Sääntö, ei poikkeus. Edellisessä manailinkin kumma-kavalkaadin esiinmarssia. Noh täydentyi vielä yhdellä tapauksella.

Torstaina viestitteli ihku duunikaverini, joka viihdyttää itseään lähettelemällä naisille seksiviestejä (halusi ne naiset tai ei) pitääkseen virettä vaimon kanssa yllä. Perjantaina törmäsin kaupassa eksääni, joka ei yhdessäolo vuosina tainnut olemassaoloani kovinkaan paljoa huomata muulloin kuin poistuin huoneesta. Työläs tapaus.

Noh tuli lauantai ja pikkuretki oli kaupungille tiedossa. Suuntasin Alppipuistoon kuuntelemaan musiikkia. Joku Kalliolan rock-festari. Pyöriskelin jonkin aikaa alueella ja majottauduin hetkeksi muiden sekaan istuskelemaan. Jollain tapaa mukava ja viihtyisä ilmapiiri. En tosin tuntenut yhtäkään artistia. Jotkut jopa niinkin outoja, että ihmettelin sanaa "rock" festarimainoksessa. Enemmän sellaista pelimannimeininkiä ja rappia. Ajattelin jo poistuakkin, jos hetken kuuntelis vielä sen seuraavaa.

The Valkyrians... Jo soundcheck kuulosti lupaavalta, että hmm... tätähän voisi ehkä kuunnella koko setinkin. Taitaavat osata soittaa.Bändi aloitti hyvinsoitetun sekametelisoppansa hyvällä meiningillä. Ja se hyvä fiilis tarttui. Koko tienoo tuntui heränneen henkiin. Solisti pomppi edestakaisin lavalta yleisön luo... Hauska tyyppi. Hivuttauduin jostain kaukaa laidalta pikkuhiljaa lähemmäksi lavaa ja siellä seassa minäkin tanssin. Ei voinut olla tanssimatta. Ihana filis olla positiivisesti yllättynyt vaikka välillä joku biiisi meni Manchester-mainingillään meikäläisen ohimon ohi. Jorasin silti. 

Setin jälkeen pää hymyä täynnä siirryin bajamaja-jonoon. Tajusin, että oma puhelinhan se siellä laukussa raikaa. En tunnistanut numeroa, mutta vastasin. Setänihän se siellä soittaa. Sanoin jonottavani ja vuoroni on juuri, en pysty puhumaan. Enkä haluaisikaan. Aloitti meinaan tyylillä, että "Nojoo, ajattelin soittaa ja anteeks pyytää ja sitä rataa mitäpä kuuluu?" Kiva kun tuo anteeksi pyyntö ei edelleenkään kuulosta siltä, että tarkottaisi sitä. En ole setäni kanssa ollut väleissä sen jälkeen, kun ensiksi juovuspäissään sätti minua, että miksi ei ole poikaystävää. Mikä vika minussa on? Pakkohan tietenkin olla? Sitä olen ihmetellyt itsekkin, vaan ei edes kysyessä selviä. Tai juu, suuttuessani veemäinen, mutta mikä vika siihen, että pitää suututtaa. Noh setäni armollisesti halusi auttaa poikaystävänpuutteessa ja ilmoitti, että meidän pitäisi panna. Tunki kätensäkin persauksilleni. Silloin suutuin. Huusin niin kovaa pitkin pihoja, ettei kellekkään jäänyt epäselväksi mitä mieltä hänestä olen.

Jumaliste, se ihminen, jota pidin perheenjäsenenä. Isästäni seuraavana, ihmisenä johon voisin viime kädessä luottaa, käyttäytyi noin. Olihan se aina riitaa jonkun kanssa haastamassa, mutta tämä meni yli. Olin joskus kuullut arvostelua lapsettomuudestanikin. Haukkui eksäni tuhkamunaksi ja tämäkin oli sellaista kevyttä hauskanpitoa juhannusta viettäessä. Senkin vielä jotenkin kesti märehtimällä jonkin aikaa, mutta, että vielä kajoaa niin se on liikaa. Mikä ihme näitä ihmisiä vaivaa? Ja sitten vielä viitataan kintaalla, että mitä tää nyt muka on... kännissä ollut, eikä itse muista niin unohtaahan tuollainen pitää. Ja kun oikein kunnolla vääntää niin minusta se vika loppujen lopuksi löytyy.

Lopetin puhelun alkuunsa ja myöhemmin tuli viestiä, että hänellä on kova ikävä. Olkoot vaan. Tällaistakaan henkilöä en aio lähipiirissäni pitää. Miksi pitäisin. Pärjään ilmankin ja paljon paremminkin. Mutta nyt se hyvä fiilis katosi.Taas kun olisi ollut kivaa niin nämä muistuttavat olemassaolostaan.

Kummien kavalkaadi. Idioottien esiinmarssi. Mitä hittoa ne minusta nyt taas tahtovat?

Aloin ihmettelemään yhteensattumaa. Kolme kummaa, kolmena perättäisenä päivänä jostain menneisyydestä. Onkohan heillä joku romauttamiskohteiden pula vai mikä?Nuo pari ovat vieläpä valitsematta maailmassani vaikuttaneet. Joku itsetuntokriisi, että on pakko yrittää saada luikerreltua takaisin elämääni vain... siis miksi? Eksä nyt vaan saamattomuuttaan on ollut elämääni hankaloittava, mutta nämä kaksi. Työkaverini ja setäni. Jollain lailla silkkaa pahuutta. On pakko kaivaa toisesta ensin vikoja ja seuraavaksi aletaan alentamaan ja häpäsemään.

Jonkin aikaa se paskafiilis kestikin. Tapasin kuitenkin entisen työkaverini vielä pitkästä aikaa. Käytiin parilla, vaihdettiin kuulumiset ja valuin kotiin päin,. Päätin vielä piipahtaa paikallisessa jälleen kerran ihmettelemässä mitä täällä itseasiassa oikeastaan teen. Lauloin pari kappaletta ja lähdin valomerkin räpsyessä kotiin.

Kun tulin ovesta ulos niin seinään nojaili joku tyyppi. Saan varmaan rasistin leiman, mutta siis joku näitä maahanmuuttajia. Kävelin ohi ja olin hetken kävellytkin kun huomasin, että joku seuraa. Tämä tyyppi sanoikin, että hei odota vähän. Käännyin ja vastasin melko tiukasti, että -"Miksi seuraat minua? Soitanko poliisin vai lopetatko NYT?"- "Miksi sina soita poliisi?" -"Jos sinä seuraat minua nyt yöllä niin soitan poliisin". Kaivoin puhelinta laukusta...-" Minä tahtoa vain tutustua sinuun". - -"Kuule minä en sinuun ja lakkaa seurailemasta naisia öisin". Tyyppi lähti nopeasti. Tuijotin tiukasti silmiin koko sananvaihdon ajan. Taisin olla hänelle liian selvä. Alkoholia olin nauttinut pitkällä aikavälillä vähemmän. Sain ilmeisesti vakuutettua, että on tosiaan viisasta ottaa hatkat. Mutta entäs joku nuori likka, joka lähtee tinassa kotiinsa. Ties mitä voi tapahtua. Tällaiset kohtaukset ovat kyllä niitä, jotka saa ajattelemaan näistä negatiivisesti. 

Herättää meinaan väistämättä kysymyksen, että henkilö, joka on hakenut turvapaikkaa ja "on henkensä edestä paenut kotimaastaan" odottaa baarista poistuvia naisia seuratakseen heitä, eikö muka ymmärrä koko tilanteen pelottavuutta sitä naista kohtaan? Ajat ovat muuttuneet. Ennen ei yksin kulkeminen illalla pelottanut, mutta jatkossa taidan turvautua taksiin. 

Pääsin turvallisesti kotiin ja hyvä niin... Puhelimessa oli meinaan loppunut akku jo monta tuntia sitten. Ehkäpä tämä kolmen koplan aiheuttama kiukku sai itselleni sitä jämäkkyyttä, etten totta vieköön aio kenenkään antaa seurata perässäni.

Sunnuntai-iltana alkoi tekemään mieli jäätelöä. Hakumatkalla huomasin täysikuun. Niin kaunis se on, mutta maineensa veroinen totta vieköön. 

Onneksi tuli lämmintä. Pari päivää olen makoillut auringossa. Uidenkin. Pari löysäilypäivää ja sitten taas projekstien pariin.