Heti alkuun pahoittelut jatkiksen viivästymisestä. "Lomani" alkoi ja sitten onkin tullut juostua joka suuntaan ja siinä sivussa hieman remonttiakin tehtyä..

Mutta sitten asiaan.....

Vaikkakin ensinmäinen tuttavuus seurustelun ja deittailun saralla oli pettymys niin en antanut periksi. Keräsin rohkeuteni ja menin uudelleen deittisivustolle. Tällä kertaa tein melko rempseän profiilin herättääkseni huomiota.  Taisi olla jokin laatuvaatimuskin miehelle, että ihan pyytämättä peseytyisi, mutta muuten ei kuitenkaan mikään supersankari tarvitse olla. Kunhan nyt itse ittensä kasassa pitää ja äidin opetukset olisivat jotenkin hallussa.

Noh tuli niitä ehdotuksia millon mitäkin, mutta yhden kanssa sitten aloimme kirjoittelemaan enemmänkin. Sovimme tapaamisesta, mutta aina viime hetkellä sattui jotain. Milloin vesivahinko, milloin joku muu onnettomuus että oli joutunut oikein sairaalaan jne. Jos olisin viisas niin olisin antanut asian olla, mutta joku uteliaisuus vaivasi. Tosin jollain kerralla taisin kyllä ilmoittaa, ettei sit varmaan tosiaan nähdä.

Tuli kuitenkin jollain ihmeen kaupalla päivä, että tapasimme kahvin ääressä. Olimme kirjoitelleet noin kuukauden joten tulikin jo sellainen olo, että kun tilaisuus tarjoutui niin mielenkiinnosta oli jo pakkokin mennä katsomaan. Kaveri oli ihan mukavan oloinen. Suht rauhallinen. Ulkoisesti ei ehkä sitä mistä itse pidän, mutta koska itsekkään täydellinen ole niin annoin enemmän luonteen puhua. Ja koska herra ei ollut täydellisen luotaantyöntävä ja jutteli jopa niin sovimme tapaavamme uudelleen. Hän istui kun menin paikalle ja jäi istumaan kun lähdin.

Tuli toinen tapaaminen. Ei saisi ketään ulkonäön perusteella moittia, enkä ole ihan pieni tyttö itsekkään. Mutta olen hyvä kuntoinen. En pidä kaljan kittaamisesta ja isoniso kaljamaha on vihoviimeinen mitä haluan veressäni katsella. Se kertoo tietynlaisesta luovuttamisesta ja välinpitämättömyydestä itseään kohtaan. Tissuttelusta oli ollut puhetta ja tämä kaveri oli jo kieltänyt juopottelevansa. Totesi myöhemmin, että kaljaa juo kyllä janoonsa. Kova jano hällä. No joka tapauksessa hän oli tulossa kotiini syömään. Seurasin järkyttyneenä parvekkeelta kun luokseni vaappui vaikeasti kävelevä, järjettömällä kaljamahalla varustettu henkilö. Kun hän pääsi perille ja olimme syöneet niin alkoi karvas todellisuus paljastua aina vaan enemmän. Ilmeni siis, että kotonani kyläili adhd:sta kärsivä kriminaali joka omien juttujensa perusteella oli uhkaillut aseella milloin ketäkin. Istunut linnassa ja luetteli omaisuuksiaan Suomessa ja maailmalla (jotka eivät kuitenkaan hänen nimissään ollut). Tarinoi suurista omaisuuksista samaan aikaan kun poltti kaikki tupakkani, söi ruokani, joi juomani. Eikä tuonut minulle mitään. Ja tällä toisella tapaamisella ilmoitti minulle, että haluaa suurperheen. Että huomenna pistetään siemenet sisälle ja tyttärensä tekee selkääni perheen tatuoinnin. Minun täytyisi opetella kieliä ja tulla hänelle töihin.  En voinut olla ajatelematta hänen edesmennyttä vaimoaan, että varmaan on helpottunut ollut kun pois on päässyt. todella pelottava tyyppi. Kun hän oli poistunut ja laittoi viestiä seuraavasta tapaamisesta niin totesin, että ei kiitos. En uskaltanut päin näköä sanoa ja pari viikkoa oli sellainen tunne, että joku seuraa. Hyi kamalaa...

Palasin siis nettideittailuun, mutta tällä kertaa jo pienellä varauksella. Siistin hieman topakkaa ilmoitusta ja kahelimmat taisivat mennä ohi.. Muutamilla kahveilla tuli kävästyä, muttei sen kummempaa. Jotenkin sen heti kyllä näkee onko sitä kipinää vai ei. Vaikka voisi kuvitella, että deittailu olisi netin kautta helpompaa, mutta melkein taitaa olla vaikeampaa kuin sattumalta vaikka baarissa tapaaminen.

Ensin kun jonkun kanssa alkaa juttelemaan niin pitää tietenkin jollain lailla markkinoida itseän, tulla huomatuksi. Huomasin itsestäni aivan uusia puolia .Olin välillä kuin paraskin komedienne ja hauskuutin jutuillani ja sainkin ihmiset itsestäni kiinnostumaan.Tosin ei paljon hauskuutusta irronnut aina minustakaan kun vastapäätä saattoi ns treffeillä istua puhumaton, väsähtänyt, jannu.  Jälkikäteen voisin todeta, että sellainen jäi näkemättä joka saisi minutkin nauramaan. Sitten kun juttelet niitä näitä kirjoittamalla, muodostuu toisesta jokin mielikuva. Se mielikuva on kuitenkin itse rakennettu joten siinä vaiheessa kun kuva pompahtaa eteen niin täytyy sitä mielikuvaa muuttaa. Sitten jos puhuu vaikka puhelimessa niin taas täytyy äänen mukaan mielikuvaa piirrellä uudelleen. Ja kun mielessä on tietynlainen tyyppi valmiina ja olet menossa tapaamaan niin se henkinen työ on ollut täysin turhaa. Eteesi kävelee kuvasta kymmenen vuotta vanhempi, puoli metriä pidempi tai lyhyempi, paksumpi/laihempi kaveri joka on niin väsynyt. Kävin noin kymmenen kertaa kaffella tai drinksulla yhteensä ja melkein kaikista paistoi hillitön väsymys. Siis silmistä. Kaippa ne oli juuri niitä joille nainen on tehnyt aina kaiken, muttei ole umpiluuhun saanut sitä ajatusta millään että tarvitsisi itsekkin jotainja aikansa kun on jankuttanut niin helpommaksi on katsonut vaan lähteä.  Ja sitten tämä "arki" on kolmessa viikossa jyrännyt tämän reppanan jolle taitaa olla ihan sama kuka siinä häärää kunhan joku häärää. Ja nopeesti. Ei tämä diagnoosi välttämättä totta ole, mutta siltä se tuntui.

Sitten kun kävin niillä kahveilla niin useimmin oli niin, että hemmo ei puhunut mitään , mutta kuitenkin ilmoitti halunsa tavata toistekkin. Välillä teki mieli myydä jo lippuja, että voin tunnin tarinoida ja heittää läppää. Että jos sais vaikka jotain vastinetta. Ja välillä ihmettelin, että jos on tullut sinne asti ja haluaa tavata toiste niin yrittäisi vähän enemmän. No mutta kun ei nappaa niin sekin on jotenkin energiaa kuluttavaa kun sanoo "ei kiitos". Tuntuu jotenkin kauhean tylyltä touhulta koko homma. Toisaalta en lähtis enää aikaani kuluttaan jos tunnen oloni epämukavaksi.

Sitten nämä kahelit.... Tämän kriminaalin jälkeen tapasin muuten toisenkin kaljankittaajan joka joi vain janoonsa. Se muuten tosiaan näkyy.kävin Helsingissä terassilla kahvittelemassa ja jutut olivat myös melko outoja. Minulla oli myös lääkekuuri päällä tulehtuneen käden takia joten kieltäydyin kohteliaasti kutsusta illan viettoon. Kun pääsin kotin niin hän laittoi useamman kerjäysviestin että tuu baariin. Kun taas mainitsin lääkekuurista niin yksi viesti olikin, että "olen sinun oven takana"....kääk

Eräs hauska tapaus oli eräs heppu joka asui aika lähellä kotiani. Hän saapui paikalle ja totesi minulle, etten ole hänen tyyppiään, mutta vietetään iltaa kun kerta lähdettiin. Huomasin itsekkin heti, etten ollut hänen tyyppiään. Jotenkin tuli sellainen olo, että olin peräti väärää sukupuoltakin. Ei mennyt kauaa kun tämä kaveri alkoi vongata läheisyyttä. Olisi pitänyt halata ja pitää kädestä jne. Hieman ahdistavaa, mutta tiesin, että tyyppi on vaaraton joten uskaltauduin käymään drinkillä. Tosin loppasin drinkin melko nopeasti siinä vaiheessa kun silmiini osui Marimekon essu. Jotenkin miestyypilleni ei sovi essu kun ei se sovi itsellenikään. Toivon, että ymmärrät mitä tarkoitan. Tämän tapaamisen jälkeen korjasin profiilitekstiäni sen verran, että toivoin olevani treffeillä se feminiinisempi osapuoli. Ja en ole epätoivoinen joten toivon, ettei muutkaan. Tosin vähän sen jälkeen kyllästyin koko touhuun, enkä ole viitsinyt enää edes yrittää. Taitaa koko paikka olla sellainen "eron jälkeen jännitystä elämään" -paikka. Tosin jotkut ovat jääneet sinne asumaan.

Sitten nämä kummajaiset...veikkaisin, että he ovat varattuja, mutta hakevat jotain säpinää (!??!) elämäänsä. Kolmisen tapausta oli ihan selkeitä. Erään kanssa jutut kävivät tosi hyvin yksiin ja hän piti minusta niin paljon, että ehdotti kolmen kuukauden päähän treffejä. No enpä jaksanut pitää turinointia yllä vain odottaakseni kolmen kuukauden päästä ilmestyvää idioottia. Aloin tuurini jo oppia.... Yksi luritteli aikansa jotain tosi köyhää lirkuttelua ja katosi kun ehdotin tapaamista. Kolmas kertoi suoraan olevansa naimisissa ja kun keskustelin asiasta niin oli sitä mieltä, että ei petä jos vain juttelee. Hei C`moon....

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja hengissä ollaan vieläkin Diagnosoin nettihemmot "aivoiksi" ja vähän reppanoiksi, ehkä vähän sosiaalisilta taidoilta puutteellisiksi. Mutta olin itsekkin siinä tilassa että tarvitsin ihmistä ja juttukaveria ja vähän jännitystä.Harmi vaan, että nuo kauhut osuivat kohdalle, mutta huonomminkin olisi voinut käydä.

Loppuun vielä sen verran, että nahka tuolla paksuuntui. Jotkut miehet tosiaan luulevat, että tuntemattomana tuntemattomille voi sanoa ihan mitä vaan. Jos jotkut luulevat seurusteluksi kahvilla käyntiä niin törmäsin sellaiseenkin joka ilmeisesti oli mustasukkainen parin viestittelyn jälkeen. Kun en heti vastannut hänen kysymyksiinsä (saatoin olla kaupassa tai jopa töissä) niin tuli sellainen saarna ja haukkuminen, että olin tosi innoissani kun esto-nappula oli olemassa. Te jotka netin kautta treffailette niin toivotan onnea ja voimia :)