Noniin, itkut on itketty tämän ihmissuhdeyritelmän osalta.

Jotenkin asioita täytyy kuitenkin käsitellä...

Ja joskus toivoisi, että toinenkin näkisi asioiden taakse, myöntäisi virheensä ja ymmärtäisi pyytää anteeksi.

Sunnuntai meni matalissa tunnelmissa ja pelkäsin jo, että romahdan samalla lailla kun kolmisen vuotta sitten. Koko viikko oli enemmänkin kiukkua ja suuttumusta.  Pettymys kun oli niin suuri. Ja tuli toki ikäväkin niitä hyviä hetkiä. Silloin aiemmin hain apua kriisipuhelimesta ja käsittelin sellaisen kirjoitusterapian kautta sen pahan oloni pois. Auttoi tosi paljon. Ja juttelin erään ihmisen kanssa pitkiä pitkiä puheluita. Niin tein nyttenkin. Onneksi on ihminen, jolle voi milloin tahansa soittaa ja puhua mistä vaan. Ja sieltä saa niin järkeviä vastineita. Jokaisella pitäisi olla sellainen ihminen. Joka ei siis mihinkään muihin sotkuihin kuulu.

Sitä ikävää kyllä surin. Oli niin ihanaa pötkötellä toisen kainalossa, kun joku silittää tukkaa ja koskee juuri niin kuin toivoisikin. Oli ihanaa, kun joku oli kotona kokkailemassa kun tulin kotiin. Oli niin kiva suunnitella kesäksi kaikkea kivaa. Sitä touhuamista ja läheisyyttä. Oli aivan mahtavaa tuntea rakastumisen tunnetta pitkästä aikaa vaikka se välillä oli haastavaakin.

Mutta toisaalta, kun järjellä ajattelee niin, jos molemmilla on huono itsetunto ja toinen ei ole edes käsitellyt menneisyyttään niin törmäyksiltä ei voi välttyä. Kun tavattiin niin ajattelinkin monta kertaa, että tämä on liian hyvää ollakseen totta. Kun näin asunnon niin se oli kieltämättä ahdistavaa.  Asunto oli tosiaan joko erittäin masentuneen ihmisen koti. Tai sitten täysin välinpitämättömän.Siivottiin siellä vähän, että mahtui edes liikkumaan ja toivon, että sain jonkun kipinän aikaiseksi pitää siitä huolta. Tietenkin harmittaa, että olin se välikappale jälleen kerran, että jonkun muun on helpompi tulla siihen maailmaan tekemättä niin paljon työtä oman mahtumisensa eteen. Ellei sitten kerää taas kasseja kymmenittäin, pölyä ja kaikkea mahdollista roskaa ja jätettä.

Koti kuitenkin kertoo aika paljon itsestä. Jos käytettyjä hammasharjoja lojuu siellä täällä kymmenittäin niin kyllä se kertoo siitäkin, että tämä sama ruljanssi on käyty niin monta kertaa läpi kuin niitä harjojakin on. Eikö silloin pitäisi hakea apua jostain ihan muualta kuin naisista.

Jos ei omasta reviiristään pysty huolehtimaan, eikä oikein itsestäkään niin on se aikamoinen vaatimus, että joku muu hoitaa maailman järjestykseen. Se on sille toiselle todella kuluttavaa ja pystyyn nostaminen kuluttaa sen suhteen tosi nopeasti loppuun. Ainakin omalta kohdaltani. Ei mulla ole voimavaroja ketään korjata. Eikä koulutusta. Olen vaan melko suora. Jotain järkeä taisi mennä perillekkin, mutta se vain teki minusta hänen silmissään paskan.

Se on tosi monella tapaamallani herralla ollut yhteistä, että joko odottaa, että nainen nostaa masennuksesta ja hoitaa alkoholismin. Antaa valmiin puhtaan kodin käyttöön ja pitää huolta. Joillakin ajatuksena on, että nainen hoitaa talouden kuntoon ja monta muuta asiaa.

Kyllähän ne asiat siinä samalla varmaan paraniskin, mutta usein unohtuu se tosiasia, että se nainen tarvitsee ihan samallalailla sitä turvallisuuden tunnetta. Jotain tilalle, jos niin kauheasti joutuu itsestään ammentamaan. Enkä puhu kukista lahjoista ja rahasta vaan ihan siitä, että tulisi itse hieman vastaan. Yrittäisi itsekkin omaa elämäänsä kohentaa. ja kunnioittaisi sovittuja asioita. Oman egon pönkittämisellä ja toisen lyttäämisellä ei saa kuin mustasukkaisuutta, katkeruutta ja vihaa aikaiseksi. Jokin ihmeellinen tarve tuohon oli. Huomasin, että nämä tuli heti kun joku vaikka tanssahti pari askelta edessäni pöytään karaokessa kun olin laulamassa. Kun moikkasin tuttua tai milloin mitäkin. Vaikka sainkin kuulla olevani mustis niin oli hän itsekkin. Ehkäpä vielä enemmänkin kun kostoksi sain heti kuulla seikkailuista vaikken muuta kuin moikannut.

No tässä vaikka kuinka yritin sitä fiilistä rakentaa toistamiseen. Ja koulia ittestäni ymmärtäväisempää niin palkinnoksi sai pahaa mieltä.

Myönnän itse, että nakkelin kyllä samalla mitalla viestejä takaisin. En suostu ottamaan ilmaiseksi sontaa niskaani.

Tuohon ihmiseen kiteytyi tapaamani outoudet. Ehkä lievemmissä versioissa. Jotain uutta outoa, johon en olsi halunnut törmätä. ja jotain hyvää, mitä tiedän odottaa kun seuraavan kerran uskallan ketään päästää maailmaani.

Suuria tunteita riitti ja hetken vielä varmaan kestää kun pääsen niistä yli kunnolla. Se on niin hullua, että jos niin paljon kahdella ihmisellä on rakkautta ja samaan aikaan repivät toisensa kappaleiksi. Eihän semmoinen tosiaan voi hyvänä jatkua.

Toivon jos tämä henkilö tämän lukee niin käsittelisi asiat. Hakisi ihan oikeaa ammattitaitoista tukea sillä niitä käsittelemättömiä asioita on kauempaa. Yrittäisi hieman itsekkin omaa oloansa parantaa muuten kuin hukuttautumalla pulloon ja tekemällä itsellensä pahaa. Toivon oikeasti hyvää vaikka suututettuna haukuinkin melko lailla lyttyyn. jotain hyvää tässä kuitenkin oli. En kai muuten olisi yrittänyt. Ei vain riittänyt, kun sain vertailua nuorempiin malleihin ja tuntea olevani hetkittäin toisarvoinen. Mikään ei muutu hetkessä ja teettää paljon työtä. Mutta on sen arvoista. Potentiaalia löytyisi paljoon hyvään ellei naisviha ole juurtunut jo lapsuudesta todella syvälle.

Vasta kun on parempi olla niin pystyy normaalimpaan ihmissuhteeseen.. Eiköhän se päde kaikkiin ihmisiin. Olin itseni saanutkin hyvään vireeseen, mutta romahdin. Pitäisi olla samalla viivalla kun lähtee uutta rakentamaan ja vähän siivota sitä vanhaa pois itsekkin. Kukaan muu ei sitä voi tehdä.

Nyt olen jotenkin tasottunut. Onneksi toi suuristatunteista huolimatta oli kuitenkin niin lyhyt aika, että yli pääsee varmaan nopeasti. Nyt vaan keskittymään itsestä huoltapitämiseen ja tuosta hemmetin tupakasta eroon pääsemiseen.