Heippa isukki!

Joskus tulee hetkiä kun tulee kova ikävä. Tänään se taas tuli, vuortakin suurempi. Jospa olisikin puhelin sinne niin voitaisiin joskus jutella. Olisi ihanaa kuulla äänesi. Vielä enemmän kaipaan sitä karhun halausta, jotenkin tulisi tarpeeseen. Vakaata rauhallista olemusta, joka sanoi aina kun oli paha mieli, että "Kyllä se siitä suttaantuu".

Olin tänään salilla ja kun aloin lopettelemaan niin taustalla soi sellainen kappale, mikä melkein sai pillahtamaan itkuun, kun tulit mieleen. En löydä sitä juuri nyt, mutta laitan sen tähän mukaan heti kun löydän. Jotenkin vaan se melodia iski suoraan jonnekkin syvälle.

Kaikki on hyvin. Poikasi eli veljeni J saapuu suomeen toukokuussa vaimon ja pojan kanssa. Olen viimeksi nähnyt noin yhdeksän vuotta sitten, joten odotan innolla. Näen samalla viimeisimän veljenpojan ensimmäistä kertaa. Odotan myös vaimon C:n näkemistä kuin kuuta nousevaa. Hän on niin mahtava ihminen. Harvoja niitä, jotka astuu huoneeseen ja valaisee koko tilan pelkällä olemuksella. Harvoja niitä, jotka aidosti on ottanut minut elämäänsä niin, että kuulun siihen omana itsenä, enkä rasitteena.

Juteltiin J:n kanssa yhdestä haaveestani. Pumpattavasta kanootista. Lupasi katsoa, jos sen saisi halvalla. Ehdin tosin perua koko jutun, mutta mietin, että, jos hommaisinkin pienemmän. Yksin istuttavan niin se olisi helpommin pumpattavissa ja tyhjennettävissä. Eikä painaisi niin paljoa. Mihin oikeastaan isompaa tarvitsen. Vonhan käydä vesilläyksinkin. ainakin se on kivaa.

Vettä on aina ikävä ja kohta kevät on niin pitkällä että voin ottaa fillarin alle ja polkea katsomaan. Viime kesänä pyöräilin paljon ja odotan myös uimista. Saatan ostaa jopa ongen. Muistatko kun pienenä tein niitä kalakukkoja lankuista, heinistä ja kaloista. Kukkoni ei vaan pysyneet kasassa, kun kalat elivät vielä ja pomppivat luomuksestani pois. Muistan vieläkin naurun jonka jaoit mökkinaapurisetien kanssa. Nyt on ollut kalakaveri hakusessa jo monta vuotta....

Ostin kolmisen vuotta kaksikin onkea, mutta kaveri jonka kanssa oli jotain yritystä vei ne mennessään. Muita kalastusvehkeitä kun en viitsinyt yrityksistä huolimatta ostaa ja rahaa enempä tyyppiin sijoittaa. Ilmaiset ruuat ei riittäny vaan vei vielä ongetkin... hohhoijaa.

Ihmisiä elämässäni tulee ja menee. Jotenkin vaan en ole onnistunut löytämään sellaista, jonka kanssa ei tarvitsisi niin kamalasti ammentaa itsestä voimavaroja. Alku on yleensä ihan kivaa, mutta ennen pitkää tulee vastaan jonkin sortin itsekkyyttä. Tai useimmat tarvitsevat ja haluavat minulta jotain. Rahaa, ruokaa, siivousta, opetusta ja ohjaamista arjen normitoiminnoissa, jos ei vielä osaa tai muuten vaan on jotain vailla, ilman, että on valmis itse mitään antamaan. En edes vaadi paljoa. Huomaavaisuutta ja hyviä tapoja. Ilman rasitteita. Sekin riittäisi. Jostain syystä vaadin ilmeisesti liikaa. Toki mielelläni antaisin kaiken, mitä pystyn. Mutta se mitä itse tarvitsisin jää aina varjoon. Sitten väsyn nopeasti. Hukkaan itseni ja kuljen kuin zombie.  No olet varmaan pilvenreunalta katellut ja päätäsi pyörittänyt.

Jotenkin kaipaan touhuamistasi. Oli joskus mökki ja ajattelin usein, että jos olisit paikalla niin varmaan rakentaisit jotain. Tuntuu hyvältä, kun tiedän, että kättesi jäljet ovat vielä olemassa.

Olen välillä tuntenut itseni mahdottoman yksinäiseksi, mutta on joitakin ystäviä tullut jäädäkseenkin.Esimerkiksi P:n kassa ollaan käyty silloin tällöin messuilla, stand uppia kuuntelemassa, siiderillä tai urheilemassa tai festareilla. Olen vissiin hänellekkin henkireikä. Miehensä kuoleman jälkeen jähmettyi kymmeneksi vuodeksi, mutta olen saanut ulos kotoa. Siitä on hyvä mieli.

Vaimosi soitti joskus pari kertaa. Yritti maksattaa meillä jotain kuolinpesän maksamattomia laskuja sillä verukkeella, että joskus tulevaisuudessa saadaan kuulemma pikkasen perintöä. En oikein tykännyt puhelusta ja toivon, ettei enää soittele koskaan. Olisi aikanaan päästänyt kotiinne niin saattaisin olla myötämielinen. "Suuren perinnön" tuleva jättäjä elää ja voi hyvin. Ja hyvä niin. No laskut on maksettu, joten niiltä osin voit olla huoletta.

Äidistä en ole kuullut mitään moneen vuoteen. Yritin joskus yhteyttä pitää. Mutta ehkä parempi näin.

Onneksi ikävää helpottaa kissani. Vielä ovat olemassa. Tätäkin kirjoittaessa yksi kampesi itsensä käteni alle. Toinen vahtii vieressä ja pitää lohduttavasti tassulla jalasta kiinni.Yksi yrittää muuten vaan huudella. Sillä on varmaan jotain asiaa.

Varasin ajan kampaajalle, jos piristyisin, myös ulkoisesti.

Kyllä tämä tästä vaikka ikävä on välillä hirmuinen.

Halaus sinne missä oletkin. Joskus kun saan siskoltasi T:ltä niin lämmittävän halauksen, että melkein tunnen, että olisit siinä. Aika huikea tunne.

Sydämmessäni olet kuitenkin aina.  Rakas isäni <3

Terveisin tyttäresi.