Pari vuotta sitten yksi kaapinovi keittiössä jäi käteeni. Retusoin viime vuonna kuluneisuutta kalvolla ja ihan siisti tulikin. Jostain syystä vetimien hankinta on kuitenkin jäänyt. Ehkäpä hyvä niin. Nyt jäi jo toinen kaapinovi käteen ja kolmannen irroitin suosiolla. Jokin aikaa sitten tiskikoneeni sanoi poks ja utta en aio hankkia. Oikeastaan se unohtui kokonaan kunnes alkoi haista. Sain sovittua kyydityksen sorttiasemalle ja painiskelin irroittamisen kanssa. Kumma juttu, että vaikkei ole tarpeellisia työkaluja niin sainpas ihan käsipelillä mutterit letkuista auki. Pähkin ja pöhkin ja niin ne vain tahdonvoimalla ja pienellä kikkailulla irtos. Raahasin koneen kerhohuoneelle pariksi päiväksi odottelemaan viimeistä matkaansa. Tietenkin sain suojaamisesta huolimatta jäteveden leviämään pitkin lattioita ja haju oli melkoinen. Ankaraa siivousta ja homma valmis. 

Nyt tuo pikkukomero on jotenkin vajaa. Alkuperäistä kaapinovea ei voi paikalleen laittaa sillä uunin ja jääkaapin mahdutus-prosessissa tila kapeni hieman. Tiskin aluskaappi on nyt avoin ja maustehyllyn ovikin sanoi itsensä irti. Haluaisin muuttaa....

Ehkäpä taidan sijoittaa muoviverhoon ja lisäkalvoon, että saan hieman siisteyttä kehiin. Mutta mistäpä keksisin jotain tiskikoneen tekemälle aukolle? Saisin tilan hyötykäyttöön... hmm. Jospa näin ääneen pohtisin niin ratkaisu melko todennäköisesti köpöttelee eteeni jotenkin yllättävästi aina niinkuin ennenkin. 

Keskeneräisyys on kuitenkin ärsyttävää. Yleensä haluan tehdä kaiken heti. Kerralla ja kunnolla. Tässä kohtaa raha kuitenkin puhuu.

Toinen hiertävä keskeneräisyys on lyhytelokuvani. Harkitsin jo sitäkin, että jätän kylmästi tekemättä. En vain saa sitä aikaiseksi. Utelin ihmisiltä lähialueelta rekvisiittaa lainaksi, ettei kaikkea tarvitsisi ostaa. Vain yksi vastasi ja hänkin asuu niin kaukana, että seutulippujen hinnalla edes takaisin pariin kertaan saan ostettua jo osan ainakin romppeista kirppikseltäkin. Ei vain kaikkea viitsisi ostaa nurkkiin pyörimään ja toisaalta ei viitsisi aina maksaa tavallaan tyhjästäkään. Pari kymppiä yhden pikkuauton, parin lehden ja kattilan lainasta on aika paljon matkalippujen muodossa vaikkei muuten mitään maksaisikaan. Kiitin ja peruutin.

Haluaisin toteuttaa toisenkin suunnitelman, mutten pysty tekemään sitä yksin. Tarvitsisin avustajaa. Homma ei sinällään ole kovinkaan monimutkainen. Kunhan ohjeita kuuntelee ja toimii niiden mukaisesti. Virheisiin on varaa, ne eivät edes maata kaada. Olen muutaman saanut innostumaan, mutta kun toimintaa tarvitsisi niin ei saa sitten millään.

Pari muutakin ideaa on muista kiinni. Mutta jostain syystä kun jokin on jostain muusta kiinni, se jää toteutumatta. 

Nyt on vähän ikävä kouluunkin. Ehkä pitäisi mennä vaikka johonkin taidenäyttelyyn tai jotain....

Kaipa se on tunnustettava, että tuon kolmen koplan kohtaaminen eri muodoissa sai kuin saikin alavireiseksi. vaikka kuinka yrittäisi olla sivuuttaa. Kävin kyllä salilla ja uimassa, mutta jotenkin sellainen "En uskalla innostua mistään"-fiilis. Nyt vielä keittiön ankeus ruokkii alavireisyyttä entisestään. Olinkin lomalle lähtiessä vaikkakin väsynyt niin kuitenkin tyytyväinen. Ensimmäinen loma tiedossa ilman näitä aiempia ankeuttajia. Eipä se sitten ollutkaan mahdollista tälläkään kertaa. Hassua sinänsä, kun en tehnyt elettäkään itse, että olisin jotenkin vaikuttanut yhteydenottoihin. Puun takaa bombs.... Aina ja vaan..

Plääh. Mitäpä tässä märehtimään. Vaikka vähän ripsottelee niin jospa heittäytyisi pyörän selkään ja kulkeutuisi sinne minne tie vie ja takaisin.