikeastaan ole edes mitään pätevää yksittäistä syytä. Ehkäpä monenkin asian summa. Minä vain hymyilen itsekseni. Hassua. Sinänsä mitäpä sitä analysoimaan, mutta toivon hartaasti, että tän fiilarin saisi säilyttää piiiitkään.

 

Olen iloinen, kun toi kurssi loppuu. Vaikka se on antanut todella paljon ja olen oppinut ihan huikeasti ja olen melko ylpeä itsestäni, että olen kiltisti jaksanut taapertaa työn ohella, olen iloinen, että pääsee vihdoin kohta normaaliin rytmiin kiinni. Näyttelypäivämäärää ei ole vieläkään, mutta teen tuotokseni siitä huolimatta loppuun asti. Saatiin viime viikolla koevedokset käteen. Ihan oikealle paperille, oikeasti tarkasteltavaksi. Pari kuvaa poistin suunnitelmasta. Voi olla, että yhden otan takaisin tilalle. Muutan hieman alkuperäistä aihetta. Ja se on siinä. Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus hieman värejä korjailla ja tehdä yhdestä teoksesta, johon tulee monta kuvaa, lopullinen versio. Se idea vähän elää taitojen mukaan, mutta veikkaan, että tulee ihan hieno juttu. Olipa sitten millainen onkaan.Pari viikkoa juoksua ja se on sitten tosiaankin pikkurutistusta ensivuoden puolella valmis. Ihanaa. Oppimisen ihanuuden lomassa oman opettajan toiminta ei niinkään ollut täydellistä, mutta sittempä siitäkin pääsee. Täytyy sanoa, että on se hulppee tunne, kun saa työnsä jo tähän pisteeseen. kuvat ovat jo nyt aika kauniita.

Olen iloinen, kun sain liikunnan kipinän takaisin. Meillä on pikkujoulut tulossa ja sovittelin vaatteita. Otin niistä jopa kuvia ja videoita, että näen miten istuu. Kyllä sen huomaa, ettei kauhean aktiivinen liikunnan suhteen ole ollut. En kuitenkaan ole onneksi asettamallani kipurajalla painon suhteen. Mutta paikat löystyy selvästi, jos ei tee mitään. Viikolla intouduin tekemään lenkkejä vesisateessa ja tänään kävin salilla. Kunhan pääsee normirytmiin niin on helpompaa sisäistää syöminenkin järkevämmäksi. väsyneenä tulee herkkujakin popsittua muka hyvällä syyllä enemmän. Jotenkin syksy on ollut nihkeää liikunnan saralla. On ollut migreeniä, jalkakipuja siellä täällä, käsi kipeä ja milloin mitäkin. Tänän ei satu minnekkään. Kaipa sekin onnellistaa jonkin verran.

Vaatteista en ole niin hirmuisen onnellinen... Kumma juttu, ettei niitä vain ole. Ja vaikka olisikin niin väsähtäneeseen olemukseen ei vain istu mikään. Tukka on harmaantunut ja kaipaa kipeästi päivitystä. Mutta tadaa... tänään varasin ajan eheyttämisosastolle ja saan viikolla uuden pään. Vihdoinkin. Olen raaskinut viimeksi sijoittaa joskus ikuisuus sitten.

Hemmottelin itseäni jo toista viikonloppua. Tein kauneushoitoja erinäisillä tököteillä ja iho alkaa kirkastumaan. Itsestä pitäisi muistaa pitää jatkuvasti huolta vaikka olisi kuinka kiire.

Rahasta sain hitusen stressiä. Tai siis sen puutteesta. Taidepläjäykset tulevat kuitenkin luultua edullisemmaksi. Tein budjetin ja kohta on veronpalautuksetkin. Jotenkin kaikki vain lutviutuu, kun hetkeksi pysähtyy ja pohtii hieman minne ne kaikki syytää.

Koti on muokkautunut mukavaksi. Makkarin feng shuit saivat kisultanikin hyväksynnän. Käänsin siis vain sängyn ja nakkasin lipaston oikealle paikalleen ja petiin pomppasi samantien pieni kehruukone ja jäi sinne nukkumaan. kuin merkiksi, että nyt on hyvä. Näin se pitää olla. Eteisen pari taulua odottaa ripustustaan. Olkkariin taidan paneutua vasta sitten, kun nuo karvakamut tuosta vähenee.

Kynttilät.  Rakastan niitä. On ollut niin ihanaa poltella kynttilöitä iltaisin. Ja kumma kyllä myös päivänkin valossa, koska on niin hämärää. yksikin saa ihanan tunnelman aikaiseksi. Ripustin jouluvalotkin. Ilmeisesti naapurit odottivat, että kuka kehtaa ensiksi, sillä heti kun laitoin niin alkoivat muutkin niitä ripustella. On huojentavaa odotella joulua, kun tietää, että silloin on pitempi vapaa ja saa kunnolla rentoutua. Suunnitelmissa olisi lomalla musiikillinen pläjäys P:n kanssa. Vähän erikoisempaa totuttuun.  Kunhan liput vain saadaan.

Olen iloinen, että olen ollut aikaansaava. Kaiken kiireen keskellä, olen tehnyt kotiremppaa, leiponut... Viimeksi muuten eilen ja tänään elämäni parhaimmat sämpylät. Kaurapuuron jämät melkein puolet taikinasta. Porkkanaraastetta, siirappia, suolaa, vehnäjauhoja ja oliiviöljyä. Kunnolla vaivattu, mutta vähän märempi taikina. Puolitin ja laitoin puolet jääkaappiin odottamaan aamua ja puolet nostatin ja paistoin illalla. En tiedä miksi, mutta ei ole ikinä onnistunut noin hyvin.  Laihuushaaveissani söin niitä eilen viisi ja podin ähkyä. Aamulla riitti yksi. Lisäksi olen käynyt siellä ja täällä. Kuvannut tosin melko vähän, mutta opetellut tietsukkajuttuja sitäkin enemmän. 

Olen iloinen, koska viitseliäisyyden keskeltä kaivoin itselleni rauhoittumisaikaa... Tosin keskityn hetken päästä tietsukan ihmeisiin, mutta silti. Ilman minkäänlaista kiirettä. Melkein on ol, että olenko unohtanut jotain tärkeää.... 

Tästä ei oikeastaan puutu kuin se punaviini. Jos en olisi tällä hetkellä niin persaukinen niin ei puttuisi sekään. Noh ehtii sitä sitten myöhemminkin.

Nyt ei kaipaa edes mitään sutinoita. Olisiko silloin näin harmonista?

Laatuaikaa :)