Yksi huonon tuurini kummallisuuksista ovat lahjat. En edes osaa ottaa niitä vastaan. Joku voisi ajatukseni lukeneena todeta, ettei tuo mokoma ole tyytyväinen varmaan mihinkään. No näköjään en, mutta jotenkin olen alkanut pelkäämään lahjan saamista. Jostain syystätunnen, että olen aina jotain velkaa. Tai petyn karvaasti, enkä osaa peitellä.

Tänään itseasiassa sain ahdistuskohtauksen, kun työkaverini olivat keränneet lahjan 40e ja lähettäneet sen postissa. Kun näin kortin niin olin riemuissani. Olin niin otettu kun sain kortin ja minua oli muistettu. Mutta sitten sieltä kortin välistä tippui rahaa ja ensimmäinen asia oli, mitä ajattelin, että voi ei. Jotenkin nyt lomautusten kulta-aikana kun kaikilla on vähän rahaa niin on hullua antaa rahaa lahjaksi työkaverille jolla on sama palkka. Raha muutenkin on jotenkin sielutonta. Toki kätevää. Toisaalta jokin lahjakortti johonkin hemmotteluun olisi helpompi vastaanottaa. Olisin tietty voinut vaikka ripset värjäyttää..Ehkä hieman reagoin yli, mutta toisalta olin pyytänyt, ettei mitään kerättäisi. En haluaisi mitään koska jos jotain saan niin huono tuuri iskee. Näin on joskus käynyt. Hassua, ettei toivettani kunnioitettu. Eräs loukkaantui kun ihmettelin, että miksi toivettani ei kunnioitettu.Vein sitten kakkua tarjolle, mikä keksipaketin kera maksoi melkein sen 40e niin jotenkin se homma meni vielä hullummaksi. Jos en tarjoaisi mitään, olisin koppava ja ahne. Ja kun tarjosin niin nykyhinnoilla koko lahja meni siihen ja pari loukkantui siitäkin. Koskaan ikinä en voi voittaa, mutta joskus olisi nastaa, kun keksis miten välttyä tällaisilta tilanteilta. Sovimme kyllä asian, mutta tulipahan mieleen, jos olisin vaikka vegaani ja sanoisin, etten syö sikaa, niin jos silti se tuodaan eteeni, enkä syö niinminulle loukkaannuttaisiin. Itse en saisi loukkaantua vaikka vakaumukseni olisi lahjaa vastaan. No mutta näin se jostain syystä aina menee.

Aikanaan tämän ihanan ex-mieheni kanssa joulut olivat alkuaikoina aika ahdistavia. Tietenkin odotin aina innoissani jotain romanttista tai edes naiselle suunnattua tai edes punaista tai edes jotain mikä ei käräyttäisi hermopinteitä poikki. Sain toki monta pakettia avattavaksi ja eräs joulu piti sitten anopin edessä näyttää tosi riemastuneelta ja silmät täynnä poikansa palvomista kun availin paketista ..... Pattereita (?)..... Vessaharjan (?).... Vessanpytynkannen ( ?)..novoijumankekka.. Vessanpytynkannen (?). Kyllä se kirveli kun toinen hihkui, että olipa mojova vitsi. Olinhan itse nähnyt aikaa ja vaivaa ilahduttaakseni toista sellaisella mistä hän pitää. Taisin tosin jonkin korun saada, mutten muista kuin sen ajatuksen, että sulho on ajatellut vessanpyttyä, kun on ajatellut minua. Huokaus. Pari joulua tuota huumorintajua kestin,mutta sitten pyysin, ettei osteta mitään.Ollaan kumminkin aikuisia, joten ei tarvitse. Hommattiin jatkossa pari leffaa toisillemme ja hyvää ruokaa. Tosin se leffan valikoiminenkin meni ensimmäisellä kerralla pieleen... Tietty valitsin, minkä halusin katsoa "Lost in translation" (joojoo naistenleffa, mutta mieskin pystyi sitä katsomaan) ja itse sain Meatloafin roadmovien suoraan 80-luvulta. Ei koskaan katsottu sitä kuin 10 min. Se oli niin huono.

Eron jälkeen kun tapasin ensinmäisen........ Siis kuinka tuo oikein kirjoitetaan ? Ensimmäinen, ensinmäinen... Oikeudet kirjoitusvirheisiin pidätetään. No siis tapasin ensimmäisen sulhokokelaan. Oi sitä ihastuksen määrää, mutta kaveri tarjosi siis kaiken kaikkiaan tasan kerran kahvit. Silloin kun tapasimme eka kertaa. Ja kerran toi pääsiäismunan. Vastavuoroisesti söi jääkaappini tyhjäksi päivittäin ja vihjaili josko kalastusvehkeitä saisi vaikka lahjaksi. Tapailimme reilun kuukauden ja melkeinpä parin päivän välein näytti netistä mitä kaikkea miehelle voi antaa. Totesin, että hienot ovat vehkeet, mutta mitäköhän itse toivoisin. Kuulemma en tarvitse mitään. Siinä kohtaa kun kaverilla "hajosi" housun taskut ja ilmoitti, että josko synttärilahjaksi saisi ja alkoi katselemaan netistä satasien merkkifarkkuja niin ovi kävi, good bye.

Joskus aikanaan antoi eräs, jo seuramme jättänyt tätini ystävälleen syntymäpäivälahjaksi mikroni. Minun, koska se oli tarpeeksi pieni Viroon kannettavaksi. Meitä oli neljä jakamassa sitä hintaa. Mikro oli lähes uusi ja käyttämätön. Hassuinta oli, että  ne pari muuta maksoivat tädilleni ja melkein jouduin maksumieheksi itsekkin kunnes laskimme erittäin kummallisen laskentakaavion uudelleen. Olen aina ollut huono matematiikassa ja numeroissa, mutta hahaa logiikka pelaa. Tuli tämäkin nyt sitten mieleen...

Äidiltäni sain kerran kortin ja rahaa lahjaksi ja se kortti on tallessa vieläkin. Kortissa lukee, että "Paljon onnea ja kiitos kun tuhlaat kaikki rahani"....huokaus

Lähetin Amerikassa asuvalle veljelleni useampana jouluna lahjan. Tuli hirmu kiva fiilis pistää tervetullutta karkkia, suomalaisia leffoja ja joskus jopa olut tölkin pistin vaikkei olisi saanut. Tuli hyvä mieli kun tiesin, että lahjat taatusti ovat mieluisia. Mutta... Jostain syystä tälle paketin saaneelle ei kuulunut tapoihin ilmoittaa paketin saapumisesta tai edes kiittää. Kun sitten kyselin jossain vaiheessa perään niin oli kuulemma karkit syöty aika päivää sitten. Jotenkin se fiilis lässähti. Lähetin paketin seuraavana ja taas seuraavana vuonna sillä sain sitä jouluiloa edes vähän itsekkin. Olisin toki toivonut että olisivat vaikka kortin laittaneet. Taisi olla liian kallis toive. Veljenpoikani muuttivat toissa vuonna takaisin Suomeen noin viide kilometrin päähän. Annoin heille aikaa sopeutua arkeen, mutta aloin varovaisesti kyselemään jossain vaiheessa, että olisi mukavaa nähdä jos vaikkakahvilla käytäisiin. Vastasivat, että joo jossain vaiheessa.Sitten tulikin muutto takaisin jenkkeihin emmekä koskaan nähneet. Joulun lähestyessä veljeni ilmoitti, että koska lähetän lapsille paketin niin laittaisinko corona-nappulat mukaan. Mukana oli oikein linkki mistä voin ne tilata. Olin juuri muuttamassa ja vaikka kiukkuni nousi, että kuinka ne kehtaa tilata lahjoja kun eivät vaivaudu edes näkemään. tilasin ne pirun nappulat ja lähetinkin. Taisi kaikkine postimaksuineen maksaa minulle noin 30 euroa. Veljeni joskus kysyi, että mitä haluaisin lahjaksi. Toivoin lainaamiani valokuvia isästäni jotka luvattiin palauttaa kunnes on kopioitu. Olen tässä 6-7 vuotta odotellut vaan eipä näy eikä kuulu vaikka silloin tällöin olen perään kysellyt. Sen sijaan sain "joulu"-pakettini maaliskuussa. Sisältö oli mausteita ja täysin tarpeetonta roinaa... pyykkipoika, missä joku jouluinen koriste jne. Hintalappuineen. Kylläpä tuli taas arvostettu olo, että on pikaisesti käyty juoksemassa jotainihansamamitä ja sitten paketti on seissyt odottamassa monta kuukautta asenteella, että hitto kun toikin pitää lähettää. Mä olen pahoillani oikeastaan kaikille, että olen niin vaivoiksi ollut kun minun takiani täytyy. Toisaalta jos ei olisi vaivautunut tuonkaan vertaa niin saattaisin olla jopa onnellisempi.

Jostain syystä, kun lähetin kummitytöilleni Suomen sisällä eräs joulu paketin niin silloinkin jouduin perään kyselemään. Vaikka olisi kuinka kiire niin olisihan se kohteliasta jos edes tekstarin laittaisi. Paketin lähettäjä on kuitenkin ajatellut saajaa ja nähnyt vaivaa ja aikaa muistaakseen. Piittaamattomuus teki sen etten lähettele enää mitään ja nyt minä olenkin se joka käyttäytyy vastoin odotuksia eli huonosti.

Jotenkin ikimuistoisia lahjoja mitä olen ikinä saanut on eräs valokuvakehys, missä oli silloisen koirani kuva. En muista edes sitä kehystä, mutta olin hulluna koiraani joten valokuva siitä oli täydellinen valinta. Pöbiä on helppo miellyttää :) Isältäni sain joskus nallen, joka on säilynyt vuosikaudet. Halaan sitä välillä, jos ikävä on yllättänyt. Ja eräältä ystävättäreltäni sain sellaisen pienen patsaan. Oikeastaan siihen liittyy tarina siihenkin joten palaan siihen tuonnempana.

Olipa kiva tai kauhulahja, mutta koska olen jossain kohtaa kasvanut ajatukseen, että vastavuoroisuus on kuitenkin pohja kaikkeen. Jos saan jotain niin toki täytyy muistaa toistakin. Aikuisena ei tosin mielestäni tarvitse ostamalla ostella ja tuhlata aina rahaa.Minulle jopa puhelinsoitto jopa tekstari riittäisi. Toki jos joku ihana sulho pyörisi jaloissa niin ehkä jollain pienellä olisi muka toista hemmotella. Puolin ja toisin.