Olen välillä toitottanut uskonnoista. En siis julista minkään yhden uskonnon nimiin, mutta joku juttu on olemassa, mihin uskon. Sille vaan ei ole nimeä. Jokin meitä ohjaa, näyttää suuntaa. Välillä koettelee, mutta nyt viimeaikoina on selvästikkin ohjaillut kulkemaan oikeita reittejä, joista olen poiminut iloa. Välillä täälläkin manailen kohtalomikälien oivalluksia. Varsinkin silloin kun tapahtuman merkitys ja varsinkin sen, että mistä näitä piisaa yhden ihmisen eteen niin älyttömän paljon. No välillä muistan kiittää ja nyt se on töninyt eri henkilöiden muodossa ihan virkistävälle tielle. 

No tämä puhkikin kulutettu aihe... valokuvaus on yksi reitti. Tapasin siis henkilön, jonka mukana tutustuin pikkuhiljaa harrastukseeni. Kun olin kuvaillut ja laittanut niitä näytille, sain vinkin mennä kouluun.... ja se on poikinut vaikka sun mitä. Iloa roppakaupalla ainakin. Minä uskoin, että tämä on mun juttu. Olen koko ajan luottanut itseeni, että tulen olemaan tässä jopa hyväkin. Pari juttua olen löytänyt, mitkä kiinnostaa ja niitä aion kehittää enemmänkin. Eli jatkossa lisäkursseille vaan.

Viikolla kävimme läpi edellisviikon tunnin saalista. Ja totta tosiaan opettaja hehkutti yhtä kuvaani näyttelykelpoiseksi. Ilmoittaa sen johonkin kilpailuunkin. Kuva tuli puolivahingossa, mutta mitä ilmeisemmin omaan jonkinlaisen hajun olla kartalla silloin kun kohteena on ns. tekeviä ihmisiä. Jollain lailla ennakointi on ytimessä. Vaikeaa selittää. Toisaalta ihmiset ovat aika ennalta arvattavissa, tekivätpä mitä tahansa. Kahta samanlaista kuvaa ei kuitenkaan tästä touhusta voinut millään saada ja kävi ihan älytön tsägäkin. Innostuin valomaalauksesta ja olen hommaillut jos jonkinlasta valonlähdettä. Paria henkilöä olen houkutellut mukaan juoneen. Jos pari ryhmää saan aikaiseksi niin syksyllä ja talvella riittää puuhaa.

Toinen reittini, mitä olen kuljeksinut on oma hyvinvointini. Vaikka paino on heilahdellut talven ja kevään aikana, olen taas saanut rytmiä takaisin kiinni. Vaikka puntari on ilmeisesti rikki ja nauliintunut yhteen kohtaa, huomasin joidenkin vaatteiden entisestään löystyneen. Eilen kokeilin tavoitehousujanikin ja ne mahtuivat päälle. Kummat housut... ostin ne muutama vuosi sitten ja myyjä kehoitti ottamaan numeroa pienemmät, koska ne löystyvät paljon. No minähän otin. Käytin kerran ja teki ihan älyttömän tiukkaa. Sitten lihosin ja kiroilin, että olisi pitänyt ottaa ne vieläkin isommat. Kun laihduin, ei ne mahtuneet päälle silloinkaan kun olin eniten laihtunut. Jotain kummallista tapahtui kuitenkin eilen... pengoin kierrätykseen meneviä vaatteitani ja piruuttani kokeilin. Se on jokin säännöllinen rituaali ollut. Kokeilen ja manailen myyjää, ettei 20 kiloa kevyempänäkään mahdu hymph. Mutta nyt mahtui ??? Ja juuri sopivana. Nämä ovat näitä iloja, mitkä kantaa eteenpäin. Oikeastaan en ole nyt himoliikkuillut. Kerran viikossa vain. Mutta olen tarkkaillut vähän enemmän syömisiä. Oikeastaan annoskokoja aavistuksen pienemmäksi ja karkkipäivän palautin takaisin. vähän siinä lipsuu, mutten kerkeä nyt ahdistumaan. Kulutuksen mukaan sallin herkut kuitenkin. Jottei elämä liian harmoonista olisi niin polvi sanoo poks ihan kohta. Se on kertoillut pitemmillä kävelyreissuilla aina vain enempi. Mieli on virkeä. Ei ressin ressiä. Ja sekös vain hymyilyttää.

Kolmas mikä aina muistuttaa tästä kummauskostani ovat tavarani. Sinkkuuteni alkuajoista lähtien aina... siis jokaikinen kerta kun olen alkanut kuluttaa aikaani, johonkin kummasuhteeseen, on jotain hajonnut. Ekan heebon kohdalla hajosi laseja. Muutama kpl. Kun nostin pöydältä niin reunat lähti ja pohja jäi pöydälle. Silloin poltin ikivanhalla ja huippuhitaalla hellalla pikavauhtia puuron pohjaan ja sellaista pikkuongelmaa. Toisen heebon kohdalla hajosi läjäpäin kenkiä ja ompelukone. Ai niin ja tiskikone ja varmaan paljon muutakin. Kolmannen kohdalla ei tainnut mennä kuin parit klopot, mutta laukkuja sitäkin enemmän. Lempireppuni romahti ja vielä enemmän lempparini, haprulaukkuni sanoi itsensä irti. Ja pari vähemmän lemmekkäämpää. Reppua ja hapsulaukkua käytin suutarillakin, mutta ne molemmat menivät rikki niin, ettei voinut käyttää. Repun vielä kestin, mutta ilman sitä hapsuketta olen ollut orpo. Ostin sen Thaimaasta ja vastaavaa en ole nähnyt ikinä missään. Paitsi nyt.

Lauantaina päätin lähteä harjoituttamaan harrasteitani ja suuntasin Lintsille. Siellä oli rokkitanssi-kilpailu. Oli jäätävän kylmä, mutta itsepintaisesti laitoin kesäkamppeet päälle. Olin aivan jäässä, mutta tunkiessani laukkuuni arvalla voittamaani säästöpossua (juu, sekin on vinkki) , löysin vahingossa pakkaamani boleron. Päällä oli yksi jo valmiina ja puin tämänkin. Tarkeni taas.

Tanssijat olivat aivan ihania. Heistä tarttui riemua itseenikin. Fiftarivaatteissa vain on sitä jotain. Kuvia katsellessa hyvä fiilis tarttui uudelleen. Ihana katsoa ihmisiä, jotka nauttivat siiitä mitä tekee. Muutama loisto-otos tulikin. Kun olin jokusen tunnin värjötellyt olin valmis poistumaan. Maailma kylässä-festareilla voisi piipahtaa. Siellä oli teltassa sen verran lämpöä, että tarkeni. Ensimmäisen kerran tutkailin esillepanoja tarkemmin. Jotenkin koko alueella oli tänä vuonna todella lämminhenkinen ja rento fiilis. Aiemmin siellä on aina ollut joku juttu mikä tökkii tai fiilis on kolkomman puoleinen. Ulostin teltasta, zuppailin hetken ja sitten mä sen näin. Hapsulaukku!!! Tutkailin hetken ja laukku oli tismalleen samalla tavalla tehty, paitsi ehkä tukevammatkin saumat. Aavistuksen isompi... IIH...Sovittiin hinta ja oli pakko marssia ees taas automaatille vaikka polvi oli jo sitä mieltä, ettei tässä mitään laukkujen takia aleta automaateilla ramppaamaan. Mutta minä halusin tuon. hain rahat ja tein kaupat. Nyt minä en ole enää orpo. Kuulostaa varmaan pöhköltä, mutta joku juttu, minkä koet omaksesi on melkeimpä sama kuin raaja. Jos se katoaa tai menee rikki niin ei hyvä. Vähän sama juttu kuin puhelin. Jos puhelin on jäänyt kotiin niin on jotenkin vajaa.

Niin.. mun on pakko ajatella näin, että joku minua kuljettaa. Välillä vaistot, jotka ovat AINA oikeassa, vaikken suostu itsekkään useinmiten uskomaan. Jos sen taidon tosiaan oppisi, että luottaisi vähän paremmin.... Miten se muuten voikin olla niin voimakkaasti oikeassa??? Välillä vain kuljen summan mutikassa ja kappas, edessä on sitä ja tätä. Festareilla olisi ollut jonkin sortin rajatieto-operaattori ja olisi tulkinnut auroja ja muuta vastaavaa rahasta. Ennen olin noista kiinnostunut, mutta jostain syystä en enää niihinkään usko. 

Jaahas, nukkuilemaan ja viimeisestä kouluviikosta nauttimaan ennen koululomaa.