Aika tapahtuma täyteinen on ollut tämäkin kevättalvi. Kaiken näköistä on kohdalle taas sattunut.Osa on  yllättänyt ja osa taas ei yllätä... tai yllättää kerta toisensa jälkeen, kuinka toi miehisen ajattelutavan köyhyys voi aina yllättää. Oikeastaan taidan tällä kertaa niputtaa tarinani erilaisiin diagnooseihin... Onhan näitä "Tee se itse"- psykiatrille taas jonnii verran osunut.

Ihastuminen: Tapasin tammi-helmikuun vaihteessa uuden tuttavuuden. En aluksi ollut kovin innoissani iän suhteen. Annoin kuitenkin mahdollisuuden niin itselleni kuin hänellekkin. Markkinapuheet "empaattisuudesta" ja ajan järjestämisistä oli yksi seikka siihen, että aloin pikkuhiljaa innostumaan. Tapaus oli kiinostava kaikin puolin ja yhteiset hetket yllättivät itsenikin kuinka hyvin viihdyn toisen seurassa, joka on niin samanlainen, mutta erilainen. Innostuin luovuudesta, jota olin kaipaillut itseänikin ruokkimaan. Ajatukset lensi ja naurua riitti.

Rakastuminen: Voi jummi, mä todella pidän tästä ihmisestä. Ja hän pitää minusta. On helppoa olla iloinen ja tehdä toisellekkin hyvää ihan vilpittömästi siitä tunteesta, että se on kivaa ja tältä varmasti saa sitä arvostusta takaisin. Tietty aina sellaista paikkansa hakemista uudessa suhteessa on. Mutta tässä kohtaa nielin muutamat lipsahdukset, mitä meinasi suustani päästä. Tästä täytyy pitää kiinni. Tutustuin hänen tyttäreensäkkin. Sellaiseen valloittavaan ja ihanaan nelivuotiaaseen. Se pikku paketti rosmosi sydämmeni täysin. Hymyilen nytkin kun hänestä kirjoitan. Kun tämän tapaamisen jälkeen menin kotiin.. tirautin kyyneleenkin liikutuksesta. Jes, mä olen vihdoin löytänyt jonkun sydämmestä kolon, missä itsellänikin on hyvä olla.

Onnellisuus: Jotenkin on vaan niin lystiä, kun on jonka näkemistä kovasti odottaa. Tämän herran luomistöistä nauttiessa olen ylpeä ja onnellinen, että minulle niistä kerrotaan. Kroppakin toimii ja se on edelleen jatkanut keventymistään. Nyt jo 20 kg. Nostaa mielialaa, kun vaatteet alkavat näyttää kauniilta päällä. Ellei jopa liian isoilta. Flunssaa lukuunottamatta maailma on mallillaan. Näin vahingossa edellisen vuoden katastrofiakin salilta tullessa. En meinannut ensin tunnistaa, mutta olemuksessa oli jotain tuttua. Kiinnitin ensin huomiota henkilön epäsiisteyteen. Ensimmäinen ajatus olikin, että onpa tossakin melkoisen epäsiisti tyyppi varmaan joku asunnoton. Risuparran alta tunnistin tutuksi ja minua rupesi hymyilyttämään. Luojan kiitos pääsin tosta eroon ja mulla on paljon parempaa. Se fiilis sai mulle vihdoin sen fiiliksen, että ton tuomat pettymykset totisesti voi unohtaa ja jatkaa elämää. Ja nauttiakkin siitä.

Pettymys: Pikkuhiljaa tämän nykyihastuksen tuntemisen edetessä aloin huomaamaan kuitenkin sellaisia seikkoja, ettei kaikki ole kuitenkaan ihan sitä miltä näyttää. Viihdyn kyllä ja rakastankin... tai ainakin olen tunteissa melko syvällä, joten pistää pohdintaan, että mitä kaikkea on valmis sietämään. Yksi asia on alkoholi. Tämä herra oli aina enemmän tai vähemmän joko humalassa, krapulassa tai menossa ryyppäämään. Sovittuja juttuja siirtyi sen takia useammankin kerran ja pikkuhiljaa sen toiminnan takia. Ei toki lapsen aikana, mutta viikosta koko muun ajan. Ne hetket, joihin olisin voinut mahtua niin jäivät baarireissujen jalkoihin.

Tämä herra pyysi eräänä iltana luokseen ja meninkin lomani alkajaisiksi. Oli ollut melkoisen raskas viikko takana. Siitä enemmän osiossa "skitsoilut". Menin, koska tarvitsin jotain piristävää itsekkin. Tapasimme baarissa... kuinka ollakkaan. Sainkin sitten alkajaisiksi kuulla kavereidensa edessä, että hänellä on ihailija, joka on enemmänkin ihastunut.  Heillä on flirttiä molemmin puolin ja kysyessä, että voisiko sitä tässä kohtaa mahdollisesti alkaa lopetteleen niin vastaus oli ettei voi. Koska heillä on niin hyvä asiakassuhde. Aiemmin en ollut edes kiinnittänyt huomiota, mutta tietenkin tsekkasin koska kiinnostus oli herätetty, että mistä oikein on kyse. Fb-päivityksistä ei jäänyt kauheammin epäselväksi kenellekkään, että seurusteli mielessään tämän herran kanssa. Oli kuvia ja tiedotuksia halailuista ja vihjailuja, mitä siitä seuraa. Jopa minun olemassa olon aikana tuli ehdotuksia shamppanjakylvyistä ja kommentit olivat sitä luokkaa, ettei epäselväksi jäänyt kuinka itsestään selvää heidän suhteensa on. Yhteisiä saunomisia ja sen sellaista. Nyt yhtäkkiä luotto alkoi ropisemaan tähän ihmiseen johon luotto oli ollut kova. Mieleni teki kysyä, että jos pitää harhaluuloissa jotain toista, niin olenko itsekkin samalla asteella ja jonnekkin toiseen suuntaan samanlainen selitys, että joo tää onkin vain flirttiä. En voinut kysyä yhtään mitään. En halunnut antaa kavereilleen itsestäni hankalaa kuvaa vaikka itselleni oloni tehtiin melko hankalaksi (ei taas näitä). Olisin lähtenyt samantien kotiini, jos kulkupelit olisivat toimineet. Päätin kuitenkin unohtaa koko jutun vaikka jäikin vaivaamaan. Asiasta ei tullut mahdollisuutta keskustella uudelleen. Alkoi tosin vaivaamaan sekin, että eräässä paikassa istuimme vierekkäin ja hän näpytteli kännykkäänsä. ei se hirveämmin luottoa sekään paranna, jos kääntää niin ettei vahingossakaan näe vastaanottajaa ja hymyillen vaihtelee viestiä vieressä. jos muuten on melko avoin.

Loman aikana juoksin erinäköisissä jutuissa tämän miehen kanssa tutustumassa hänen maailmaansa. Työjuttuja... Toisaalta oli ihan mielenkiintoista, mutta toisaalta välillä vähän väsyttävääkin istua hiljaa yksin ja tuijottaa kun toinen vetää lonkeroa työnsä lomassa. Eräänä päivänä olin toki otettu, että hän varta vasten järjesti yhteistä aikaakin, ilman töitä. Tosin, kun ilmoitti, että sai järjestettyä niin laittoi kuitenkin viestin, että älä kuitenkaan vielä tule. Odottelin tunnin ja kello alkoi olla jo sen verran paljon ja olin itse "siskollani" kylässä, että jokohan mahtaa saada tulla. Joo tuu vaan. Jotenkin tästä alkoi tulla pikkuhiljaa tapa. Ja kun ei itse ilmoita mitään aikataulua niin kysyminen jäi minulle. Siitä tuolla skitso-osiossa lisää.

Kun tuli perjantai niin olin ehdottanut yhdessä oloa ja ruuanlaittoa, saunomista ja sen sellaista. mutta tällä kertaa kotonani. Kuulosti hänestäkin kivalta. Sille päivälle ei ollut isosti hommaa ja lupasi tulla. Kokkailin molempien lempiruokaa ja odottelin ilmoitusta kun saunan laitan päälle. Puoli kahdeksalta vihdoin ilmoitti tulostaan. Kun olin tunnin saunaa lämmitellyt niin tuli toinen ilmoitus, että kestää kun tulikin asiakas kohdille. Kymmenen jälkeen ilmoitin syöneeni, koska olin nälkäinen ja käynyt suihkussa, koska olin likainen. Ja nyt menen lähibaariin. Soitti perään ja alkoi valumaan luokseni. Eihän naista voi yksin päästää lähibaariin. Tulihan tuo ja tuhannen juubassa. Hänen mielestään oli ihan hyväksyttävä selitys, että tämä asiakas oli tarjoillut viskiä niin oli pakko jäädä...... No entäs minä. Ei toi mua kohtaan kovin kunnioittavaa käytöstä ollut.

Näimme vielä kerran ennen pääsiäistä ja pyhille olikin keikkahommia sisämaahan, joten joutuisin olemaan pyhät yksin.

Seuraavalla viikolla sain epämääräisiä tiedotteita huonosti nukutusta yöstä ja vihjailuja, ettei yksin ole ... yllättäen baarista kotiinsa kammennut. Näitä on tosi kiva lukee. Miksköhän tämmöisiä pitää ylipäätään tiedottaa, ellei tarkoitus ole saada toiselle paha mieli.

Pääsiäismaanantaina sain pyynnön tulla käymään. Jotenkin oli vähän sellainen fiilis, että menenköhän ollenkaan. Mutta menin, koska oli mulla kuitenkin ollut ikävä ja halu yrittää. Tunnin jaksoi kuitenkin olla hereillä ja kun kotiini lähdin niin minua alkoi kylmäämään. Tunsin itseni halvaksi tyhjennysastiaksi, jonka kuuluu juosta silloin kuin sormia näpäytetään.

 Onko tässä mitään järkeä. Odottelin kuitenkin seuraavallakin viikolla, kuinka hän aikoo järjestää tätä yhteistä aikaa. ja voisin ottaa asioita puheeksi. Sitten tulikin epämääräistä selitystä viikonloppuriennoista. On tyttöä, jota voin kyllä tulla moikkaamaan, mutta sunnuntaille mummolapäivää, tytönpalautusta ja työkeikanjälkeen tän ihailijan työpaikalla olisi mummolakeikkaa.... Nelivuotiaan eestaas kuskausta illalla mummolaan, jossa on jo aamupäivällä käynyt... No joo... Ei ole vaikeaa päätellä, miten asia oikeasti on. Se empaattinen kaveri, joka järjesti mielellään yhteistä aikaa, järjesti sitä mieluummin taas baariin ihailijoidensa ympäröimäksi. Justiinsa joo.

No minä olin edelleenkin epätietoinen meidän jälleen näkemisistä. Mutta eihän mulla mitään väliä ollutkaan. Olen vaan halpa pano ja thats it. Polttoaineena rakkaus -lirkutukset. Mulla meni pinna ja kerroin noi epäkohdat. Minusta tulikin sitten taas tosi kammottava ihminen, koska olen niin paska ja pettymys. Olisin ihanempi, kun jaksaisin vaan odottaa kännistä äijää, joka ei puhu kuin itsestään. Eikä ole kiinnostunut vain kuin esitelläkseen nuorempaa naista. Eihän tollasta voi tosiaan katsella ja odottaa. Ei se sen arvoista ole.

Skitsous: Töissä meillä oli YT:neuvottelut vaihteeksi päällä ja ne ratkesivat melko nopeasti. Toisilla oli enemmän jännityksestä pinna tiukalla kuin toisilla. Itse oikeastaan odottelin vapauttavaa päätöstä, enkä jaksanut tällä kertaa asiaa ressaa. Tuli puhetta erään työkaverin kanssa ergonomisesta tuolista. Oli pojilla käytössä sellaisessa paikassa, missä sitä vähiten tarvitsee. Mainitsin asiasta puolivuotta kivuista kärsineenä, että noita kipeästi kaivattaisiin muualla ja voisko ottaa jonkin muun käyttöönsä. Tämä kuulija oli ilmeisesti just väärällä tuulella. Tulkitsi asian miten tahtoi ja löi. Kerroin asiasta pomolle ja istuimme seuraavana päivänä keskustelemassa asiasta. Pomot keskittyivät tuolin kohtaloon ja siihen miten toisille puhutaan. Lyömisestä ei sanaakaan vaikka toin sen monta kertaa esiin. Koko homma oli pettymys ja päätökseni varmistui, että kun mahdollisuus tulee niin tuolta haluan pois ja äkkiä. Ei ihan oikein mennyt. Nyt pelkään millon toi tyyppi saa skitsokohtauksia. On ennenkin lennätellyt tavaroita ja häntä paapotaan ja muitten sanoja vääristellään. Ei hyvä.

Tämä suurirakkauskin onnistui kovin lyhyessä ajassa skitsoilemaan. Teki kahdet oharit heti alkajaisiksi. Ja alussa kilahti viestistä, jossa kysyin kellon aikaa, milloin mahtaa tulla. Oli itse tapaamista ehdottanut kuuden tunnin aika välille. Kun yritin soittaa, että "hei hei mikä tuli"... niin löi luuria korvaan. Ja kun tätä seurasin tän pari kuukautta niin heilui kuin tuuliviiri olettaen, että muut tietää missä mennään vaikkei itse tiedottanut mitään. Siis sovituissa asioissa. Ja tosiaan tuommoiset kännioharit anteeksi pyytämättä. Iso mies kiukkus jostain mitättömästä kysymyksestä kuin pieni lapsi täysin syyttä. mutta kun loukkasi itse niin syytti muita, kun joku muu loukkaantuu.  Sitten jakeli sääntöjä. Viesteissä ei saa kysyä mitään..... ?.... Ei saa kertoa itsestään. Viestejä saa lähettää vain kuin hälle sopii ja hänen ehdoillaan ja aiheillaan. Mielellään vain häntä ja hänen bisneksiään koskien. Jos kerroin päivästäni niin se ei ollut kiinnostavaa, mutta hänen juttunsa kyllä. Soittaa en voinut. Taisin kerran uskaltaa ottaa riskin vaikka löisi luurin korvaan. Ei sillä kertaa. Kieltämättä tulee paineita, jos aletaan sanelemaan sääntöjä. Välillä kun on pakko asioita kysellä kun tarvitsee jokin selvennytksen. Meikeistäkin sain ohjeistuksen, ettei niitä käytetä. Tai tästä pitää sopia ja tavaksi ei saa ottaa.... No huhhuh.

Aito empatia: Eräässä baarissa käydessämme, tämä "kunnon mies" meni vessaan. Minua lähestyi joku tyyppi ja katseli hetken. Ajatelin ensiksi, etä älä vaan ala mitään ehdotteleen...Kysyi, että oletteko kauan henganneet yhdessä? Sanoin, että reilun kuukauden. Katsoi suoraan silmiin ja totesi, että toi mun sankarini tosiaan ryyppää todella paljon. Jotenkin olemus kertoi, että olisi halunnut sanoa muutakin, mutta nyökkäsin vain ja jätin ajatuksen tasolle, että tiedän kyllä. Katson asian loppuun asti kuitenkin itse. Tämä henkilö oli kuitenkin vilpitön. En homannut ns. Omaa lehmää ojassa vaan sellaista enemmänkin, että älä tyttö hyvä pilaa elämääsi tuon takia. Ja sitten tämä kunnollinen... eikun asialliaseksi tässä riidan lomassa itsensä tituleeraava palasikin ehdottamaan pilven polttelua. Vaikka olen huumeisiin sanonutkin jo aiemmin jyrkän ein.

Tyhmyys: Jospa nyt vihdoin oppisin, että ihan siitä ekasta epämiellyttävästä tunteesta kääntyisin kannoillani niin säästäisin paljon aikaa ja energiaa.ja miks ei rahaakin. Kukaan tuskin paremmaksi muuttuu vaikka yrittää kuinka olla kiltti ja huomaavainen toiseen suuntaan, jos sitä ei toiselta puolelta alkuunkaan löydy.

Kiukku: En ole nyt masentunut enkä oikeastaan muutakaan. Olen vain kiukkuinen siitä, että näihin aina törmää. Ja aina se ongelma löytyy. Olisin tyytyväinen, jos ongelma olisi vaikka likaiset sukat lattialla tai ylös jätetty vessanpytyn kansi. Mutta kun se on itsekkyys ja alkoholismi tai muu päävaiva niin alkaa jo kiukuttaan, että kiitos riittää. Olis tosiaan sen kivankin kohtelun ansainnut. Olis itsellekkin helpompaa olla iloinen.. Eniten olen kai kiukkuinen itselleni, että annan mahdottomalle mahdollisuuden vaikka haistaisi kilometrien päähän. Sen verran v...mäinen olen, että penäsin syytä näihin ohareihin ja muuhun kohteluun. Tiesin, ettei sellaista itsestäni löydä. Tällä kertaa meinaan olin päättänyt, etten anna edes mahdollisuutta syyttää itseäni vaan purin mieluummin hammasta. Ja todistetuksi tuli, ettei noista nykymiehistä taida edes vahingossa löytää sitä oikeaa asiallisuutta. Sellaista millä pitäisivät löydöstään kiinni. Kaivelin piruuttani kuitenkin sillä ajatuksella, että löytäisi itsestään edes jotain anteeksi pyydettävää. No turhaahan se on. Tosimies myöntäisi mokansa. Mutta ei nää suurella egolla varustetut, joiden päähän ei mahdu kuin oma ego ja paljon viinaa kykene mitään myöntämään.Ehkä jossain yön pimeydessä, mutta tuskin silloinkaan. Vasta kun saavat loukattua tarpeeksi ja toisen suuttumaan niin osaavat kyllä ilmaista pettymyksensä. Onhan se kurjaa kun ei loputtomiin kukkoilua ja häröilyä kestä. Tyhmä nainen. Hirvee pettymys...Noo sellasta sattuu ja ihan ilman ilmasta viinaa. Voi hyvää päivää.

Helpotus: Tänään kun purin koko roskan tänne, olinkin taas paljon paremmalla tuulella. Ajatukset on jo kesässä. Sain uuden mekon, jonka ystävä suostuu lyhentämään.Sitten jotkut ihanat kengät. Meikkiä naamaan. Lisäksi hyvä mieli, kun ei ole kenenkään pompoteltavana niin koko maailma on auki. Siitä ajatuksesta tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Ihan tuommoisesta pienen pienestä kivasta. Ei sitä paljon tarvitsekkaan. Sen sentään sain kuullakkin. Olen kuulemma kaunis. Senpä tiedän itsekkin, että onnellisempana kauniimpi. Jos olisin katsellut pitempään niin tod. näk. olisin enemmänkin ahavoitunut ja varmaan kohta asunnotonkin. Pöh. Musta ei alkkista saa tekemälläkään. Mieluummin katselen muutakin elämää kuin vain jonkun toisen. Ja jotenkin tuntuu siltä, että kyllä vientiä saattaapi riittää.

 

"...Tyydy tyhjyys ystäväin. Sinut taas otsikoissa näin. Kansat jälleen tappaa toisiaan. Eivät oppineet oo milloinkaan, miten toista ihmistä kunnioitetaan arvostaen, laulu vaiti soi sen...."

Kauniita sanoja.... ei ne opi joo...Vaikkei se kunnollinen kohtelu edes ydinfysiikkaa ole. Matkis edes, jos ei muuten osaa. Sitä mitä itse odottaa, tekis toisellekkin