Huh.. Kahden viikon raju flunssa takana päin. Hiema on voimaton olo vieläkin. Nukuin juuri vuorokauden ympäri ja kroppa huutaa liikettä. Tänään aion aloittaa suunnitelman mukaisen kuntokuurini. Toki rauhallisemmin kuin ajattelin. Suunnitelmissa oli, että kun koulu jää tauolle, alan käymään salilla vähintään kahdesti viikossa ja päivittäin edes pienikin kävelylenkki.

Suunnitelmat ottivat takapakkia. Flunssa vei voimat. Olin viime viikolla töissä, mutta jokaisen työpäivän jälkeen olin kuin jyrän alla käynyt. Perjantaina turvauduin puolikkaaseen pekkaseenkin, sillä tiedossa oli treffit. 

Kuumeessa makoillessa edellisellä viikolla, hairahduin Tinderissä plarailemaan pikselipäitä. Jonkun kanssa juttelinkin hetken vain huomatakseni, että on nämä tosiaan ihme populaa... Miksi jaksan nähdä edes sormenpyyhkäisyn verran vaivaa.

Joku heppu otti yhteyttä ja vastailin hetken aikaa. Normaalisti sorrun itse pitkiinkin viesteihin, mutta nyt hyytelöityneenä aika minimalistista jorinaa. Aiheet olivat niitä näitä ja yhtäkkiä tämä pisti monella huutomerkillä varustettuna, että on kaverillaan kylässä, ettei ehdi nyt kirjoittelemaan... moi moi moi!!!!!! Ahaa, ok. Kyläilkööt rauhassa. Minäkin koetan päästä kaupasta pikkuhiljaa kotia päin. Seuraavana päivänä laittoi viestin, että saisko nyt olla rauhassa, kun on neljä tuntia ollut ulkoilemassa. (Huutomerkki, huutomerkki, huutomerkki). En edes viitsinyt vastata. En ollut pitänyt aiemman ilmoituksen jälkeen mitään yhteyttä eikä ollut tarvetta pitää nytkään. Koetin lepuuttaa, mutta kai olemassaoloni oli tällekkin liikaa. 

Myöhemmin päivällä tuli joltain muulta simppelisti utelu, että lähdetkö kahville. No mennään, kun ei ole muutakaan tekemistä, jos flunssani ei haittaa. lähdin asenteella, että mikäköhän adhd, pilleripää, mielialahäiriöinen tälläkertaa mahtaa olla kyseessä... No ei kahvittelu kai pahaa tee. 

Olinkin positiivisesti yllättynyt. Paikalla oli kohtuu siisti, ihan hyvännäköinenkin kaveri. Rauhallinen ja tulimme juttuun heti. Niinkin hyvin, että kysyi parin kupillisen jälkeen, että lähdetäänkö ajelulle, kun on uuden auton hommannut. No mennään. Oli todella kiva päivä. Kävimme Porvoossa asti. Jotenkin sen hemmon seurassa oli mukavaa. Juttua riitti ja huomasin, etten edes aja pelkääjän paikalla. Rentouttavaa suorastaan. 

Tapasimme viikolla uudelleen ajelun merkeissä ja pidimme yhteyttä muutenkin pitkin viikkoa. Olin hieman hämmentynyt. Tyypissä ei ollut mitään kummallista. Oikeastaan kummallisisnta olikin juuri se, että voiko tosiaan kerrankin olla niin normaali tyyppi nettideiteiltä tullut eteeni, jonka seurassa jopa viihdyn......No ei se ole mahdollista (Huutomerkki ja läjäpäin kysymysmerkkejä)

Otin puolikkaan pekkasen perjantaiksi. Olimme sopineet viettävämme illan yhdessä. Tehdään hyvää ruokaa. Nautitaan parit siiderit ja piipahdetaan vaikka paikallisessa, jos siltä tuntuu. Kävimme kaupassa ja istua turistiin parvekkeellani. Oli vielä ihan mukavaa. Mutta tämä heppu kaivoi laukustaan vodkapullon ja kiskoi sen huiviinsa melko nopeaan tahtiin. Joi lisäksi mitä oli tarjolla ja kertoili siinä kuinka on puukosta saanut. Ajellut kännissä onnettomuuteen asti, kasvatti kannabista ja nautti sitä päivittäin ja kiroili, ettei ollut ottanut mukaan. Kertoili kuinka on käynyt sen ja sen paikan ryöstämässä jne. Alkoi tuntua siltä, ettei tämä ollutkaan ihan sitä mitä ajattelin. Sanoinkin sen ääneen. Sovimme, että voi olla yötä ja poistuu seuraavana päivänä, kunhan selviää. Koetin yöllä nukkua niin johan se pomppas päälleni, että voi hieroa selkääni. Sitten alkoi jyystämään selkää niin älyttömällä voimalla, että sattui. Komensin lopettamaan ja onneksi lopetti. Puri kuitenkin käteeni kunnon hampaan jäljet. Siis täähän on ihan sekoboltsi. Pyysin rauhoittumaan ja yhtäkkiä ilmoitti, että käy kotonaan hakemassa marihuanaa niin voi rauhoittua. Totesin, että, jos lähtee kännissä ajeleen niin takaisin ei tarvitse tulla. Kuuntelin, kun ovi kävi ja nukahdin siihen ajatukseen, että vihdoin tämä huusolli rauhoittui. Heräsin aamulla ja huomasin, että tämä hemmo nukkuu vieressä. Siiis niinkuin mitä, että!!!!!!! Oli napannut avaimeni, käynyt kännissä ajelemassa ja tuli takaisin.Pääseeköhän tosta eroon, muuttuuko väkivaltaiseksi jne.

Kun heräsin niin hemmo pomppasi keittelemään kahvia. Teki aamupalaa ja touhusteli keittiössä. Kuuntelin jokaisen rapinan todella tarkkaan... heiluuko kohta veitsen kanssa. No ei nyt sentään. Kysyi hetken päästä, että haluanko vielä tavata. Kyllä siinä ajatukset risteilivät, että miten kertoa jollekkin aineissa olevalle sekopäälle, joka leikkaa kurkkua juuri, etten ikinä halua olla missään tekemisissä. Otin riskin kuitenkin ja totesin, että on tämä vähän turhan rauhatonta minulle. Ok, hän nauttii aamupalan ja lähtee. Istuskeli sitten parvekkeella ja huuteli jollekkin urheilijaryhmälle. Silloin mulla pärähti. Tiuskasinkin, että nyt hemmettiin täältä. Mun partsilta ei huudella aamutuimaan yhtään minnekkään. Kaveri ymmärsi, mutta totesi, että olen ihme nillittäjä ja lähti. Vihdoinkin! Tarkistin asunnon. Mitään ei oltu viety. Avaimet tallella... huh.

Väsähdin. Nukuin vuorokauden melkein putkeen. Flunssa katosi. Kai säikähtikin ja häippäsi sekin. Siis onko tosiaan niin, ettei ole olemassa ns. "Normaalia" ihmistä, jonka voisin kohdata (pari biljoonaa kysymysmerkkiä). Jos tapaan kohtuu rauhallisen tyypin, jonka luulen olevan ihan fiksu, onkin sitä vain kannabiksen ansiosta ja todellisuus onkin ihan jotain muuta. Romantiikka ja hellyys on sitä, että nuijitaan selkä mustelmille, purraan iho verille...... ? Ollaan ylpeitä siitä, montako ikkunaa on tullut hajoitettua jne. jne....Joillekkin on suurin tavoite rikkoa luottamus, joillekkin se on suuri meriitti, kuinka paljon saa kupattua, olipa sitten syöden, juoden tai muuten vaan rahallisesti.

Neljä kuukautta treffitöntä aikaa ja kun vihdoin jonkun tapaa niin lopputulos on tämä. Onko tosiaan niin, ettei luoja, kohtalo vai mikä lie halua tai aio koskaan ikinä eteeni mitään muuta kantaa kuin sekopäitä?

Olen nyt vain vihainen. Osittain itseeni, että en suostu ajattelemaan tavatessa, että kaikki olisivat noin sekaisin. Vihainen siitä, että tuo on normaalia.

Mikä sitten olisi normaalia itselleni. Millainen olisi "normaali ihanne mies"? Ei tarvitsisi olla absolutisti, mutta pään sekoittaminen ei ole päivittäinen tavoite. On kiinnostunut eri asioista. Muustakin kuin omasta navastaan. Ihannemies ymmärtäisi naisen olevan samanarvoinen kumppani. Muutakin kuin omien tarpeidena tyydyttäjä. Ymmärtäisi, että sillä toisella on aivot ja tunteet. Ei tarvitse olla rikas, mutta pärjäisi omillaankin. Osaa pitää huolta itsestään. Olisi hauska eli aivoissa olisi älliä muuhunkin kuin vitsikirjan ulkoa opetteluun. Osaa asioita (olen vieläkin tyrmistynyt erääseen tapaukseen, joka ei osannut vettä keittää). Pitää ympäristöstään huolta (koti ei ole kaatopaikka). Viettää kanssani aikaa ja ottaa myös oman tilansa, muttei petä. Jostain syystä oma aika tarkoittaa näille kummajaisille useinmiten sitä, että täytyy panna muitakin. 

Tiivistettynä: Omaa käyttökelpoiset aivot, käytöstavat ja moraaliarvot ovat kunnossa. Tarvitseeko muuta?

Noh. Kuntokuurille pikkuhiljaa. Ulos kävelemään. Siellä on kesä.